Feldkirch, Itävalta

Sumuinen aamu kutsui meidät jatkamaan matkaa.

Vettäkin alkoi satamaa heti alkumatkasta, joten ei kiinnostanut pysähdellä katselemaan maisemia. Innsbruck ohitettiin myös, koska vuorilla näytti pilvet olevan niin alhaalla ettei olisi ollut järkeä lähteä ryntäilemään näköalapaikoille mistä ei näe mitään. Niin ja onhan se kaupunki nähty kertaalleen viisi vuotta sitten.

Tämän päivän ajelut Itävallan puolella oli tälläkin kertaa todella tunneli-voittoista. En varmaan paljon valehtele, jos sanon että ajettiin yhteensä lähes 40 km pelkästään tunnelissa. Piti mykistää Google mapsistakin ilmoitukset, kun ei jaksanut kuunnella koko ajan "GPS signaalia ei löydetty". Matkalla oli myös yksi maksullinen Arlbergtunnel, joka maksoi 10 € ja oli pituudeltaan 15508 metriä.

Matkamme varrelle sattui tänään ensimmäinen kolari. Jouduttiin puoli tuntia seisomaan ensin motarilla jonossa. Sitten matelimme kaupungin läpi kiertotietä, eli lopulta menetettiin 55 minuuttia ennen kuin oltiin takaisin moottoritiellä. Saattoi lopulta ehkä mennä vähän tunteisiin. Paino sanalla vähän vai oliko se sittenkin ehkä.

Kierrettiin vielä tämän päivän matkan päätteeksi Liechtensteinin kautta, koska huomenna on ilmeisesti jonkun sortin katolilainen pyhäpäivä. Eli ei uskallettu jättää huomiselle Hofkellerein viinitilalla käymistä, koska se olisi ollut kuitenkin kiinni. Käytiin Hofkellerein viinitilalla viimeksi European Tourilla vuonna 2013 ja siksi oli kiva päästä uudestaan hakemaan hyviä viinejä (lisää) takakonttiin.

Lopullinen määränpäämme tänään oli Itävallan puolella Feldkirchin kaupunki. Hotelliin (tällä kertaa siis ihan oikeaan hotelliin) kirjautuessa respan täti antoi meille vanhan kaupungin kartan ja selitti mistä päästään helposti kävelemään sinne. Samalla kertoi myös mistä löytyy ravintola, missä ruokailuun ei tarvitse käyttää niin paljon rahaa. Särähti vähän korvaan ja närkästyttiinkin huolella. Mutta ei se tietenkään estänyt meitä menemästä syömään sinne.

Ruokailun jälkeen pyörittiin vanha kaupunki pari kertaa ympäri. Saatiin jostain syystä kummaksuvia katseita, kun tyytyväisenä käppäilimme kesävaatteissa ja nautimme sateen jälkeisestä viileydestä. Suurimmaksi osaksi muilla oli jopa tuulitakit ja kaulaliinat sun muut kylmän kelin varustukset.

Jäätelö maistuu aina, oli kylmä tai lämmin. Terkkui äipälle!

Päivän kilometrit olivat 287 km.

New Orleans, LA

Yöllä oli alkanut satamaan vettä ja omituisesti myös lämpötila oli noussut selkeästi. Matkamme Lafayettesta jatkui ensin kohti Avery Islandilla sijaitsevaa Tabasco Factorya. Vettä satoi välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tehtaalle päästyämme tietenkin satoi kunnolla ja kastuimme kivasti parkkikselta "juostessamme", mutta eipä se lopulta haitannut ilman ollessa niin lämmin. Sisäänpääsy kustansi kahdelta veroineen $11,91. Kierroksen aluksi pääsimme tutustumaan museoon, missä kerrottiin Tabascon historiasta ja kehityksestä sekä kaikkeen mahdolliseen siihen liittyviin asioihin.

Museon jälkeen pääsimme kiertämään tehdasalueella eri pisteissä ja samalla näimme valmistuksen eri vaiheita. Sunnuntaina ei tehtaalla selkeästikään työskennellä, koska tehtaan laskurin mukaan ei päivän aikana oltu pullotettu ainoatakaan Tabascopulloa.

