keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jälkipuinnit ja tilastot

Tässä vähän mietintöjä reissun asioista joista ei aikaisemmin tullut mainittua, sekä muutakin jälkipuintia ja tilastonikkarointia.

Aksentista ollaan oltu varsinkin pienillä paikkakunnilla todella kiinnostuneita. Monia hauskoja keskusteluja on saatu aikaseksi asiasta.

Muita suomalaisia nähtiin koko kuukauden aikana ainoastaan yksi pariskunta Las Vegasissa Gold Spike hotellista uloskirjautuessa. Sekä MGM Casinolla yksi mies ottamassa kuvia pelipöydistä (joka on kiellettyä) ja Atte sanoi jo siinä vaiheessa miehen olevan aivan varmasti suomalainen. No, ei sentään juttelemaan asti menty kun riitti Porin Jazz -paidan näkeminen aika varmaksi varmistukseksi. Sen jälkeen nähtiin suomalaisia vasta Islannissa lentokentällä.

Kuukauden aikana tuli erilaisten maisemien lisäksi nähtyä aikamoinen kirjo eritasoisia autoilijoita. Autoillessa joutui todella paljon keskittymään myös toisten autoilijoiden käyttäytymiseen. Yhden kerran vanha patu meinasi kaistaa vaihtaessa tulla kylkeen. Toisella kerralla iso asuntoauto liittyi tiehen vasemmalta ja vaihtoi samantien oikealle kaistalle jossa me oltiin. Jos ei olisi ollut tienreunassa vähän ylimääräistä asfalttia mitä apuna käyttäen pääsi vauhdilla kaasuttamaan pois tieltä, niin oltaisi jääty kallion ja asuntoauton väliin littanaksi. Siinä kaksi pahinta läheltä piti -tilannetta.

Paikat missä käytiin
COLORADO
  • Denver
  • Aurora
  • Fairplay
  • Colorado Springs
  • Manitou Springs
  • Pike National Forest
  • Garden of the Gods
  • Pueblo
  • Cañon City
  • Aspen
  • Rifle
  • Grand Junction
  • Palisade
UTAH
  • Dead Horse State Park
  • Canyonlands National Park
  • Moab
  • Arches National Park
  • Monticello
  • Cedar City
  • Cove Fort
  • Salt Lake City
ARIZONA
  • Monument Valley
  • Kayenta
  • Flagstaff
  • Grand Canyon National Park
  • Kingman
NEVADA
  • Boulder City
  • Las Vegas
IDAHO
  • Blackfoot
  • Idaho Falls
WYOMING
  • Jackson
  • Grand Teton National Park
  • Yellowstone National Park
  • Cody
  • Bighorn National Forest
  • Ranchester
MONTANA
  • West Yellowstone
  • Gardiner
SOUTH DAKOTA
  • Deadwood
  • Mount Rushmore
  • Wall
  • Midland
  • Mitchell
  • Yankton
NEBRASKA
  • Lincoln
  • Kearney


Tehtiin yhteensä 14 osavaltioiden rajanylitystä. Ja hengailtiin kolmella eri aikavyöhykkeellä.

Yövyttiin yhteensä 16 eri hotellissa. Taso vaihteli paljon. Harmillisesti kaksi kalleinta yötä oli Yellowstonen vieressä olevat majoitukset, jotka olivat myös ne huonotasoisimmat. Tosin sijainnista niissä maksettiinkin, eikä niinkään tasosta.

Bensan hinnan vaihtelu oli yllättävän suurta, jopa kaupunkien sisällä. Halvin mikä nähtiin oli $1,96 ja kalleimmillaan $3,79 gallonalta (1 gallona on 3,7854 litraa).

Meillä meni koko reissun aikana bensaan rahaa $390,44. Sillä rahalla ajettiin yhteensä päräyttävät 7 189 kilometriä.

Korkeimmillaan käytiin 4 303 metrissä (Pike's Peak, CO). Auton kanssa luultavasti korkein kohta oli 3 686 metrissä (Independence Pass, CO).

