Canyon Matkan matka

Ilmastoidussa huoneessa hyvin nukutun yön jälkeen suunnattiin alakerran ravintolaan aamupalalle. Aamupalavaihtoehtoina oli viisi suolaista annosta ja kolme makeaa annosta. Valitsimme kaksi erilaista suolaista annosta: medium ja makedonia. Saimme lisäksi appelsiinimehua ja cappuccinot. Juomien tulon jälkeen alkoi ruokien odottaminen. Tarjoilija oli yksin ja juoksi ympäri salia kantaen juomia. Sen jälkeen hän kantoi kaikki keittiöstä tulevat ruuat jonnekin muualle. Siinä vaiheessa kun saimme toisen annoksen pöytään, oli jo sen verran nälkä että kuvan ottaminen unohtui täysin. Lopulta myös toinen annos tuli, eikä se kuvaamisen muistamiseen vaikuttanut sen enempiä.

Aamupalan jälkeen käytiin mutka hotellihuoneessa ja päätettiin lähteä Matkan kanjonille. Respasta kysyttiin mistä meidän kannattaisi ottaa taksi. Respan täti sanoi, että on parasta kun hän tilaa sen meille oven eteen. Hän myös varmisti samalla, että hinta tulee olemaan 500 MKD (8,13 €). Hetken odottelun jälkeen taksi saapui paikalle ja päästiin liikkeelle kunhan kuski oli nitkutellut auton ympäri pienellä "kääntöpaikalla". Matkan aikana Atte seurasi silmä kovana liikennettä ja muiden autoilijoiden käyttäytymistä. Pohdinnassa kun olisi se, että vuokrataanko auto perjantaina tai lauantaina. Alustava arvio: autoilu ei ehkä välttämättä kiinnosta. Eli  asia jää vielä pohdintaan.

Vähän ennen kuin oltiin perillä taksikuski pysäytti auton ja sanoi, että pysäyttää mittarin. Koska oli sovittu kyydin maksavan sen 500 MKD, niin päästään loppumatka ilmaiseksi. Tie oli muuttunut jo kapeaksi ja paikoitellen erittäin huonokuntoiseksi. Vähän ennen viimeistä tiukkaa ylämäkeä samaan suuntaan kävelevien ihmisten määrä kasvoi yllättäen. Lopulta mäen pohjalla auton eteen hyppäsi vanhempi rouva ja useampi täti viittoili vanhempaa kepeillä kävelevää herrasmiestä kohti. Tätit siis meinasi kaapata meidän taksin. Kuski yritti sanoa, että hän tulee kohta takaisin. Kuitenkin lopulta yksi mamma tunki miehen väkisin taksin etupenkille. Mies kysyi heti kuskilta paljonko hän velkaa, johon kuski vastasi että ystäväsi istuvat takapenkillä. Oli hiukan huvittava tilanne. Mies kertoi olevansa israelilainen sotaveteraani. Lopulta päästiin mäen päälle ja annettiin kuskille 550 MKD (8,95 €) erittäin hyvästä palvelusta.

Ennen Matka kanjonia käveltiin Matka padon ohi.

Treska joen vierustaa kävellessä tuli vastaan ensimmäinen veneretkeä tarjoava kaveri. Hinta oli 200 MKD (3,25 €) per peppu ja kaveri kertoi matkan kestävän noin 25-30 minuuttia. Tartuimme syöttiin ja päädyimme odottelemaan hetkeksi josko seuraksi tulisi muitakin matkailijoita. Oli vielä aikaista ja ihmisiä vähemmän liikkeellä, joten kaveri luovutti hetken yritysten jälkeen ja niinpä lähdimme vain kolmistaan veneilemään. Kanjoni näytti upealta veneestä katsottuna ja veden läheisyys viilensi ja virkisti mieltä mukavasti. Hetken ajelun jälkeen kuski alkoi kyselemään meiltä mitä teemme työksemme ja kertoi avoimesti itsestään. Hän oli juuri valmistunut ilmeisesti lukiosta ja toivoi kovasti pääsevänsä yliopistoon lukemaan matematiikkaa, mutta hänellä ei ollut varaa siihen. Hän oli tullut toiseksi kansallisessa matematiikka kilpailussa, josta oli voittanu puhelimen ja 200 euroa. Nyt hän työskentelee isänsä yrityksessä venekuskina ja tekee yli 12 tunnin työpäiviä. Hän puhui paljon eri maiden palkkatasoista ja työtuntimääristä ja siitä miten eritavalla ihmiset näkevät asiat. Hän oli myös kovasti kiinnostunut miksi olimme matkustaneet Skopjeen ja mitä pidämme maasta. Saimme lopulta kyydin pidemmälle kanjoniin, kunhan vain lupasimme ettemme kerro asiasta hänen isälleen. Oli sen verran hauska kaveri, että meikäläinen heltyi antamaan salassa kaverille 10 euron tipin matkan päätteeksi.

Jatkettiin kanjonin reunan kävelyreittiä pitkin eteenpäin ja käytiin ottamassa muistoksi muutamat kuvat. Kanjonin toisessa päässä olevalle kirkolle matkaa olisi ollut 7 kilometriä, joten ihan sinne asti ei jaksettu kuumuudessa lähteä talsimaan.

Seuraavaksi pysähdyttiin Matka Canyon ravintolaan viinilasilliselle. Maisemista nauttiessa totesimme, että lounaskin voisi maistua.

Niinpä siirryimme terassilta pöytäliinojen äären nauttimaan 3 alkupalaa (kadaif, hard cheese, macedonian pâté) ja paikalliset Shopska salaatit maukkaan rosé pullon kanssa. Kaikki olivat todella hyviä ja vatsat tulivat aivan täyteen.

