Bled, Slovenia part 2.

Lähdettiin aamulla ajoissa klo 9 kohti Vintgar rotkoa. Tarkoitus oli keretä pelipaikoille ajoissa, saada parkkipaikka ja välttää ruuhkat. Parkkipaikka saatiin, mutta valitettavasti vaan valitsimme aluksi väärän patikointireitin. Pakko sen verran selitellä, että parkkikselle tuli liukuhihnalla autoja ja kaikista autoista (siltä se ainakin vaikutti) purkautuvat ihmiset lähtivät yhteen suuntaan kävelemään. Ja mitä sopulit tekee, ne lähtee perään. Siinäpä sitten pystysuoraan (en muuten edes liioittele) mentiin ylöspäin metsikköä puolen kilometrin verran. Lopulta kun polun loppua ei näkynyt, jos mahdollista polku vain jyrkkeni ja muutkin sopulit alkoivat kääntymään takaisin päin, mekin luovutimme. Google maps myös kertoi meidän menneen päin vit***. Päästiin takaisin autolle ja Sports Tracker kertoi meidän tehneen kilometrin mittaisen harhautumisen. Eikä tässä vielä kaikki! Meidän auton vieressä on kyltti, mikä osoittaa oikean suunnan! Ja kaksi autoa välissä, mistä menee portaat alaspäin. Tästä tulee kyllä maailmankaikkeuden suurin facepalm itselle. Ansaittiin todellakin se kiipeämisen tuoma hikoilu ja vetelät jalat.

Lopulta kun sitten päästiin sinne mistä kävelyreitti rotkolle lähtee, niin lippuluukulle oli parin sadan metrin jono. Se siitä ruuhkan välttämisestä. Siinäpä sitten puhalleltiin ja pääsi hiki laskeutumaan, kun puoli tuntia jonoteltiin.

Rotkolle päästyämme pääsimme vielä joissain kohdissa kuvaamaan rauhassa alaspäin mennessä. Kävelyreitillä oli paljon kohtia missä mahtui kävelemään vain yksi ihminen kerrallaan ja koska samaa reittiä tullaan myös takaisin ylöspäin, niin välillä joutui odottelemaan ja antamaan vastaan tulevalle liikenteelle tilaa. Takaisin ylöspäin tullessa ihmisiä alkoi olla ihan tosissaan ruuhkaksi asti. Liikkumista ei myöskään helpottanut ihmisten kantamat isot reput, lapset, hitaat vanhukset, pysähtely kuvaamaan ja yhdet lastenrattaat. Oikeasti. Lastenrattaat. Takaisin autolle päästyämme Sports Tracker näytti mukavat 7,93 km.

Seuraava suunnitelma oli mennä Bledin linnan näköalapaikalle. Ylhäälle päästyämme oli parkkipaikalla aika kaoottinen tunnelma, mutta kuin ihmeen kaupalla meille avautui saman tien parkkipaikka. Iskimme 3 € rahastajalle kouraan ja suuntasimme ihmismassan mukana kohti linnaa. Nopeasti bongasimme että linnaan olisi 11 € pääsymaksu per nokka, siihen ei sitten kiinnostunutkaan sijoittaa. Eikä ilmaisilta paikoilta juuri kummempia nähnyt järvelle.

Sen jälkeen oli tarkoitus etsiä paikka rannasta kaupungin puolelta, josta näkisi linnan ja saaressa olevan kirkon. Parkkipaikan löytyminen muistutti samaa kuin voittaisi päävoiton lotossa. Joten ihmismassat, autojonot ja tuhatlukuiset fillaristit alkoi mennä tosissaan tunteisiin. Niinpä kaasuteltiin vauhdilla pois kaupungista lähivuorille syömään. Löysimme onneksi läheisestä kylästä kivan ravintolan, jossa pääsimme maistamaan Bled kaupungin omaa kermaleivosta Kremšnita.