Osavaltioiden rekisterikilvistä bongattiin KAIKKI MUUT paitsi West Virginia. Siis oikeasti nähtiin Hawaii ja Alaska, mutta ei hemmetin West Virginiaa. Viimeiset kaksi viikkoa yritettiin ihan tosissaan nähdä se (parkkipaikat kierrettiin ja interstatella tuijoteltiin ohitettavat autot sekä rekat), eli ei jäänyt kyllä yrittämisestä kiinni. Ehkä West Virginialaiset ei matkusta autolla oman osavaltion ulkopuolelle. Jäi sen verran kaivelemaan tuo asia, että tätä typerää peliä ei toiste kyllä pelata.

Matsit mitkä käytiin katsomassa
BASEBALL
Colorado Rockies - Arizona Diamondbacks
AMERIKKALAINEN JALKAPALLO
Air Force Falcons - Morgan State Bears
UNLV Rebels - UCLA Bruins
Nebraska Cornhuskers - Southern Miss Golden Eagles
JALKAPALLO
Real Salt Lake - LA Galaxy

Kiitos kaikille seuraamisesta! Siis lähinnä mun isälle, joka on ainoana ollut huolissaan jos päivitykset ei ole tullut ajallaan.


tiistai 29. syyskuuta 2015

Matkalla kotiin

Aamulla pakkaaminen jatkui ja lopulta kirjauduttiin ulos hotellista juuri ennen yhtätoista. Tankissa oli bensaa enää vähän reilu 60 mailin edestä, joten pitkälle ei voinut lähteä ajelemaan. Tällainen kiva valokin palanut viimeisen viikon ajan aina kun auton käynnistää.




Vissiin tullu liikaa ajettua. Heh. Yhteenvetoja/tilastoja päivitys tulee sitten vielä jossain vaiheessa! Sieltä voi käydä kauhistelemassa ja ihmettelemässä.

Päädyttiin siis ajamaan läheiseen ostoskeskittymään. Ensimmäisenä tietty hyväksikäyttämään Starbucksin ilmaista wifiä. Sitten hengailtiin Walmartilla ja lopulta päädyttiin Five Guys Burgeriin syömään. 




Sen jälkeen vielä tarkistettiin matkalaukkujen painot ja suunnattiin kohti lentokenttää sekä Avista. Vaikka matkaa ei ollut paljon, niin hieman rupesi ahdistamaan mailien nopea putoaminen. Lopulta Aviksen pihassa bensaa oli vielä 35 mailin edestä, joten aikas hyvin saatiin kerrankin ajoitettua viimeinen tankkaaminen. Taputeltiin tyytyväisenä toisiamme selkään ja raahauduttiin miljoonien laukkujen kanssa lentokenttäbussiin.

Check-in tiskille pääsyä odottaessa meinasi silti tulla jännäkakka, kun mietittiin matkalaukkujen painoja. Matkalaukkuvaaka kuitenkin piti edelleen pintansa ja toimi niin kuin pitikin. Eli kolme laukkua ruumaan ja kohti turvatarkastusta. Kaikki meni sulavasti vaikka jouduinkin extra tarkastukseen. Tosin huomattiin että meidän paikat koneessa oli muutettu. Ei ole ikkunapaikkaa vaikka sellainen oli varattu. Prkl, se karma kostaa nyt sen tulomatkan hyvän tuurin.

Turvatarkastuksen jälkeen oli tarkoitus käydä katselemassa hajusteita, mutta duty-free kauppa oli niin säälittävän pieni etten koskaan ole tuollaista nähnyt. Jäi siis rahan tuhlaaminen väliin. Harmi. Nyt enää odotellaan koneeseen pääsyä.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Aurora, CO (part 2)

Viimeinen hurja ajopäivä edessä. Päästiin starttaamaan puoli kymmeneltä ja edessä noin 785 km.
Vähän ennen Coloradoa vaihtui taas aikavyöhyke. Tosin tällä kertaa meidän hyväksi, saatiin tunti ihan ilmaiseksi ylimääräistä aikaa. Ei ole muuten tullut tuollaisessa rekkaliikenteessä ennen ajattua, mitä interstate 80 oli.






Coloradon puolelle tultua maisemat muuttui aika nopeasti viljapelloista kuivaan maastoon. Tosin pääsi kääntelemään rattia enemmän ja alkoi olla myös mäkeä. Se mitä muuta niin alkoi lämpötilakin kohota reilusti yli +30 C°. Kalliovuorten silhuettikin ilmestyi taivaanrantaan.




