Gone wining

Tästä starttaa European Wine Tour 2018. Tervetuloa seuraamaan matkaa (ja huonoja juttuja) niin uudet kuin vanhatkin lukijat. Laukut ja kassit on taas pakattu. Kukille ja kasveille on palkattu kastelijat. Tällä kertaa on luotu myös säännöt oman mielenterveyden hyväksi:
1. Pidä vettä mukana
2. Muista juoda mukana pitämääsi vettä
3. Syö aina aamupala
4. Pidä mukana myös jotain pientä naposteltavaa kuivalihaa tai pähkinöitä tms
5. Anna etukäteen anteeksi kaikille muille autoilijoille, jotta voit ajella koko reissun ilman hampaiden kiristelyä
6. Älä unohda sääntöä numero 2.

Oltiin hyvissä ajoin satamassa (koska yllättäen lauantaina ennen klo 6 ei ollutkaan ruuhkaa). Laivaan sisälle päästiin kaahailemaan sillä tavalla, että meidät ohjattiin autokannella parkkeeraamaan lähes kärkipaikalle. Eipä olla ikinä oltu näin lähellä päästä ekana ulos autolla.

Autokannelta suunnattiin kohti aamiasbuffettia. Tällä kertaa nimittäin päätettiin ettei riskeerata eväsleipien unohtamista kotiin. Buffettiin olikin sopivasti kilometrin jono ja hetken jo kävi mielessä, että jäädään ilman pekonia. Yllättävän jouhevasti sitä lopulta kuitenkin saatiin vatsat täyteen ja aikaa kulutettua. Kohta alkaa matka kohti Marijampolėa.

Houston, TX

Lentokoneessa kohti Amsterdamia lentäessä saatiin sitten jostain syystä päähämme, että samalle aikavyöhykkeelle ollaan laskeutumassa. Kerettiin siis oikein kunnon stressit saada päälle, kun mietittiin että keretäänköhän me Houstonin jatkolennolle. Onneksi lopulta ymmärrettiin, että kyllä se kello siirtyy tunnin taaksepäin. Joten vaihtoon jäi se vähän reilu tunti aikaa (mikä pitikin). Ei siinä siltikään paljon turhaa aikaa jäänyt. Porttia vaihdettaessa pysähdyttiin vessassa, jonotettiin passin itsepalvelutarkastukseen ja portille päästyämme päästiinkin suoraan boarding jonoon.

Oltiin siis lopulta hyvissä ajoin lentokoneessa istumassa ja olo olikin aika loppu jo ennen kuin päästiin matkaan. Lentokoneessa oli tosi lämmin koko matkan ja perse meinas vähemmästäkin istumisesta puutua.

Tähän väliin voisi kuitenkin vähän kehaista KLM lentoyhtiötä. Palvelu molemmilla lennoilla oli erinomaista ja mukaan matkan hintaan kuului sekä ruuat että juomat. Aamulennolla saatiin lämmin omeletti-panini ja toisella kahvikierroksella minimuffinit. Sitten taas lennolla Houstoniin saatiin ensin savustettuja pähkinöitä juomien kanssa ja sen jälkeen lounasta (lihapullat kahdella muussilla tai kaksi erilaista pastaa) kunnon salaatin, sämpylän ja vadelma-suklaavaahto jälkkärin kera. Myöhemmin oli vuorossa jäätelöä tai sipsejä ja vielä ennen laskeutumista tarjoiltiin margarita pitsaa salaatin ja mokkavaahto jälkkärin kera. Ei oo varmaan koskaan ollut noin hyvin syöty olo lentomatkan jälkeen.