Majoitukselle takaisin tultuamme, ruokakaupan kautta, tulimme siihen tulokseen ettei todellakaan enää jakseta lähteä kaupungille turistien sekaan kävelemään. Meinasi nimittäin ruokakaupallakin mennä tunteisiin, kun parkkipaikkaa ei löytynyt. Kaupunkiin olisi majoitukselta ollut about kilometrin matka. Samainen matka olisi Straža kukkulan huipulle. Eipä siis ollut vaikea päätös lähteä harrastamaan lisää liikuntaa metsään. Huipulle olisi päässyt myös kaupungin kautta hiihtohissillä, mutta me suunnattiin mielummin metsäreitille. Siellä taas hikoiltiin itsemme lopullisesti kuiviin. Suussa maistuu veren lisäksi majoituksen pakastimeen jätetty erinomainen kuohuviini.

Sports Trackerin mukaan saimme lenkistä vielä kivat 2,29 km tauluun. Pohkeet alkoivat olla jo sen verran hapoilla, että piti heittää parit magnesiumit naamariin heti suihkussa käymisen jälkeen. Iltapalaksi kuohuviiniä ja juustoja. Parasta.

Kilometrit autolla 32 km. Kilometrit kävellen 10 km.

Bled, Slovenia

Hieman paremmin (ilmastointi toimi) nukutun yön jälkeen aamupalalla tuli pieni haikeus, koska matka jatkuu taas tänään. Olisi näitä maisemia voinut ihastella useamman viikon, sekä näitä viinejä.

Ei onneksi tarvinnut pitää mitään kiirettä, koska matkaa tälle päivälle oli tiedossa vain about 100 km. Reittivalinnaksi otettiin tosin suorin tie vuorien yli. Joten noiden kilometrien ajoajaksi annettiin reippaasti yli kaksi tuntia. Heti alkuunsa pysähdyttiin läheiselle näköalapaikalle Gonjačeen. Kiivettiin ylös betoniseen torniin, josta avautui upeat näkymät pitkälle Gorinska Brdan alueelle. Ylhäällä tornissa tosin ihailun ohessa meinasi vetää jalat veteläksi, kun torni heilui mukavasti tuulessa.

Sitten vähän maisemia matkan varrelta.

Seuraavaksi vielä pari videota niin näette millaista lähes koko tämän päivän ajaminen oli. Keskinopeus matkalle oli about 40 km/h.

Bledin kaupungin läpi ajettaessa näimme vain turisteja joka puolella. Päätimme siis käväistä kaupasta hakemassa syötävää, koska majoituksessamme on tänään oma keittiö. Eli chillataan eikä lähdetä tappelemaan turistien kanssa ravintoloihin. Majoituksella meidät otti vastaan ihana vanha pariskunta. Talo on alppihenkinen kolme kerroksinen, jossa meidän huoneistomme sijaitsi toisessa kerroksessa. Oli kuin olisi tullut 70-luvun mummolaan, hellyttävää ja kodikasta. Meillä on hienosti läpi talon oleva huoneisto ja molemmilla puolilla on parvekkeet. Ei pöllömmät maisemat napostella pientä suolaista ja maistella slovenialaista kuohuviiniä.

Lopulliset kilometrit tälle päivälle 111 km.

Dobrovo, Slovenia part. 2

Nyt täytyy sanoa, että tuli nukuttua erittäin huonosti. Kuumuus, pelko ötököistä ja järkyttävän surkea sänky aiheutti unettomuutta sekä yöllistä hikoilua ja jopa suoranaista vitutusta. Sen jälkeen aamiainen näissä maisemissa maistui taivaalliselta.

Aamiaisen jälkeen loikoiltiin altaalla lukien kirjaa ja pulahdettiin viileään (+29 asteiseen) uima-altaaseen. Aurinko ei paistanut vielä, joten ilmanala oli miellyttävä. Tiputti jopa pari pisaraa vettä. Ennusteiden mukaan olisi saattanut jopa ukostaa, mutta ei sellaista ilmaa ei näkynyt eikä kuulunut. Uimisen jälkeen käytiin altaan vieressä olevassa suihkussa. Siinä oli eilenkin näkynyt suuttimessa amppareita, mutta ne lähtivät suihkun päälle laitamisen jälkeen pois. Tänään oli sama homma, paitsi yksi päätti lähtee myöhässä veden mukaan ja olin jo suihkun alla siinä vaiheessa. Hädissäänhän se sit pisti mua. Ei ihan kunnon pistoa saanut aikaiseksi, mutta tarpeeksi onnistuneen. Eli mitä sairaanhoitaja-Eine tekee ensimmäisenä, no tietenkin hieroo kohtaa koska siihen koskee. Onneksi tajusin hakea jäitä majatalonpitäjältä, niin ei päässyt turpoamaan ihan järkyttäväksi ja turrutti kipuakin.