Hotellilla oltiin perillä noin klo 16:15, eli lopulta meni vain vajaa 8 tuntia ajamiseen aikaa. Nopeahkoa matkantekoa sen takia, kun sai käytännössä koko matkan ajan ajaa n. 125 km/h. Hotelliin kirjautuminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen juttu. Nimittäin varauksen tiedot ei ollut tullut heille asti ja he joutui soittelemaan hotels.comille yms. Lopulta meni about 45 minsaa ennen kuin saatiin huone. Hotellilla oli muutenkin vaikeuksia meitä edeltävän varauksen kanssa sekä yksi siivoojista oli kuulemma saanut sydänkohtauksen.

Lopulta siis saatiin huone ja puskettiin kaikkien matkalaukkujen kanssa sinne. Äkkinäiset pakkaamiset ja kilojen tarkistus. Löytyi muuten yhdestä kassista Aten eilen ostamat kangas shortsit. Rupesin ottamaan hintalappua pois ennen pakkaamista ja järkytyin kun avasin ne shortsit täyteen kokoonsa. Hintalapusta selvisi, että herra oli ostanut hyvässä tarjouksessa olleet 4XL kokoiset shortsit kolmella dollarilla. Muahhahhah!!!

Saatiin kaksi matkalaukkua pakattua ja kuskattiin ne samantien takaisin autoon. Lähdettiin samalla syömään. Tällä kertaa suuntana BJ's Restaurant & Brewery. Oli alunperin tarkoitus mennä kyseiseen pitsapaikkaan ihan ensimmäisenä iltana kun reissu alkoi. Mutta oltiin sillon niin väsyneitä että käveltiin vaan majoituksen viereiseen paikkaan. Nyt mässäiltiin alku caesar salaatit ja paksupohjaiset pannupitsat. Atte otti Buffalo Chicken -pitsan ja meitsi Pepperoni Extremen. Jälkkäriksi makusteltiin yhdessä BJ's Baiked Beignet annos.






Sen jälkeen suunnattiin läheiseen Centuri elokuvateatteriin katsomaan The Visit -leffa. Kyseisessä teatterissa oli kolme vuotta sitten tapahtunut järkyttävä ampumavälikohtaus Batman The Dark Knight Rises -elokuvan ensi-illassa. James Eagan Holmes hyökkäsi kyynelkaasun ja savupommin kanssa teatteriin kantaen itse kaasunaamaria ja luotisuojaliiviä -ja kypärää sekä mukanaan kolme eri asetta mm. rynnäkkökivääri. Holmes ampui 76 laukausta. Tapauksessa kuoli 12 ihmistä ja haavoittui 70. Holmes sai kuukausi sitten lopullisen tuomion. 12 elinkautista ja lisäksi 3318 vuotta, ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen ikinä. Tänään teatterilla oli kolme poliisia syömässä popcornia.




Muutaman kerran leffan aikana kävi asia mielessä, varsinkin kun ihmisiä lappasi yhtäkkiä kesken leffan sisään. Mutta nyt nukkumaan ja huomenna lentokentälle ja kotiin!

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Lincoln, NE (part 2)

Aamulla piti herätä aikaseen että pääsi lähtemään ennen ysiä etsimään keskustasta parkkipaikkaa. Pulitettiin $20 parkista ja käppäiltiin vielä reilu kilometri stadionille. Tänään luvassa Nebraska Cornhuskers - Southern Miss Golden Eagles.




Hengailtiin stadionin ulkopuolella jonkun aikaa katselemassa meininkiä. Sitten suunnattiin sisään katsomaan missä meidän paikat on. Ensin oltiin innoissaan paikoista, ne oli ihan sisääntuloaukon vieressä ekassa rivissä reunimmaiset. Istuttiin hetki mutta tultiin siihen tulokseen, että mennään vielä hetkeksi varjoon odottelemaan pelin alkua. Olin kerrankin varautunut hatulla ja aurinkorasvalla, jota pistin pari kerrosta varmuuden vuoksi.

Vähän ennen peliä mentiin takaisin istumaan ja tultiin hyvin äkkiä siihen tulokseen ettei paikat ehkä ollutkaan ne parhaimmat. Jengiä valui sisään tasaisena virtana meidän edestä. Ja sitten tyypit alkoi tulla toiseenkin suuntaan kun olivat ensin menneet väärään. Joten alkoi pikku hiljaa ottaa aivoon. Varsinkin kun peli alkoi ja jengi tuli myöhässä sisään. Ehkä hieman alimitoitettu 5 sisäänkäyntiä katsomon suureen määrään paikkoja. Onneksi edestakaisin juokseminen väheni lopulta ja tottui itsekin ihmisten heilumiseen.