Houstoniin laskeutumisen jälkeen käppäiltiin lentokentällä pitkiä käytäviä pitkin miettien maahantulotarkastusta. No missään ei sit lopulta ollut montaakaan ihmistä. Tsekattiin itsemme self-service laitteilla sisään ja maahantulotarkastuksen täti jaksoi tehdä vain minimi duunin ilman turhia löpinöitä. Lopulta oltiin siis matkalaukkuhihnalla odottamassa laukkuja. Siis oikeesti odottamassa, että ne tulee! Varmaan eka kerta jenkkeihin tultaessa (yleensä ne on nostettu pois hihnalta jo aika päiviä sitten)... Molemmat laukut tuli ehjinä perille ja saatiin hyvillä mielin jatkaa matkaa tullin läpi, jossa sielläkään ei ketään kiinnostanut meidän liikkumiset. Lopulta ulkona autovuokraamon dösässä tuli sellainen olo, että ihanku ei olis kaikkea tarvittavaa tehnyt maahantulon yhteydessä. Ketään ei edes kiinnostanut kerätä lentokoneessa (kolmeen kertaan) täytettyä U.S. Customs lappua. Loistavan nopea putkemme jatkui Aviksen tiskillä, missä saatiin autokin vuokrattua ennätysvauhtia ja sekin ilman mitään turhia löpinöitä ja jankutuksia! Tällä kertaa saatiin autoksemme Chevy Malibu. Atte tykkää. Sekä autosta, että siitä ettei tartte jaaritella turhaan autovuokraamojen virkailijoiden kanssa.

Autovuokraamolta löydettiin suhteellisen lähellä olevalle majoitukselle helposti. Vanha kunnon TomTom:kin näyttää toimivan edelleen, ainakin tällai pikaisesti testattuna. Navigaattorihan on vaatimattomat 7 vuotta vanha ja jo viime reissulla kaksi vuotta sitten kertoi meille, että 55 % kartoista on vanhentunut. Hetken majoituksella huokaisun jälkeen päivän ohjelmassa oli enää iltaruokailu ja aamupalan hankkiminen. Syömään suunnattiin Red Lobster ravintolaan, jonka menusta molemmat valkattiin Bar Harbor Lobster Bake-annokset. Ruoka oli mahtavaa ja sen jälkeen meinasi väkisin iskeä väsymys. 

Ruokailun jälkeen käväistiin kuitenkin reilu tunti pyörimässä Walmartilla ja hakemassa tarvittavat eväkset. Lopulta reilu 25 tunnin valvomisen jälkeen oli pakko luovuttaa ja mennä nukkumaan.

Mikan faijan BMW

Aamulla herätys klo 7:30 ja nokka kohti autovuokraamoa. Paikalla ei ollutkaan kaverimme Dave vaan melkein ummikko kreikankielinen nainen. Saatiin paperiasiat kuitenkin hoidettua ja Kia Picanto alle. Atte katsoi, että tankissa on vielä kahden pykälän verran bensiiniä joten ei ensimmäisenä kurvattu bensa-asemalle. Vaan suunnattiin Kia kohti Kefalosta ja saaren läntistä kärkeä.

Matkalla piti pysähtyä Hippokrateen puutarhassa, mutta kylttejä ei tietenkään ole lainkaan etukäteen vaan vasta siinä kohti kun pitäisi jo kääntyä. Eli ohi ajettiin iloisesti. Eipä mitään, matka jatkui eteenpäin. Kefaloksessakaan ei paljon kylttejä ollut, joten randomilla jatkettiin kohti vuorille meneviä teitä. 

Kunnes. Atte tajusi, että ohops onpas se bensamittari tullut äkkiä alaspäin ja eiku toi vika pylälä tarkoittaakin sitä että bensa on silloin loppu. Noh... Vähän alkoi ehkä ahdistamaan. Päästiin onneksi yhdelle näköalapaikalle asti ottamaan kuvia.

Sen jälkeen lasketeltiinkin pika pikaa takaisin alas vapaalla vaihteella. Enpä ole ikinä ollut niin onnellinen nähdessäni bensa-asemaa. Huh-huh.. Niin ja tähän väliin voisi mainita, että 95E maksaa täällä yleisimmin 1,659€/litra luokkaa. Halvin mitä nähtiin oli 1,629€. Tankkauksen jälkeen pyyhittiin stressin aiheuttamia hikikarpaloita otsalta ja jatkettiin matkaa takaisin saaren itäistä osaa päin. Ensin lähdettiin harhateille päätieltä katsomaan jotain rantakahvilaa. Tie oli hiekkatie ja pirukseen huonokuntoinen ja tietenkin kahvila oli kiinni eikä tosiaankaan rannalla. Noh, syötiin majoitukselta mukaan otettu aamupala tuulisella parkkiksella. Atte meinasi vielä siitä jatkaa eteenpäin leija rannalle, mutta tie kävi vieläkin huonompi kuntoiseksi ja ainoastaan yhden auton mentäväksi. Eli päätettiin kääntyä takaisin hyvän sään aikaan.