Kierroksen päätteeksi kävimme Country Storessa, jossa pääsi maistelemaan kaikkia 29 eri tabascomakua. Näihin kuului esimerkiksi Tabasco Coca-Cola, jalopeno jätski ja vadelma-tabasco jätski. Kotiin viemiseksi ostettiin vadelma-tabascoa sekä tabasco srirachaa, joka oli ihan mielettömän hyvää. Lopulta olimme viettäneet Avery Islandilla liki kaksi tuntia aikaa.

Seuraavaksi New Orleanssiin suunnatessamme jouduimme jatkamaan huikeakuntoista highway 90 pitkin. Auto tärisi välillä kuin kaikki renkaat olisivat olleet puhki. Joten melkein 165 kilometriä oli tooosi miellyttävää ajelua. Varsinkin kun vettä satoi koko ajan enemmän kuin vähemmän. Matkalla olisi ollut ihan mielenkiintoisen näköistä suistoista maisemaa, mutta eipä siitä mitään kuvia tietenkään saannut.

New Orleansiin saavuttaessa sade oli onneksi vähentynyt pieneksi tihkusateeksi ja majoituskin löytyi helposti. Ihanan persoonallinen ja erilainen B&B. Huoneessamme sänky on niin korkea, että sinne tarvitsee portaat. Sen lisäksi huone on niin pieni ettei meidän kaikki matkalaukut mahdu olemaan auki. Hienointa on se, että lattia on upea puulattia eikä ainainen kokolattiamatto.

Pienen arpomisen ja sääennusteiden tutkailun jälkeen suunnattiin testaamaan paikallista raitiovaunua. Sade oli onneksi loppunut kokonaan, mutta jättänyt todella hiostavan ilmanalan tilalle. Lopulta kun ratikka saapui niin voi hyvää päivää miten kostean hikinen ilma siellä olikaan, tukehtua meinasi. 

Noh, raitiovaunuilu (onneksi?) päättyikin yllättäen heti seuraavalle pysäkille, jossa jouduimme vaihtamaan bussikuljetukseen. Ilmastointi ainakin parani, mutta vähän jäi tyngäksi tuo raitiovaunukokeilu. Bussilla pääsimme sitten vihdoinkin Bourbon Streetin alkuun. Täytyy sanoa ettei nyt ainakaan ihan ensimmäisellä kävelykerralla Bourbon Street luonut mitään suurta vaikutusta. Asiaan tosin vaikutti se, että koko katu oli enemmän tai vähemmän paketissa. Kuvia luvassa joku toinen päivä.

Tarkoituksemme oli ehtiä keskustaan kuudeksi kuuntelemaa perinteistä joululaulujen yhteislaulutilaisuutta puistoon. Puisto löydettiin ja ajoissakin oltiin, mutta pienen pyörimisen ja ihmettelyn jälkeen meille selvisi, että epävakaisen sään takia yhteislaulutilaisuus oli siirretty viereiseen kirkkoon. Sen lisäksi sen ajankohtaa oli myöhästetty tunnilla, koska kirkossa oli kuuden aikaan vielä esiintymässä jonkusortin kuoro. Joten suuntasimme odottelun sijasta syömään.

Löysimme mukavan rennon näköisen Chartres House nimisen ravintolan, mikä osoittautuikin oivalliseksi valinnaksi. Yhteiseksi alkupalaksi otimme Shrimp Remoulade annoksen, missä oli friteerattuja vihreitä tomaatteja ja katkarapuja remoulade kastikkeessa, namskis! Pääruuaksi valitsimme molemmat Jambalyan katkaravuilla. Annos oli aivan taivaallisen hyvää, varsinkin katkaravuissa oli ihan mielettömän hyvä maustehässäkkä.

Syömisen jälkeen lähdimme kävelemään kohti majoitusta. Matkaa oli 2,4 kilometriä ja sitä käppäillessämme pysähdyimme aluksi parissa baarissa sekä maustekaupassa ostamassa kunnon mausteita kotiinviemiseksi. Lopulta majoitukselle päästyämme Einellä olo oli kuin rekan alle olisi jäänyt. Kipeäksi näköjään väkisin tullut. Nyt ei auttaisi muu kuin parin päivän lepääminen, mutta eipä taida onnistua kun New Orleanssissa on käveltävä joka paikkaan. Huomenna täytyy käydä paikallisesta apteekista etsimässä jotain flunssalääkettä ja kannettava isoa pakettia nenäliinoja mukana.