Peli oli mielenkiintoinen ja todella jännittävä viimeiseen sekuntiin asti. Ja tunnelma oli loppuun asti upea! Kannatti tulla useamman vuoden haaveilun jälkeen. Peli päättyi lopulta 36 - 28. Go Huskers! Yleisömäärä oli 89 899 ja se oli 343 loppuunmyyty peli peräjälkeen. Matsit on ollut loppuunmyytyjä vuodesta 1962 asti.




Täytynee vielä kertoa kryptoniitistäni, eli auringosta. Noh, sehän paistaa porotti koko melkein neljä tuntia kestäneen pelin ajan. Aurinkorasva suojeli minua tällä kertaa muualta paitsi jaloista. Koska sinne en sitä tajunnut laittaa. Eli onnistuin polttamaan sitten jalkanikin...




Pelin jälkeen valuttiin Downtownia kohti. Josta lopulta palattiin takaisin vähän lähemmäksi stadionia josta löydettiin ravintoloita. Päädyttiin pienen harkitsemisen jälkeen Buffalo Wild Wings ravintolaan. Alkuun mässäiltiin pinaatti-artisokka-dippiä pitaleipä sipseillä. Sitten meitsi söi perinteisiä wingsejä Jammin' Jalopeño -kastikkeella sekä blue cheese dipillä. Ja Atte söi luuttomia wingsejä Parmesan Garlic -kastikkeella ranch dipin kera. Namskis mitä settiä! Nyt oltiin vielä järkeviä ja otettiin loput mukaan iltapalaksi eikä ahdettu itseämme täyteen kerralla.






Sen jälkeen käytiin vielä ostamassa toinen käsimatkatavaralaukku ja suunnattiin hotellille suunnittelemaan huomista ajopäivää.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Lincoln, NE

Aamulla matka jatkui taas. Uhmattiin navigaattoria ajamalla interstaten ohi ja lähtemällä puskemaan South Dakotan pieniä teitä kohti Nebraskaa.

Pysähdyttiin vielä South Dakotan puolella Yanktonin kaupunkiin aamupalalle. Ja heti kaupungin rajalla olevan joen ylityksen jälkeen pääsimme Nebraskan puolelle.




Tästä ajopäivästä ei ole hirveesti kerrottavaa. Ensin ajettiin vähän etelään, sitten toista tietä itään, sitten seuraavaa etelään ja niin edelleen ja niin edelleen. Viljapeltoa, maissipeltoa, karjaa...












Lincolniin saavuttuamme tsekattiin itsemme sisään majoitukselle. Ja koska kello oli vasta neljä päätettiin lähteä shoppailemaan. Ajeltiin ruuhkassa Gateway ostoskeskukseen, josta löydettiin molemmat parit vaatekappaleet. Parhaat tietty oli t-paidat huomiseen Huskerssin peliin.

Sen jälkeen alkoi jo hiukomaan ja päädyttiin menemään ostoskeskuksen vieressä olevaan Granite City food & brewery ravintolaan. Jouduttiin odottelemaan melkein puoli tuntia pöytää ja tajuttiin odotellessa että tänään taitaa olla joku teinien juhlapäivä. Liittyen varmastikin huomiseen Homecoming peliin. Eli jos pokkana pitäis lähtee veikkaan niin kyseessä on ollut Homecoming tanssit. Tytöt oli pukeutuneet hienoihin mekkoihin ja jäätävän korkeisiin korkoihin. Pojilla oli kravatit tai rusetit ja kiiltävät kengät sekä hienot puvut. Kun päästiin pöytään, niin totta kai oltiin yhden ison nuorisojoukon vieressä. Eipä niistä onneksi haittaa ollut vaikka kävivätkin vähän väliä ottamassa toisistaan kuvia siinä meidän pöydän vieressä.