Seuraava hairahdus olikin sitten erään viinitila-kyltin kohdalta. Tällä kertaa hiekkatie oli kyllä hyvän levyinen, mutta ihan täynnä nimismiehenkiharaa. Pelättiin Kian leviävän täysin liitoksistaan. Pirun mönkijät pilannu täysin kaikki hiekkatiet normaaleilta autoilta. Lopulta Atella meni hermo kun stereoiden etupaneeli tipahti tärinän voimasta alas. Joten siinä vaiheessa käännyttiin takaisin päätielle.

 

Tällä kertaa osasimme odottaa Hippokrateen puutarhalle kääntymistä ja Aten hermoja koeteltiin taas, koska sekin oli luonnollisesti hiekkatie. Perille kuitenkin päästiin ja paikalla ei vielä silloin ollut muita. Sisäänpääsy oli 5€, mikä vähän närästi. Kuitenkin mielenkiinnolla lähdimme kiertämään paikkaa. Hyvin äkkiä kävi ilmi ettei paikalla ollut lähes mitään tai jopa lainkaan historiallista arvoa. Lähinnä kaikesta huokui new age -fiilis ja meinasi jo alkaa ehkä ottamaan päähän koko juttu. Paljon kaikenlaisia yrttejä sun muita kasveja oli eripuolilla puutarhassa sekä niissä selvityksiä millä tavalla niitä on käytetty Hippokrateen aikoina ja sitä myöhemmin. Alueella oli myös erilaisia replica rakennuksia.

Paikkaa pitävä täti tarjosi kiertelymme päätteeksi kreikkalaista teetä, joka oli erikoinen yhdistelmä salviaa, timjamia ja rosmariinia. Samalla istuimme puun alla hänen kanssaan jutellen. Kävi äkkiä ilmi hänen puheistaan ettei täti oikein ymmärrä miksi ihmiset tulevat Kos:n saarelle ja vuosi toisensa jälkeen hänen luokseen. Oli kiinnostunut meidän työpaikoistamme ja missä olemme matkanneet. Kertoi myös mitä kaikkia tuotteita itse valmistaa yrteistä sekä antoi molemmille maistiaisen itse tekemästään orgaanisesta viinistä. Myynnissäkin sitä olisi, mutta ei halua myydä ellei ostaja selkästi pidä siitä. Koska ei halua viinin matkustavan jonkun kotiin, missä sitä ei koskaan juoda, mielummin juo viininsä itse. Arvostan! Mukavan tädin ansiosta ei paikassa käyminen lopulta enää niin kovasti harmittanutkaan.

Seuraavaksi suunnattiin kohti Kos kaupunkia. Matkalla oli useitakin viinitiloja, joista yhdelle jopa osattiin kääntyä. Päästiin maistamaan viinitilan kaikkia kuutta viiniä ja mukaan tarttui neljä pulloa kotiinviemisiksikin.

Kos kaupungin alueelle päästyämme parkkeerasimme antiikinaikaisen Odeon teatterin viereiselle yleiselle parkkialueelle ja suuntasimme kävellen satamaa kohti.

Päivä oli ihan pirun kuuma ja vei jotenkin täydellisesti mehut meistä. Eikä Kos kaupunki oikein vakuuttanut kaikessa ihmisvilinässään. Lounastauon ja pienen ympäriinsä steppailun jälkeen tultiin siihen tulokseen, että olemme erittäin tyytyväisiä ettei sinne menty koko lomaviikon ajaksi. Hippokrateen puuta käytiin vielä lopuksi katsomassa. Aika huonossa jamassa se alue oli viime kuussa tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen.

