Kotona

Sisälle laivaan ajamisen jälkeen suoriuduimme suorinta reittiä hyttiin. Pää tyynyyn ja unta kaaliin. Oli nimittäin sen verran väsy, että meinas jo ehkä vähän alkaa kiukuttamaan. Meitsi sai ehkä sellasen nelisen tuntia nukuttua ja Atte pari tuntii sen päälle. Siinä sitten pienessä vessassa suihkulla, minkä lämpötilasäädin pyöri mielin määrin ympäri sen isommalti lämpötilaan vaikuttamatta, suihkuttelu auttoi vähän avaamaan silmiä. Myös puhtaiden vaatteiden tuoksu auttoi ymmärtämään, että kyllä, hytissämme haisi vieno urea. Muutenkin siisteyden ja kunnon puolesta voisi kuvitella laivan olevan huomattavasti vanhempi kuin sen 10 vuotta.

Nälkä alkoi olemaan ja pakkohan se oli satsata laivalla syömiseen. Muuten saattaisi syttyä kolmas maailmansota ennen kotiin pääsyä. Suuntasimme laivan Steakhouse ravintolaan. Ruoka oli maittavaa, mutta palvelun taso ja erityisesti henkilökunta alkoi loppua kohdin ihan tosissaan ärsyttämään. Ruokia pöytiin kuljettava täti puhui todella töykeästi ja huokaili avoimesti väsyneen oloisena ravintolassa kulkiessaan. Niin ja se vesipullo (0,7 litraa) maksoi 5,50 €. Ei jatkoon tämä mesta!

Syömisen jälkeen käytiin häviämässä loput rahat pelikoneisiin ja rulettiin. Pyörähdettiin aikaa kuluttaaksemme myös Taxfree myymälän kautta päivittelemässä hintoja ja vertailemassa niitä Rostockin hintoihin. Laivalla ei onneksi ollut hirveästi ihmisiä, joten aika rauhassa saatiin pyöriä.

Sitten seuraava jännitys oli Turkuun tuleminen. Meidän auto oli tällä kertaa sellasessa blokissa parkissa, että oltiin varmoja pääsevämme vasta viimeisinä pois laivasta. Säikähdettiin ihan, kun jonkin onnenkantamoisen johdosta oltiinkin ensimmäisiä laivasta pois pääseviä autoja. Tämä johtui siitä, että oltiin jääty ainoana henkilöautona alimmalle kannelle ja meidän jonossa oli kaikki laivaan tulleet matkailuautot. Muuten alimmalla kannella oli vain rekkoja. Eli meidän jono päästettiin ensimmäisenä pois, kun laivan luukut avautuivat tällä kertaa edestä.

Täytyy sanoa, että aikamoinen pulla kävi tällä reissulla kaikkien lauttamatkojen suhteen. Siinä sitten heiteltiin ensin pienet ylävitoset, jonka jälkeen ajelleltiin iskarit pohjassa vihellellen tullin läpi. Siitäkin ohi päästyämme viattomasti hurrattiin. Kunnes. Helsinki-tienviittoja seuratessa huomattiin olevamme Raisiossa. Mitä hittoa. Ei menny tunteisiin, tietenkään.

Lähikaupan kautta oltiin kotona pikkasen ennen ysiä. Auton tyhjentämiseen meni sellanen vartti tunti. Loppuviikoksi on hommia.

Viimeiset kilsat olivat 132 km.

Vadelmavene

Aamulla oli herätys klo 7:30 ja olis tehny mieli jäädä vielä nukkumaan. Kuitenkin edellisenä iltana ostettiin liput Nisyroksen saarelle menevälle laivalle, joten liikkeelle oli lähdettävä. Ulos päästyämme ilma oli jopa siedettävän lämmin ja kylä oli jopa aavemaisen hiljainen ennen klo 9 aamulla.

Pienen etsinnän jälkeen löysimme oikean laivan minne lippumme kävi. Samaan aikaan Nisyrokselle näytti olevan lähdössä kolme eri laivaa, joten luonnollisesti meidän oli se joka jaksoi viimeisenä lähteä liikkeelle. Tosin se ei ollutkaan huono asia, nimittäin laivamme oli nopein ja otti kaikki muut kiinni matkan aikana. Meidän laiva kävi jopa kivasti blokkaamassa toiselta laivalta kuvaus mahdollisuuden matkalla olevan pienen saaren poukaman ohituksessa. Ehkä kapteeneilla oli jonkin sortin kilpailu menossa.

Satamaan päästyämme seuraavaksi etsinnässä oli oikea bussi, joka otti vastaan bussilippumme. Olimme siis ostaneet paketin mihin kuului laivamatkan lisäksi bussimatka tulivuoren Stefanos kraaterille. Bussin penkkeihin ahtauduttuamme matka kraaterille oli hitusen ahdistava. Nimittäin vuoristotiet olivat todella kapeita, siis ei kahden auton mentäviä ja neulansilmiä neulansilmien jälkeen ilman mitään turvakaiteita. Vähän meinas tulla huono olo.

Perillä selvisi, että kraaterille oli erikseen 3€ pääsymaksu. Mikä ei siis ollut paljon, mutta mikä olisi ollut kiva tietää etukäteen. Ehkä siitä syystä lippukassalla oleva täti vaikutti ylionnelliselta siitä, että maksoimme lippumme kolikoilla. Olimme onneksi ensimmäinen bussi ja pääsimme ryntäämään ekoina kraaterin reunalle, eli saimme hyviä kuvia ennen kuin ihmisiä alkoi liukumaan kraaterin pohjalle.

