Olutta ja vielä kerran olutta

Hyvin nukuttu yö, vaikka olikin yhteinen peitto. Ilmastointi on kyllä ehdottomasti rautaa. Tämän lisäksi myös hotellin aamupala oli maukas ja monipuolinen. Herra Pietikäinen muuten päätti, että on hyvä idea vetäistä yhden espresson päälle vaatimattoman tripla-espresson.

Aamupalan jälkeen suunnattiin etukäteen varatulle kierrokselle Staropramenin olutpanimolle. Ilmeisesti klo 10 ei ole kaikkein suosituin aika panimokierroksella, joten saatiin tutustua panimon historiaan rauhassa kaksin. Kierros oli modernisti suunniteltu ja huoneiden välillä kuljettiin valojen opastuksella. Kaikki tieto tuli nauhalta ja jokainen huone oli omanlaisensa ja panimon historiaan sekä oluen valmistukseen perehdyttiin mielenkiintoisella tavalla.

Kierroksen lopuksi pääsimme baarin puolelle maistelemaan panimon neljää eri olutta. Kaikki tämä muuten kustansi hurjat 11 € per peppu.

Koska ollaan lomalla ja kellokin läheni melkein puolta päivää, otettiin vielä yhdet. Ja tuopposten kylkeen home made chips. Joissa ei muuten oltu säästelty suolaa.

Lopulta raahauduimme takaisin majoitukselle. Pienen vesitankkauksen jälkeen suuntasimme ratikkapysäkille ja sillä joen toiselle puolelle. Ensimmäisenä pysähdyimme kuvaamaan kuuluisan tanssivan talon.

Siitä käppäiltiin vanhan kaupungin katuja U Flekůn panimoravintolalle. Ei oltu kunnolla päästy istumaan beergartenin pöytään, kun nenän edessä oli jo tuopillinen olutta. Seuraava tarjoilija yritti tyrkyttää panimon omaa hunajalikööriä sekä Suomessakin tunnettua kuuluisaa Becherovkaa. Jostain syystä me jätimme nämä väliin. Myös toisen sekä kolmannen kerran kun niitä tarjottiin.

Lopulta olut kiintiö alkoi olemaan täynnä, joten suunnattiin takaisin Vltava joen rantaan. Käppäiltiin rauhassa kohti vanhan kaupungin aukiota.

Mitä lähemmäksi vanhan kaupungin aukiota päästiin, sitä enemmän jengiä alkoi pyörimään ympärillä ja sitä mukaan myös ahdistus-vitutus-käyräkin nousi. Ihmisvihaajat taas liikenteessä.

Päästiin perille Prahan astronomisen kellon luo juuri, kun kello löi tasan. Paikalla oli jo kunnon ihmismassat odottamassa apostolien kävelyä. Vaikka tuli itsekin tuijotettua tiukasti kelloa, niin ohi meinas tuokin erikoisuus mennä. Vasta kun koko homma oli melkein ohi, niin Atte bongasi että apostolit "kävelivät" pienen avoimen ikkunan ohi. Lievästi sanottuna antikliimaksinen homma.

Aukion reunalta ostettiin hyvään hintaan ihmeelliset pullaputket täynnä jädeä. Olihan maukasta, tosin myös sottaistakin syötävää.

Sen jälkeen käppäiltiin ympäri pitkin vanhaa kaupunkia.

Lopulta päädyttiin takaisin lähelle lähtöpistettä, eli tanssivaa taloa. Löysimme Slovanský ostrovin saarelta mukavan ravintolalaivan nimeltä S.P.L.A.V. Tässä vaiheessa oli jo kuumuuden johdosta pehmeän pään lisäksi uima-allas kalsareissa. Ravintolalaiva olikin onneksi mukavan "viileä", koska pääsimme istumaan varjoon lähelle vettä ja pienen pieni tuulenvirekin helli toisinaan. Oluen sijasta raikas Aperol Spritzer virkisti mukavasti.

Ravintolalaivalla istuessa tultiin siihen tulokseen, että suunnataan takaisin toiselle puolelle jokea, missä majoituksemmekin sijaitsee. Päädyimme Beer Time ravintolan terassille oluselle. Ravintolassa oli tarjolla 13 eri tsekkiläisten pienpanimoiden oluita.

Illalliselle päädyttiin hienosti 'perinteiseen tsekkiläiseen' TGI Fridays ravintolaan.

Vadelmavene

Aamulla oli herätys klo 7:30 ja olis tehny mieli jäädä vielä nukkumaan. Kuitenkin edellisenä iltana ostettiin liput Nisyroksen saarelle menevälle laivalle, joten liikkeelle oli lähdettävä. Ulos päästyämme ilma oli jopa siedettävän lämmin ja kylä oli jopa aavemaisen hiljainen ennen klo 9 aamulla.