Juomiksi otettiin Atelle The Bennie (german bock olut) ja meitsi satsasi Quarterback Bachelorette drinkkiin mihin tuli margaritaa ja Batch 1000 (double IPA olutta). Ruokapuolelta alkuun otettiin yhteiseksi margherita flatbread, sairaan hyvää! Pääruuaksi Atte söi full rackin ribsejä ja meitsi yllätti kana-parsa-pasta valinnalla. Se ei tosin ollut ihan parasta, koska pasta oli vähän niin kuin sivuosassa siinä. Aten ribsit sen sijaan oli täydelliset, pääsinkin onneksi vähän osingoille niihin. Sen jälkeen mietittiin että voisi pieni makea tehdä ihan hyvää. Päädyttiin ottamaan yhteinen suklaakakku palanen. Se kun seilasi pöytään meinasi Atelta tippua silmät päästä. Tarjoilijakin katsoi vähän oudosti, kun Atte älähti kakun koosta. Voin kertoa että oli varmasti parasta suklaakakkua IKINÄ kera whiskey-voikastikkeen ja oikean tuoreen kermavaahdon! Voin myös kertoa sen että ei meinattu pystyä hengittämään sen jälkeen... Ei varmasti kumpikaan olla oltu ikinä näin täynnä (ei ainakaan lähimuistiin).










Nyt sit mahan viereen makaamaan ja odottamaan huomista aamua.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Mount Rushmore, SD & Mitchell, SD

Atte lähti hakemaan krapulaa Deadwoodista ja onnistui tavoitteessaan helposti. Eli aamu ei ollut kaikkein virkein. Joka tapauksessa oli ajoissa lähdettävä kohti Mount Rushmorea. Matkaa ei onneksi ollut kuin reilu tunnin verran.

Yllättäen vuori, tai siis naamat vuoressa, vaikutti jotenkin pieniltä. Nähnyt vaan leffoissa ynnä muussa ja jostain syystä oli ihmeellinen mielikuva että ne olisi isommat. Siis isothan ne on, mutta jotenkin oudon pienet.






Ja taas ei keretty edes rueta ottamaan yhteiskuvaa kun eräs mies hyökkäsi tarjoutumaan kuvanottajaksi. Eikä se raukka sit edes osannut ottaa sitä kuvaa. Tuskin puoli minuuttia sen jälkeen tuli eräs nainen juoksujalkaa paikalle ja olisi halunnut ottaa kuvaa. Hemmetti antakaa meidän ottaa rauhassa meidän typeriä selfieitä!!!




Sen jälkeen oli pakko mennä jätskille, koska oli tullut tuijoteltua kateellisena muiden jäätelöitä jo jonkin aikaa. Herkkutelun ja gift shopissa hengailun jälkeen huomattiin autolla, että aikaa oli vierähtänytkin puolitoista tuntia. Kurvattiin siis vauhdilla kohti Mitchelliä. Onneks matkaa oli enää 480 kilometriä edessä.

Lounastauon jälkeen kun matka jatkui huomattiin yhtäkkiä tienvarressa kyltit Dances With Wolves elokuvalavasteista. Pakkohan sitä oli kurvata katsomaan. Löydettiin vahingossa ihan huippu paikka! 










Elokuvalavasteiden lisäksi päästiin kiertelemään 1880-luvun kaupungissa. Kaikki rakennukset on siirretty paikalle muualta South Dakosta ja sisustettu aidoilla vanhoilla esineillä.
















Tämän pysähdyksen jälkeen oli mieli taas virkeä. Tietty matkaa oli vielä 350 kilometriä jäljellä. Ja aikavyöhykekin vaihtui jossain välissä ja menetettiin taas tunti elämästämme. Loppumatkasta väsymys alkoi olla huomattavaa. Juttujen taso meni nimittäin siihen, että oltiin innoissaan jos arvasi etukäteen oikein minkä osavaltion rekisterikilvet ohitettavassa rekassa oli. Majoitukselle pääsy ei tullut siis yhtään liian aikaisin.

Syömään suunnattiin majoituksen lähellä olevaan Ruby Tuesday -ravintolaan. Alkuun otettiin shrimp fondue tortillasipsien kera. Pääruuaksi meitsi söi pienen pihvin kera lobster tailin ja Atte söi tilapia + shrimps + lobster tail. Yhteiseksi jälkkäriksi makusteltiin valkosuklaa-kirsikka-juustokakkua. Josta ei ole kuvaa, sori.







torstai 24. syyskuuta 2015

Deadwood, SD

Aamu otettiin rauhallisesti vaikka edessä olikin liki kuuden tunnin ajomatka. Oli aika väsyttäviä nuo Yellowstone päivät. Päästiin kuitenkin tienpäälle ennen yhtätoista.