Kuumudessa lyllerrettiin takaisin autolle ja ai että miten kiva olikaan iskeä hikinen peffa mustaan nahkapenkkiin, jonka aurinko oli porotuksellaan mukavasti valmiiksi lämmittänyt. Ikkunat auki ajeltiin seuraavaan kohteeseen, mikä oli antiikinajan temppeli Asklepieion. Saatiin Kia varjopaikalle, mutta palattiin äkkiä takaisin nimittäin sisäänpääsy oli 8€. Ei siis tosiaankaan kiinnostanut maksaa 16€, että pääsee näkemään kiviä ja kiipeämään portaita tässä kuumuudessa. Matkalla takaisin Kardamenaan pysähdyttiin ostoksille Hatzipetros oliiviöljy tehtaalle.

Kurvailimme myös Mastichari kylän kautta toteamassa, että sekään ei olisi ollut lähellekään niin kiva kuin Kardamena. Lopulta kun päästiin parkkiin Kardamenassa oli Kian mittariin tullut 121,4 kilometriä tälle päivälle. Ihan kiva kaiken sekoilun ohella.

Parien drinksujen sekä pienen kojun chicken gyro plate annosten jälkeen suunnattiin tyytyväisinä hyvissä ajoin majoitukselle suihkuun sekä odottamaan huomista, reissun viimeistä kokonaista päivää.

Badass Mini Cooperilla tuulta päin

Aamu valkeni harmaana ja me olimme innoikkaina heti klo 9 hakemassa eilen varattua Mini Cooperiamme. Pieni jännitys nipisteli mahanpohjassa, koska navigaattori oli jätetty kotiin. Ajatuksella: eihän me vuokrata kuin yhdeksi päiväksi auto (eli silloin ei tartte navia?). Meitsillä oli siis apukuskin paikalla saaren kartta ja pari screenshottia kännykässä siitä miten päästään takaisin autovuokraamolle. Matkaan lähdettiin ja selvittiin hienosti alta aikayksikön pois kaupungista. Niin ja tässä välissä pitänee ehkä kertoa, että Puerto del Carmen on täynnä pelkästään yksisuuntaisia katuja, joiden suuntia ei tietenkään ole merkitty edes kaupungin omaan karttaan.

Suuntasimme Mini Cooperilla ensimmäisenä kohti saaren pohjoiskärkeä ja tarkemmin Mirador del Rio -näköalapaikkaa. Tarkoituksena ei ollut mennä välttämättä sisään, koska se maksaa, vaan pysähtyä ennen sitä kahdelle ilmaiselle näköalapaikalle. Ennen kuin sinne asti päästiin, niin yhden vuoren ylityksellä oli aika usvainen meininki. Vaikka tuuli oli kova ja usva liikkui vauhdikkaasti tien yli, oli näkyvyys silti aika huono. Maisemia ei ainakaan näkynyt yhtään.

Ensimmäinen näköalapaikka meni tietenkin ohi, koska sitä ei oltu merkattu mitenkään tiellä mitä ajoimme, mutta toiselle päädyimme vanhan Tropical Park kylttien ohjeistamana. Usva hellitti meren äärellä sen verran, että saatiin paikasta muutamat hyvät kuvat räpsäistyä.

Mirador del Rion parkkipaikalla käytiin kääntymässä, mutta sisään ei viitsitty maksaa hintaa 4,50 € per peppu. Usvakin oli sen verran tiheää, että ei sieltä välttämättä edes olisi nähnyt kunnolla mitään.

Mini Cooperin nokka osoitti seuraavaksi takaisin etelään ja tarkemmin Cueva de Los Verdes -luolastoa. Matkan varrella oli mielenkiintoisia maisemia ja runsaasti laavakiveä silmänkantamattomiin. Maasto oli erikoista kyllä saaren pohjoisosassa huomattavasti vehreämpää eteläosan kuivuuteen verrattuna.