Pienen etsinnän jälkeen löysimme oikean laivan minne lippumme kävi. Samaan aikaan Nisyrokselle näytti olevan lähdössä kolme eri laivaa, joten luonnollisesti meidän oli se joka jaksoi viimeisenä lähteä liikkeelle. Tosin se ei ollutkaan huono asia, nimittäin laivamme oli nopein ja otti kaikki muut kiinni matkan aikana. Meidän laiva kävi jopa kivasti blokkaamassa toiselta laivalta kuvaus mahdollisuuden matkalla olevan pienen saaren poukaman ohituksessa. Ehkä kapteeneilla oli jonkin sortin kilpailu menossa.

Satamaan päästyämme seuraavaksi etsinnässä oli oikea bussi, joka otti vastaan bussilippumme. Olimme siis ostaneet paketin mihin kuului laivamatkan lisäksi bussimatka tulivuoren Stefanos kraaterille. Bussin penkkeihin ahtauduttuamme matka kraaterille oli hitusen ahdistava. Nimittäin vuoristotiet olivat todella kapeita, siis ei kahden auton mentäviä ja neulansilmiä neulansilmien jälkeen ilman mitään turvakaiteita. Vähän meinas tulla huono olo.

Perillä selvisi, että kraaterille oli erikseen 3€ pääsymaksu. Mikä ei siis ollut paljon, mutta mikä olisi ollut kiva tietää etukäteen. Ehkä siitä syystä lippukassalla oleva täti vaikutti ylionnelliselta siitä, että maksoimme lippumme kolikoilla. Olimme onneksi ensimmäinen bussi ja pääsimme ryntäämään ekoina kraaterin reunalle, eli saimme hyviä kuvia ennen kuin ihmisiä alkoi liukumaan kraaterin pohjalle.

Atte kävi myös kraaterin pohjalla kuvaamassa toimintaan. Sekä rikkoi tietenkin sääntöjä menemällä kiellettylle alueelle erään britti pariskunnan perässä. Hyvä ettei crocsit kärähtäny.

Takaisin Mandrakin kylään oltiin menossa samalla bussilla, millä tultiinkin kraaterille. Tosin bussimme oli myöhässä ja lopulta jouduimme odottamaan pääasiallisesti venäläisten kanssamatkustajien kanssa 10 minuuttia sen jälkeen kun kaikki muut kuusi bussia olivat jo lähteneet. Bussimatkalla taas meinasi tulla vähän huono olo. Huvitusta tosin aiheutti etupenkissä istuva vanha kreikkalainen patu, joka oli ihan innoissaan kaikissa neulansilmämutkissa.

Mandrakissa käppäilimme rannan myötäisesti vähän pidemmälle etsimään ruokapaikkaa. Päädyimme lopulta pienellä aukiolla olevaan kahvilaan suolapalalle. Jälkkäriksi Atte maisteli kreikkalaista kahvia josta kommentit olivat: "Ei tää oo kahvia, tää on liisteriä. Mutta hyvää sellaista."

Lounaan jälkeen ei ollut enää kauan aikaa hengailulle. Odoteltiin laivalle pääsyä kivoissa maisemissa.

Takaisin laivalle mennessä oli tällä kertaa ehkä nuorin "rahastaja" ikinä. About 4-vuotias nuori herra keräsi pääsyliput laivaan ja vieressä ojenteli käsiään liian myöhään myös pikkusisko. Ja totta kai veli kyykytti siskoa lällättämällä, koska hän sai molemmat liput. Itkuhan siitä tuli.

Tulomatkalla oltiin jo päätetty, että rynnätään heti istumaan laivan oikealle reunalle, joka jää matkalla varjon puolelle sekä nähdään Kardamenan satama kun saavutaan sinne. Tuuli pyöritti koko matkan mukavasti korpuksi kuivaneita hiuksiani, mutta oli siitäkin huolimatta ihanan miellyttävä.

Majoituksella kerettiin vielä virkistävälle uinnille ennen kuin lähdettiin syömään. Alkujuomia juodessa ja ihmisvilinää seuratessa mietittiin, että ollaan täällä olon aikana keretty jo nähdä enemmän vyölaukkuja kuin viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Ei kai ne oo tullu takas muotiin!?

Syömään päädyttiin sellaiseen kreikkalaiseen ravintolaan, että tuolista kun perseensä nosti niin oli jo unohtanut mitä söi. Eli kotona olisi todennäköisesti samat ruuat tehty itse paremmin. Mutta se on plussaksi sanottava, että oli ehdottomasti parasta rosee viiniä mitä ollaan ikinä juotu! Tosin jäätiin miettimään olisiko tyypit heittäneet ensin takaisin lähettämämme punaviinikarahviin vain valkoviiniä päälle. Aivan sama, pirun hyvää se oli! Ja ruoka oli edullista, joten ei harmita senkään puolesta niin pahasti.

Jälkkärille oli pakko mennä majoituksen läheiseen jätskibaariin, joka on illasta toiseen ollut aina täynnä ihmisiä. Nyt harmittaa, että tultiin ensimmäistä kertaa vasta tässä vaiheessa. Onneksi kuitenkin vielä muutamia iltoja aikaa tulla herkuttelemaan näillä herkkujäätelöillä. Lupaan ottaa huomenna kuvia sisäpuolelta. Tänään olin liian shokissa, koska olisin halunnut ottaa kaikkia mahdollisia makuja joten valokuvaaminen unohtui täysin.

