Trittenheim, Saksa

Tänään taas matka jatkui. Tarkoituksenamme oli ajella läpi Alsacen viinitie pohjoiseen mentäessä. Kävi kuitenkin aika äkkiä selväksi ettei tulla jaksamaan sitä kokonaan. Meidän taistelulaiva Mondeo on nimittäin hippasen haasteellinen pyöritellä pienien kylien läpi.

Sinniteltiin kuitenkin sellaiset 35 km, jonka jälkeen oltiin ihan loppu. Siirtyminen moottoritielle ei tullut yhtään liian aikaisin.

Ranskassa ei ole käytössä vignette systeemi vaan tullitiet. Eli moottoriteillä ajamisesta maksetaan sen mukaan kuinka pitkän matkaa ajelet. Samoin kuin Italiassa ja Kroatiassa. Ajelimme aluksi Strasbourgin jälkeen moottoritietä sellaiset liki 80 km, mikä maksoi 8,80 €. Ongelma kuitenkin ilmeni siinä vaiheessa, kun tullilta matkaa jatkaessa ei saatukaan uutta lippua. Olimme siirtymässä seuraavasta liittymästä pois, mutta eihän se tietenkään onnistunut kun ei ollut lipuketta minkä mukaan maksaa. Meni taas pikkasen tunteisiin ja tuli vatsan väänteitä. Onneksi jostain kopista hyppäsi ranskalainen herra auttamaan hukassa olevaa suomalaista. Lopulta poistumismaksu oli 70 senttiä ja päästiin jatkamaan matkaa.

Välietappina meillä oli pieni koukkaus Luxemburgin puolelle ja siellä Bernard & Massardin viinitila. Pääsimme mielenkiintoiselle kierrokselle tutustumaan kuohuviinin valmistamiseen. Sen jälkeen oli mukava makustella muutamat lasilliset kuohuvaa terassilla.

Matka jatkui kohti Moselin laaksoa ja tämän päiväistä majoitusta. Atte raukka on saanut joko auringonpistoksen tai eilinen kanin syöminen ei ollut hyvä veto. Joten tänään on kaikinpuolin ollut hieman matkaväsymystä. Ilta vietettiin hiljaiseloa majoituksella ja kerättiin voimia huomiseen Moselin valloitukseen.

Päivän kilsat 325 km.

Dobrovo, Slovenia part. 2

Nyt täytyy sanoa, että tuli nukuttua erittäin huonosti. Kuumuus, pelko ötököistä ja järkyttävän surkea sänky aiheutti unettomuutta sekä yöllistä hikoilua ja jopa suoranaista vitutusta. Sen jälkeen aamiainen näissä maisemissa maistui taivaalliselta.

Aamiaisen jälkeen loikoiltiin altaalla lukien kirjaa ja pulahdettiin viileään (+29 asteiseen) uima-altaaseen. Aurinko ei paistanut vielä, joten ilmanala oli miellyttävä. Tiputti jopa pari pisaraa vettä. Ennusteiden mukaan olisi saattanut jopa ukostaa, mutta ei sellaista ilmaa ei näkynyt eikä kuulunut. Uimisen jälkeen käytiin altaan vieressä olevassa suihkussa. Siinä oli eilenkin näkynyt suuttimessa amppareita, mutta ne lähtivät suihkun päälle laitamisen jälkeen pois. Tänään oli sama homma, paitsi yksi päätti lähtee myöhässä veden mukaan ja olin jo suihkun alla siinä vaiheessa. Hädissäänhän se sit pisti mua. Ei ihan kunnon pistoa saanut aikaiseksi, mutta tarpeeksi onnistuneen. Eli mitä sairaanhoitaja-Eine tekee ensimmäisenä, no tietenkin hieroo kohtaa koska siihen koskee. Onneksi tajusin hakea jäitä majatalonpitäjältä, niin ei päässyt turpoamaan ihan järkyttäväksi ja turrutti kipuakin.

Pistoksesta toivuttuani lähdettiin kurkkaamaan päästäisikö jonnekin viinitilalle maistelemaan viinejä. Valkattiin lähellä sijaitseva Ščurekin viinitila. Kävimme sopimassa kierroksen kello kolmeksi ja suuntasimme sillä välin Italian puolelle etsimään lounasta. Viinialueella ajaminen on kyllä upeaa ja kaunista. Koko ajan tekimisi mieli pysähdellä ihailemaan ja kuvaamaan köynnöksiä.

Päädyimme Al Giardinetto nimiseen trattoriaan. Molempien teki mieli pastaa ja valitsimmekin pasta carbonaran, joka tehdään kananmunan sijasta zuccini kukkien kera. Pasta oli taivaallista! Täydellinen italialainen lounas.