Atte kävi myös kraaterin pohjalla kuvaamassa toimintaan. Sekä rikkoi tietenkin sääntöjä menemällä kiellettylle alueelle erään britti pariskunnan perässä. Hyvä ettei crocsit kärähtäny.

Takaisin Mandrakin kylään oltiin menossa samalla bussilla, millä tultiinkin kraaterille. Tosin bussimme oli myöhässä ja lopulta jouduimme odottamaan pääasiallisesti venäläisten kanssamatkustajien kanssa 10 minuuttia sen jälkeen kun kaikki muut kuusi bussia olivat jo lähteneet. Bussimatkalla taas meinasi tulla vähän huono olo. Huvitusta tosin aiheutti etupenkissä istuva vanha kreikkalainen patu, joka oli ihan innoissaan kaikissa neulansilmämutkissa.

Mandrakissa käppäilimme rannan myötäisesti vähän pidemmälle etsimään ruokapaikkaa. Päädyimme lopulta pienellä aukiolla olevaan kahvilaan suolapalalle. Jälkkäriksi Atte maisteli kreikkalaista kahvia josta kommentit olivat: "Ei tää oo kahvia, tää on liisteriä. Mutta hyvää sellaista."

Lounaan jälkeen ei ollut enää kauan aikaa hengailulle. Odoteltiin laivalle pääsyä kivoissa maisemissa.

Takaisin laivalle mennessä oli tällä kertaa ehkä nuorin "rahastaja" ikinä. About 4-vuotias nuori herra keräsi pääsyliput laivaan ja vieressä ojenteli käsiään liian myöhään myös pikkusisko. Ja totta kai veli kyykytti siskoa lällättämällä, koska hän sai molemmat liput. Itkuhan siitä tuli.

Tulomatkalla oltiin jo päätetty, että rynnätään heti istumaan laivan oikealle reunalle, joka jää matkalla varjon puolelle sekä nähdään Kardamenan satama kun saavutaan sinne. Tuuli pyöritti koko matkan mukavasti korpuksi kuivaneita hiuksiani, mutta oli siitäkin huolimatta ihanan miellyttävä.

Majoituksella kerettiin vielä virkistävälle uinnille ennen kuin lähdettiin syömään. Alkujuomia juodessa ja ihmisvilinää seuratessa mietittiin, että ollaan täällä olon aikana keretty jo nähdä enemmän vyölaukkuja kuin viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Ei kai ne oo tullu takas muotiin!?

Syömään päädyttiin sellaiseen kreikkalaiseen ravintolaan, että tuolista kun perseensä nosti niin oli jo unohtanut mitä söi. Eli kotona olisi todennäköisesti samat ruuat tehty itse paremmin. Mutta se on plussaksi sanottava, että oli ehdottomasti parasta rosee viiniä mitä ollaan ikinä juotu! Tosin jäätiin miettimään olisiko tyypit heittäneet ensin takaisin lähettämämme punaviinikarahviin vain valkoviiniä päälle. Aivan sama, pirun hyvää se oli! Ja ruoka oli edullista, joten ei harmita senkään puolesta niin pahasti.

Jälkkärille oli pakko mennä majoituksen läheiseen jätskibaariin, joka on illasta toiseen ollut aina täynnä ihmisiä. Nyt harmittaa, että tultiin ensimmäistä kertaa vasta tässä vaiheessa. Onneksi kuitenkin vielä muutamia iltoja aikaa tulla herkuttelemaan näillä herkkujäätelöillä. Lupaan ottaa huomenna kuvia sisäpuolelta. Tänään olin liian shokissa, koska olisin halunnut ottaa kaikkia mahdollisia makuja joten valokuvaaminen unohtui täysin.

Sitä säät mitä tilaat

Tästä päivästä ei jää paljon jälkipolville kerrottavaa. Aurinkoa tilattiin (ilmeisesti koska tänne lomalle päädyttiin) ja sitä tosiaankin on saatu. Päivä meni rannalla aurinkotuoleissa kirjaa lukien ja välillä uiden meressä. Ruuatkin tilattiin tällä kertaa rannalle asti. Perinteinen gyros pita Atelle ja halloum pita minulle.

Pienen suolaisen jälkeen taas jaksoi jatkaa lukemista. Btw, Atte alkaa ole pikku hiljaa aika ruskeaa sorttia...

Lopulta suunnattiin majoitukselle hetkeksi aikaa hengähtämään ennen illan rientoja.

Tänään olikin hakusessa jonkunlainen kalaravintola. Ennen sitä käväistiin drinksuilla kivassa paikassa, missä baarimikkona toimi vähintään 60-vuotias herrasmies.

Ruokailemaan päädyttiin satama-alueen päädyssä olevaan kreikkalaiseen ravintolaan. Ei pöllömmät maisemat!

Molemmat valitsimme simpukat valkosipuli-valkoviinikastikkeessa ja yhteiseksi otimme sekä riisiä että ranskalaisia. Voin kertoa oli yhdet parhaista simpukoista ikinä! Ja ehdottomasti isoimmat simpukat, jotka olen koskaan nähnyt. Kastike oli niin hyvää, että olisitehnyt mieli nuolla lautanen. En kehdannut.

Ravintolassa olon aikana lähistölle parkkeerasi hulppean näköinen alus. Ihmisiä, meidän tarjoilija mukaanlukien, kävivät ottamassa komistuksesta kuvia. Meidän intuitio sanoi, että siellä majaili Angelina Jolie ja Brad Pitt. Tieto on yhtä varma kuin se, että Samoksella nähtiin Lady Gagan paatti. Matti Nykästä siteraataksemme "se mikä on varmaa, on aivan varmaa".