Pythagorio Day 4. Part 1 Samiopoula.

Tänään oli siis vuorossa retkipäivä. Oli pakko laittaa kello soimaan aamulla ettei vaan myöhästytä paatista. Vaikka lomalla ei saisikaan olla kiire minnekään.

 

Hyvin kerettiin etuajassa ja ensimmäisinä valkkaamaan paikat paatista. Mietittiin jo ajan kuluessa, että onkohan mukaan tulossa meidän lisäksi ketään muita. Tulihan niitä, nuori suomalaispariskuntakin. Matkaan päästiin lopulta lähtemään ja noin puolen tunnin ajelun jälkeen suunnattiin kohti toista satamaan. Me jo ruettiin epäilemään että onko meitä menty huijaamaan pääsyllä toiselle saarelle. Hah.

 

Tässä muutama kuva Pythagoriosta mereltä päin.

 

 

 

 

 

No eihän siinä satamassa pysähdytty muuta kuin ottamaan lisää saksalaisia kyytiin. Ja matka pääsi jatkumaan. Matkan aikana meille tarjoiltiin yllättäen makeaa kreikkalaista valkoviiniä ja appelsiinisiivuja. Hyvä mieli tuli samantien. Päädyttiin myös hyväksymään matkaan valinnaisena kuuluva lounas. Minä valkkasin lihan ja Atte kalavaihtoehdon. Näin ollen matkan hinnaksi tuli 30 euroa per nassu.

 

 

  

Matka jatkui vielä toisen puolisen tuntia, jonka jälkeen kurvattiin pienelle betoniselle laiturille. Saaressa ei näkynyt olevan mitään muuta kuin kuivaa kasvillisuutta ja kivikkorantaa. Taas heräsi pieni epäilys että onkohan meitä pissattu silmään ja missä se luvattu hiekkaranta oikein on. Tosin siihen nähden että saksalaiset lähtivät rynnimään kohti paatista poistumista hyvissä ajoin ennen laituriin iskeytymistä herätti pienen epäilyksen jostakin hyvästä saarella. Niinpä rynnittiin luonnollisesti perään.

 

Olisi muuten joutunut tosissaan juoksemaan jos olisi meinannut pysyä höyryveturien perässä. Joten saavuttiin kivikkoista polkua mäen toisella puolella sijaitsevalle pienelle hiekkarannalle parahiksi näkemään miten kaikki aurinkovarjot oli linnoitettu. Löydettiin onneksi pieni varjopläntti kallionkupeesta. Siinä vaiheessa hiki virtasi siihen malliin, että ei kun vaatteet pois ja uimaan. Rantahiekka oli muuten tulikuumaa. Ei paljon tarvinnu jäädä ihmettelemään maisemia paljain jaloin. Mutta uiminen oli ihan super kivaa! Hiekkapohja ja kristallinkirkas lämmin vesi.

 

 

 

Pulikoimisen jälkeen yritettiin pystyä olemaan pienessä varjopläntissämme lukemassa kirjaa. Tosin se kapeni vähitellen uhkaavasti. Ja paikalle saapui myös kytikselle kaksi vuohta, jotka vaikuttivat erehdyttävästi käytökseltään koiria. Onneksi saatiin pieni hengähdystauko lounaan muodossa. Tosin ensin piti kiivetä jäätävän pitkä matka ylämäkeä saaren ainoalle rakennukselle. Hikihän siinä prkl tuli taas. Ja henkikin meinasi loppua. Matkalla törmäsimme myös useampaankin oudon kesyyn vuoheen. Perillä onneksi odotti kylmää juomaa.

 

Lounaaksi saatiin kreikkalaista salaattia, tsatsikia ja minulle kunnolla grillattu possun T-luupihvi sekä Atelle kaksi grillattua vaaleaa kalaa. Joita ei tietty tunnistettu, eikä muistettu kysyä keneltäkään mitä ne oli. Hyvää olivat joka tapauksessa molemmat! Sen jälkeen kerettiin vielä uimaankin hetkeksi aikaa ennen kuin piti lähteä takaisin paatille.

 

Kotimatkalla paatilla tarjoiltiin ouzoa ja tomaatti- sekä kurkkusiivuja. Pysähdyttiinpä vielä pieneen poukamaan missä paatista pääsi hyppimään veteen uimaan. Kaikinpuolin retki oli todella mukava ja virkistävää vaihtelua matkaan!
 

Paattimme kapteeni oli muuten vanha kunnon merikarhu jolle maistui niin viinit kuin ouzotkin. Ja tupakki oli huulessa ihan koko ajan, ohjattiin paattia sitten perinteisesti vai ikkunan kautta yhdellä kädellä. Perheyritykseen kuului myös vaimo ja poika, jotka kaikki olivat todella mukavia ja tekivät matkasta vieläkin mielyttävämmän.
 

Atte muuten kyselee miksi tämä relaxoituminen on näin rankkaa. Ihan puhki ollaan joka päivä oltu.