Lounaan jälkeen kerkesimme vielä kauppaan etsimään balsamicoa ja arancelloa. Mutta jälkimmäistä ei valitettavasti löydetty. Sitten suuntasimme takaisin Ščurekin viinitilalle, jossa meitä oli vastassa viinitilaa toisessa polvessa pitävistä veljeksistä nuorimmainen. Seuraamme kierrokselle liittyi italialainen pariskunta.

Italialainen pariskunta ei ollut sosiaalisia juttelijoita, ainakaan englanniksi, joten viinikellarikierroksen jälkeen istuimme erillään maistelutilassa. Ylivilkkaan oloinen herra viinintekijä vaihtoi pöytien ja kielen välillä suvereenisti kertoen tarinoita ja selittäen mitä viiniä milloinkin maistellaan. Lopulta hän antautui itsekin maistelemaan ja oli loppua kohti hyvinkin puheliaalla tuulella sekä suhteellisen hyvässä nosteessa. Erittäin hauska ja mielenkiintoinen viinitilakokemus tämäkin. Pääsimme maistelemaan yhteensä kymmentä eri viiniä. Extrana saimme vielä yhden valitsemamme viinin uudestaan maisteluun sinä aikana kun heppu lähti hakemaan viinit jotka halusimme ostaa mukaan. Elikkäs, 11 viiniä ja 2 tuntia myöhemmin lähdimme takaisin majoitukselle taas yhden laatikon kanssa, joka sisältää kuusi viinipulloa.

Majoituksella oli uima-altaalla tungosta, joten tyydyimme kylmään suihkuun ja chillailuun iltaruokailua odotellessa. Rankkaa tämmönen lomailu.

Meille oli varattu pöytä majoituksen ravintolasta, joka on avoinna vain viikonloppuisin ja pöytävarauksella. Istuttiin pöytään ja alettiin miettimään mitä viiniä viinilistalta tilattaisi. Kerettiin myös huomata, että ruokalista on vain sloveniankielellä. Sen pidemmälle ei ajatuksessa päästy. Nimittäin viiniä kaadettiin laseihin ja ruokaa tuli lautanen toisensa perään.

Ruokailu kesti yhteensä neljä tuntia, emmekä päässeet sen aikana tilaamaan mitään itse. Tyytyväisenä otimme vastaan kaikki mitä tarjottiin, sen enempää tietämättä mitä seuraavaksi on tulossa. Erikoisin ja toisaalta hienoin ravintolakokemus ikinä. Kymmenen eri ruokalajin, kuuden viinin ja kahden kotitekoisen grappan jälkeen raahauduttiin väsyneinä takaisin huoneeseen nukkumaan.

Tällä päivälle tuli huimat 15 km.

Dobrovo, Slovenia

Suhteellisesti (hemmetin kovat sängyt kaikissa majoituksissa, prkl) hyvin nukutun yön jälkeen aamupalaa oli kiva nauttia yhtä upeissa maisemissa kuin illallistakin. Auton pakkaamisen jälkeen menimme maksamaan (majoittumista ja illallista). Majatalonpitäjä vähän hämmentyi kun iskettiin setelinippu kouraan ja sanottiin, että ylijäävällä rahalla sitten viinejä. Valkattiin 5 pulloa ja saatiin vielä yksi pullo lahjaksi. Siitäpä oli mukava lähteä jatkamaan matkaa pieniä vuoristoteitä pitkin.

Lopulta laskeuduttiin vuorelta lähelle Slovenian rajaa. Google maps ohjasi pienen koukun kautta pienelle rajanylityspisteelle. Aiemminkin olisi päässyt motarille ja kerettiin jo hetken miettiä pitäisikö mennä siitä, koska se olisi ollut suorempi reitti. Luotettiin kuitenkin googleen ja jatkettiin pikkuteitä rajalle. Täälläkin molempien maiden kopit olivat vierekkäin. Kroatialainen rajavirkailija vilkaisi passeja nopeasti, mutta slovenialainen virkailija ei suostunut niitä edes ottamaan käteen vaikka Atte yritti passeja hänelle tarjota. Sormi vain heilui laiskasti liikkeen jatkamiseksi eteenpäin.

Kaasuteltiin siis eteenpäin. Motarille yhdistyttiin ison sillan kautta, mistä nähtiin se isompi rajanylityspaikka. Näytti nopealla vilkaisulla olevan järkyttävän pitkät jonot. Eli peukut googlelle. Kuulimmekin vähän myöhemmin radion traffic infosta, että kyseisellä rajanylityspaikalla oli 45-60 minuutin jono.