Pistoksesta toivuttuani lähdettiin kurkkaamaan päästäisikö jonnekin viinitilalle maistelemaan viinejä. Valkattiin lähellä sijaitseva Ščurekin viinitila. Kävimme sopimassa kierroksen kello kolmeksi ja suuntasimme sillä välin Italian puolelle etsimään lounasta. Viinialueella ajaminen on kyllä upeaa ja kaunista. Koko ajan tekimisi mieli pysähdellä ihailemaan ja kuvaamaan köynnöksiä.

Päädyimme Al Giardinetto nimiseen trattoriaan. Molempien teki mieli pastaa ja valitsimmekin pasta carbonaran, joka tehdään kananmunan sijasta zuccini kukkien kera. Pasta oli taivaallista! Täydellinen italialainen lounas.

Lounaan jälkeen kerkesimme vielä kauppaan etsimään balsamicoa ja arancelloa. Mutta jälkimmäistä ei valitettavasti löydetty. Sitten suuntasimme takaisin Ščurekin viinitilalle, jossa meitä oli vastassa viinitilaa toisessa polvessa pitävistä veljeksistä nuorimmainen. Seuraamme kierrokselle liittyi italialainen pariskunta.

Italialainen pariskunta ei ollut sosiaalisia juttelijoita, ainakaan englanniksi, joten viinikellarikierroksen jälkeen istuimme erillään maistelutilassa. Ylivilkkaan oloinen herra viinintekijä vaihtoi pöytien ja kielen välillä suvereenisti kertoen tarinoita ja selittäen mitä viiniä milloinkin maistellaan. Lopulta hän antautui itsekin maistelemaan ja oli loppua kohti hyvinkin puheliaalla tuulella sekä suhteellisen hyvässä nosteessa. Erittäin hauska ja mielenkiintoinen viinitilakokemus tämäkin. Pääsimme maistelemaan yhteensä kymmentä eri viiniä. Extrana saimme vielä yhden valitsemamme viinin uudestaan maisteluun sinä aikana kun heppu lähti hakemaan viinit jotka halusimme ostaa mukaan. Elikkäs, 11 viiniä ja 2 tuntia myöhemmin lähdimme takaisin majoitukselle taas yhden laatikon kanssa, joka sisältää kuusi viinipulloa.

Majoituksella oli uima-altaalla tungosta, joten tyydyimme kylmään suihkuun ja chillailuun iltaruokailua odotellessa. Rankkaa tämmönen lomailu.

Meille oli varattu pöytä majoituksen ravintolasta, joka on avoinna vain viikonloppuisin ja pöytävarauksella. Istuttiin pöytään ja alettiin miettimään mitä viiniä viinilistalta tilattaisi. Kerettiin myös huomata, että ruokalista on vain sloveniankielellä. Sen pidemmälle ei ajatuksessa päästy. Nimittäin viiniä kaadettiin laseihin ja ruokaa tuli lautanen toisensa perään.

Ruokailu kesti yhteensä neljä tuntia, emmekä päässeet sen aikana tilaamaan mitään itse. Tyytyväisenä otimme vastaan kaikki mitä tarjottiin, sen enempää tietämättä mitä seuraavaksi on tulossa. Erikoisin ja toisaalta hienoin ravintolakokemus ikinä. Kymmenen eri ruokalajin, kuuden viinin ja kahden kotitekoisen grappan jälkeen raahauduttiin väsyneinä takaisin huoneeseen nukkumaan.

Tällä päivälle tuli huimat 15 km.