Luolastolle saavuimme sopivaan aikaan, koska seuraavan kierroksen alkuun oli vain 5 minuuttia. Luolastoon pääsi tutustumaan ainoastaan opastetulla kierroksella hintaan 9 € per peppu ja se kesti noin 50 minuuttia. Kierrokselle meidän lisäksi osallistui vähän reilu 50 ihmistä, mikä oli kyllä aivan liikaa. Noin suuren ihmismäärän vieminen läpi luolaston missä joutui välillä kävelemään kyyryssä ja suurimmaksi osaksi aikaa yksi ihminen kerrallaan oli jokseenkin typerää. Kierroksen aikana ei päässyt rauhassa ottamaan kuvia ja tutkimaan näkymiä, vaan joutui juoksemaan ryhmän mukana. Niin ja opastusta kierroksella oli aika vähän, joten senkin olisi hyvin voinut järjestää eri tavalla. Tietty ajatellen sitä miten paljon vaarallisia paikkoja luolastossa on, niin ymmärrän opastuksen tarpeen. Tosin opas meni edellä ja yli 50 ihmistä tuli omaan tahtiin jonossa perässä, niin aika turhanpäiväinen se opas turvallisuuden kannaltakin oli. Tämän paasaamisen jälkeen tässä kuitenkin pari onnistunutta kuvaa luolastosta.

Luolastolta ajelimme Arrietan kaupunkiin ja sen rannalla sijaitsevaan Casa de la Playa -ravintolaan, josta Atte oli käynyt etukäteen lukemassa. Paikan piti olla kaupungin kalaravintoloiden parhaimmistoa, eikä todellakaan tarvinnut pettyä! Päivän kala -annos. jonka söimme yhdessä oli aivan mielettömän.

Vatsat täynnä oli hyvä jatkaa matkaa kohti Jardin de Cactus -puutarhaa. Paikka vaikutti ensisilmäyksellä suht pieneltä, mutta aikaa kaktuksia ihaillen meni yllättäen yli tunti.

Jardin de Cactukselta suuntasimme pienelle kiertoajelulle ja kohti saaren länsiosaa. Tarkoituksena oli käydä ajelemassa Parque Nacional de Timanfayan kautta. Eli kansallispuisto, joka on syntynyt tulivuorenpurkauksien johdosta joskus 1700- ja 1800-luvuilla. Kartturi tosin sattui olemaan vissiin väärällä kartalla, koska emme päässeetkään haluamallemme tielle, vaan löysimme yllättäen itsemme saaren viinialueelta. Otimme asian illolla vastaan, koska päivän aikana aiemmin ei oltu onnistuttu vielä yhtäkään viinitilaa bongaamaan. Pysähdyimme kolmella eri tilalla ja mukaan tarttui 5 pulloa viiniä.

Seuraavaksi suuntasimme vielä sinne länsirannikolle. Rannikkoa pitkin ajaessa näimme ihan mielettömiä aaltoja.

Sekä tarkoitettu määränpäämme El Golfo Lago de los Clicos -laguuni oli myös upea.

Tässä vaiheessa alkoi jo olla mehut siinä määrin meikäläisistä puristettu, että seuraavaksi suuntasimme tankkaamaan uskollisen Mini Cooperin ja palauttamaan haikein mielin sen avaimet hauskalle autonvuokraaja Lancelle. Heppu oli muuten mahdottoman mukava ja hänen äänensä oli sellainen, että sitä olisi voinut kuunnella vaikka tunnin. Päivän aikana saatiin kasaan 174 km ja dieseliä meni tankkiin 15 euron verran.

Tässä välissä pakko varmaan kertoa asiasta kirjaa pitävillä Einen ja auringon yhteenottamuksista. Eli palopaikat tällä hetkellä: lauantaina vasen polvi, sunnuntaina päälaki sekä tänään päälaki lisää, otsa, nenä, rintalasta ja niska. Huomenna tarkoitus mennä jatkamaan kirjan lukemista rannalle, eli katsotaan mitä seuraavaksi. Päälaen palovammat on muuten harvinaisen inhottavia täällä, koska tuuli on ollut niin kova koko ajan. Varsinkin tänään joka paikassa tuuli todella kovaa ja olo on kuin puolet hiuksista olisi jäänyt ympäri Lanzaroten saarta, joten kipeää päänahkaa ei tuuli tosiaankaan hellinyt ja helpottanut.

Illalla oli muuten taas hyvä idea lähteä syömään jotain pientä. Eli pihviravintolaan alkuruokineen: chorizo chimichurrilla ja baby squids sekä pääruuaksi naudan entrecote ja naudan sisäfilettä kolmella eri pippurikastikkeella.