Tämän päivän ensimmäiseksi välietapiksi oli suunniteltu Postojnska jama tippukiviluola. Oli onneksi etukäteen tiedossa, että paikalla on järkyttävät määrät turisteja ja pelkästään lippuja saattaa joutua jonottamaan tunnin verran. Joten koska molemmat tykkäämme ihmisistä niin kovasti, päätimme umpitäydet parkkipaikat nähtyämme kääntää Mondeo takaisin paluusuuntaan. Tullaan joskus sellasena aikana takaisin, kun ei ole ihan niin kamalasti turisteja liikkeellä (eli ei ainakaan elokuussa).

Seuraava etappi oli Lepa Vida viinitila. Olemme aiemmin maistaneet ainoastaan kahta slovenialaista viiniä ja toinen niistä tulee tältä tilalta. Matkalla tilalle tajuttiin, että se aukeaakin vasta klo 14 ja tippukiviluolan väliin jättäminen oli aikaistanut reippaasti aiemmin suunniteltua aikataulua. Kurvasimme kuitenkin viinitilan pihaan tsekkaamaan onhan se ylipäätään auki, eikä ole lomalla niin kuin useat paikat matkamme varrella ovat olleet. Vastaan tulikin iloinen viinitilan pitäjä, joka otti meidät vastaan vaikka paikan olisi pitänyt aueta vasta puolen tunnin päästä. Päätimme ottaa noin tunnin kestävän seitsemän viinin maistelun johon kuului myös paikallisia suolaisia naposteltavia. Alla olevasta kuvasta näette nämä pienet suolaiset. Kaikki tuotteet ovat omia (kinkut on heidän itsensä kuivattamia), ainoastaan juuston hän käy ostamassa viereisestä kylästä.

Maistelu aloitettiin ja tarinaa alkoi samalla tulemaan. Nainen kertoi laakson historiasta, viinin tekemisen historiasta Sloveniassa, oman perheensä historiasta ja siitä millaisella filosofialla he tekevät viiniä miehensä kanssa sekä miten hän päätyi sittenkin seuraamaan isänsä ammattia. Kolmannen viinin kohdalla paikalle tuli kaksi muuta viininystävää. Toinen miehistä oli Kanadasta ja toinen Englannista. He ottivat saman setin kuin me, mikä oli hyvä, koska meille tuli hetkellisesti hieman taukoa viinin maistelussa.

Kokonaisuutena viinin maistelu oli upea kokemus. Jokaiseen viiniin liittyi oma tarinansa. Kaikki viinit olivat erinomaisia ja niistä maistoi kaiken sen rakkauden mitä viinin valmistukseen ja pullojen etikettien ynnä muiden tekemiseen oli laitettu. Saimme lopulta maistaa yhteensä yhdeksää eri viiniä, joista yksi oli suoraan tynnyristä jota ei tulla koskaan edes pullottamaan. Saimme myös hauskan polaroid kuvan meille passelisti sopivien viinilasien kanssa.

Kuusi mukaan ostettua viinipulloa ja melkein kolme tuntia myöhemmin jatkoimme matkaa kohti seuraavaa majoitusta. Matka ei ollut pitkä, vaikka harhaannuimme hieman Italian puolella. Majatalonpitäjäkin ajeli meitä vastaan, kun hän oli menossa Italiaan ja me takaisin Slovenian puolelle. Tämä selvisi meille, kun pääsimme majatalolle missä ei ollutkaan ketään ottamassa meitä vastaan. Eipä tuo haitannut näissä maisemissa hieman odotella.

Tavaroiden sisäänraahaamisen jälkeen pulahdimme uima-altaaseen. Ah, miten raukea olo siitä tulikaan.

Majatalon yhteydessä oleva ravintola on auki vain viikonloppuisin ja niinpä meidät opastetiin muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Kruh in Vino -ravintolaan (tarkoittaa leipä ja viini). Pihaan ajettaessa meinasi tulla hetkellisesti alipukeutunut olo kun katseli puitteita. Pääsimme maistelemaan paikan erikoisuutta Pogača nimistä leipää, jonka valmistus kestää 30 tuntia. Se oli ulkoa rapea ja sisältä pehmeä ja päällisiksi valitsimme tuoreen mozzarella, peston ja tomaatit. Erinomainen ja todella täyttävä makuelämys.

Takaisin majoitukselle päästyämme oltiin ihan finaalissa. Huoneessa oleva ilmastointi oli ihan susi, joten Atte pisti sen kiinni ja avasi ikkunan. Silläkin uhalla, että meitsi on aamulla ihan ötökän syömä.

Tänään kilometrejä kertyi 280 km. Alkaa vähän pelottaa nää tasalukemat. Miten tää on edes mahdollista...