Mukavaa oli ajella rauhallista pientä tietä melkein yksinään. Oli muuten ihan älyttömän paljon antilooppeja tienvarret täynnä. Onneksi yksikään ei rynnännyt missään vaiheessa tielle matkan aikana. Ikinä ei ole ajettu tuollaista raatotietä pitkin, tuntui että kilometrin välein autojen alle oli jäänyt joku eläin oravasta antilooppiin.








Atte oli katsonut etukäteen ajoreitin vaan nopeasti, että ei pitäisi olla mitään erikoista matkan varrella. Yhtäkkiä ajeltiin lähelle vuoria ja vastaan tuli Shell Creek ja maisemat vaihtui samantien.
















Tie meni Bighorn National Forestin alueella ja noustiin lopulta Granite Passille joka oli 2753 metrin korkeudessa. Sen jälkeen lasketeltiin pitkän matkaa alamäkeä hienoissa maisemissa.




Vuorilta alastulon jälkeen pysähdyttiin pieneen kaupunkiin nimeltään Ranchester. Mentiin randomilla Hootin Owl kiskalle ja saatiin taas vastailla kysymykseen: "Suomesta!? Mitä ihmettä te täällä teette??". Lopulta saatiin jutustelun jälkeen todella edulliset mansikkajädet ja täti sulatti vielä suklaatakin siihen päälle.

Sen jälkeen ajeltiinkin suoraan South Dakotan Deadwoodiin.




Heitettiin tavarat äkkiä hotellihuoneeseen ja ajettiin auto parkkihalliin. Sen jälkeen suunnattiin suoraan syömään. Valitettavasti monet paikat näytti jo sulkeneen ovensa kesäkauden jälkeen. Mutta onneksi avoimiakin paikkoja riitti.






Päädyttiin Maverick nimiseen ravintolaan, jossa tilattiin alkuun yhteiset tortillasipsit ja molemmille New York Strip pihvit. Juomaksi otettiin paikalliset Knuckle House Red oluet joten tarjoilija kysyi tietenkin paperit. Ja meni samantien ihan hämilleen meidän passeista. Perinteiset ihmettelyt nimien ääntämisestä ynnä muusta ja pienet naureskelut. Sen jälkeen tarjoilija hävisi tilausten kanssa ja kohta pöytään tuli oluet sekä caesar salaatit ja vähän ajan päästä pihvit. Atte rupesi kyselemään tortillasipsien perään jolloin tarjoilija oli ihan kauhuissaan kun oli unohtanut ne. Kuulemma oli hämääntynyt meidän aksentista ja nimistä. Toi ne meille sitten boxissa mukaan otettavaksi ja ilmaiseksi. Pihvit oli aivan taivaallisen hyvät! Huomaa että nälkäisenä kerkesi taas aloittaa syömisen ennen kuin muisti että kuvakin olisi kiva.




Lasku ruokailusta ja neljästä oluesta ei ollut päätä huimaava ($68). Tarjoilija näytti laskun lopussa olevaa tekstiä, että saadaan sillä casinolle $16 pelirahaa kun liitytään clubiin. No meitsihän meni tietty liittymään ja lähdin pelaamaan ilmaisia rahoja. Ja voitin $75! Eli ilmaiset ruuat, kiitos!

Voittojen lunastamisen jälkeen mentiin tien toiselle puolelle sporttibaariin oluelle. Istuttiin baaritiskillä siemailemassa oluita ja ihmettelemässä ympärillä olevia Kevin Costner juttuja. Onneksi viereen istui pariskunta joka ihmetteli asiaa ääneen ja baarimikko kertoi Kevin Costnerin omistavan koko rakennuksen. Rakennuksessa oli alakerrassa casino, seuraavassa kerroksessa sporttibaari ja kolmannessa kerroksessa fine dining ravintola.






Oluiden jälkeen käppäiltiin takaisin hotellille mutustumaan tortillasipsejä ja kaupasta haettuja oluita sekä päivittämään blogia ja katsomaan Jimmy Fallonia. Deadwood oli varsin kiva kaupunki näin yhden illan. Vähän niin kuin mini mini Vegas, mutta kaikki turistit ovat enemmän tai vähemmän toinen-jalka-haudassa-ikäisiä.