Pyörimistä ympäriinsä ja legendaarinen Apollo

Alkaa aamut lähtemään koko ajan hitaammin ja hitaammin liikkeelle. Pientä reissuväsymystä vissiin. Päästiin kuitenkin lopulta ylös sängystä. Ja lähdettiin rohkeasti kevyissä vaatteissa kaupungille. Vesisateen kun pitäisi alkaa vasta illalla. Lämpömittarikin väitti +14°c.

 

Kevyt varustus osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Tosin paikoitellen kova tuuli tuntui vähän viileältä. Metroiltiin SoHoon, jossa käppäiltiin katuja pitkin ikkunashoppailemassa ja ihmettelemässä rakennuksia.

 

 

 

 

 

 

Sieltä päästiin lopulta Little Italyn puolelle, joka oli tosiaan kutistunut pieneksi alueeksi. Eikä siellä ollut oikeastaan muuta kuin ravintoloita ravintoloiden perään.

 

 

 

Seuraavana vastaan tuli Chinatown. Oli aika hämärää kun käytännössä yhdessä kadunkulmassa pyöri varmaan kymmenen katukauppiasta kauppaamassa 'tosi hyviä kelloja'. Ja kyseessä ei ollut perinteiset ulkomailla näkyvät rihkamaa myyvät tummat miehet. Vaan pienet aasialaiset naiset ja miehet jotka puhuivat samaan aikaan handsfreehin ja taputteli pientä laukkua taikka taskuaan missä niitä 'tosi hyviä kelloja' kuulemma olisi.

 

 

 

Chinatown oli täynnä kaikenmaaliman erikoisia pikkukauppoja. Hierontaa tai akupunktiota tarjoavia takakujia sekä kellareita. Rihkamaa, ruokaa, vaatteita ja kaikkea muuta mahdollista. Ja tietty (ylläri ylläri) kiinalaisia ravintoloita. 

 

 

 

 

Aikamme pyörittyämme suunnattiin takaisin hotellille. Ennen iltamenoja päätettiin käydä testaamassa hotellin aulabaaria. Mentiin innoissaan happy hour hinnoista tilaamaan drinkit. Jotka ei sittenkin tietenkään kuulunut niihin happy hour juomiin. Joten tippien kanssa 16 dollaria per juoma... Auts!

 

 

 

Tuntui siinä drinksussa kyllä olevan alkoholia ihan kunnolla, koska lähdettiin niiden jälkeen hoiperrellen kohti metroasemaa. Se hemmetin vesisadekin oli sitten vihdoinkin löytänyt tiensä Manhattanille. Onneksi vain tihuutti, joten selvittiin suhteellisen kuivina metrolle. No mutta sitten Harlemissa satoikin vähän enemmän. Dämit. Ja tietenkin meidän tuurilla se ravintola mihin oltiin menossa olikin lopettanut. Eli kastuttiin mukavasti edestakaisin kävellessä. Mentiin lopulta syömään Red Lobsteriin, mikä olikin yksi ketjupaikoista mitä ei vielä oltu testattu. Syötiin molemmat annos mihin kuului hummerin häntä valkosipuli-katkaravuilla, ravunlihalla täytetty ja gratinoitu hummerin häntä sekä perunamuussia, papuja ja grillattuja tomaatteja.

 

 

 

Massut täynnä siirryttiin vieressä sijaitsevaan Apollo teatteriin katsomaan Amateur Night.

 

 

 

Paikka ei ollut ihan täynnä, mutta tunnelma oli todella mahtava. Illan isäntä oli hauska heppu ja piti tunnelman hyvin yllä koko illan ajan. Ensin esiintyi kolme esiintyjää kategoriasta 5-15 vuotiaat. Upeita kaikki! Jatkoon huudettiin 12-vuotias tyttö, joka lauloi upeasti. Sen jälkeen päästiin itse asiaan. Yhteensä 7 erilaista esitystä, joista kaksi buuattiin pois lavalta. Voittajaksi huudettiin upea naisartisti (alempi kuva). Toiseksi tuli kaksi 'tanssija'miestä, jotka väänteli inhottavan näköisesti käsiään. Ja kolmanneksi tuli street tanssiryhmä, joka koostui kahdeksasta naisesta. Hieno ilta kaikinpuolin!