Tyytyväisinä ja vatsat täynnä suuntasimme takaisin kanjonin suulle, josta huutelimme ensimmäisen (ja ainoan) taksin ikkunasta sisään kyytiä takaisin Skopjeen. Pienen miekkailun jälkeen lupauduimme antamaan lopulta taksikuskille 800 MKD (13 €), jotta päästään takaisin kaupunkiin. Matka Matkalta kesti noin puoli tuntia ja taittui joutuisasti hiljaisen kuskin kyydissä. Tosin huvitti se, että kuski soitteli useampaan kertaan matkan aikana ajo-ohjeita, muun muassa meidän hotellilta jonka kortin Atte oli napannut aamulla respasta mukaan. Kaikista ajo-ohjeista huolimatta kuski ei osannut kääntyä oikealle tielle ja jätti meidät vähän kauemmaksi hotellista, keskelle tietä hätävilkut päällä torvien soidessa sinfoniaa. Seuraavaksi tuli aika maksaa ja meillähän oli vain 1000 MKD seteli, joten takaisin olisi pitänyt saada 200 MKD. Kuskillahan ei tietenkään vaihtorahaa ollut, joten hän lähti rikkomaan meidän seteliä. Naureskeltiin taksin takapenkillä ja katsottiin, kun kaveri kävi kolmessa lähiliikkeessä tuloksetta. Lopulta hän sai rahan rikki ja pääsi eroon meistä.

Ennen hotellille menoa pysähdyttiin Skovinin viinimyymälään ostamaan kuohuviinipullo hotellille nautittavaksi. Olipas mukava rentoutua hotellin ilmastoidussa huoneessa ja odotella päivän viilentymistä.

Lopulta uskaltauduimme lähtemään takaisin ulkoilmaan, koska auringonlasku alkoi lähentymään. Raikkaana ja virkeänä +35 asteen lämpötila iski kivasti vasten kasvoja.

Suuntasimme siis pika pikaa kohti varjossa olevia terasseja. Pienen tsuumailun jälkeen päädyimme Havana Premium Club nimisen ravintolan terassille. Terassilla notkuessa ihmettelimme jo aiemmin huomattuja kulkukoiria ja kissoja. Osa koirista tosin on korvamerkattuja. Mitä lie eroa sillä sitten onkaan.

Drinksujen jälkeen suunnattiin Soul Kitchen nimiseen ravintolaan, jota oli paljon kehuttu internetin ihmeellisessä maailmassa. Päivällä makusteltu upea rosé viini inspiroi jatkamaan rosé linjalla. Ruokien suhteen päädyimme kahteen erilaiseen bruchettaan jaettavaksi alkupalaksi. Pääruuaksi Atte valitsi quattro formaggi gnocchin ja meitsi quattro formaggi spagetin. Miinus keittiölle (tai meidän tilaukselle) oli se, että kaikki ruuat tulivat yhtä aikaa pöytään. Mutta maualtaan ne olivat niin taivaallisia, että asia unohtui alta aikayksikön.

Olipa ihana istua pitkään terassilla nauttien hyvästä ruuasta ja viinistä. Lopulta tilasin vielä jälkiruokaakin, tietenkin laavakakkua. Kaiken kaikkiaan vietimme liki kolme tuntia ravintolassa.

Ihanan rentouttavan ja kiireettömän päivän ja illan jälkeen oli kiva käppäillä takaisin hotellille.

Viimeisen päivän upeat maisemat

Tänään ainut asia mikä ajoi ylös sängystä oli nälkä ja sen vuoksi aamupala. Ei tosin meinannut kone lähteä senkään jälkeen millään käyntiin. Ja väsymys vain lisääntyi kun lähti ilmastoidusta hotellihuoneesta tarpomaan kuumuuteen.

Majoituksemme lähiaseman pienelle torille oli pistetty kojuja pystyyn ja niistä olisi saanut ostettua kohtuuhinnalla yllättäen vaikka minkälaista pientä purtavaa ja viinejä sekä oluita. Meille ei selvinnyt, että mistä tapahtumasta on kyse ja kuinka pitkään se kestää. Valitettavasti ei myöskään vielä tuohon aikaan maistunut kuohuviini, vaikka prosecco pullon olisikin saanut halpaan 9 euron hintaan. Hyppäsimme siis ratikkaan ja pienen kiukkukohtauksen jälkeen pääsimme jonottamaan funicularille.

Puksutimme funicularilla Prahan korkeimmalle kukkalalle Petřínille.

Kukkulan huipulla sijaitsee vuonna 1891 rakennettu 63,5 metriä korkea näköalatorni, joka oli kohteenamme. Tornin huipulle olisi päässyt portaita pitkin, yhteensä 299 askelta, mutta kaikki olotilat huomioon ottaen valitsimme kuitenkin hissin.

Näköalatornista avautui mahtavat näköalat Prahan ylle.

Maisemien ihailun jälkeen käppäiltiin kukkulalta alaspäin puolessa välissä rinnettä sijatsevalle Nebozízekin ravintolalle. Panoramaterassilta oli hyvät näköalat ja tässä vaiheessa päivää maistui jo kuohuviinikin.

Seuraavana kohteena oli Letná kukkulan beergarten Zahradní restaurace, josta oli myös hyvät näköalat vanhaan kaupunkiin. Tässä vaiheessa oluen kylkeen oli hyvä ottaa veden lisäksi vähän suolaista syötävääkin. Kanakebabit olivat loistava pieni suolainen lounas.

Lomalla olemisen parhaita puolia on ehdottomasti se ettei ole kiire mihinkään. Pyörittiin rauhassa vanhan kaupungin viinibaarin roseelasillisten kautta takaisin lähelle majoituksen halpoja ravintoloita. Illalliselle päädyttiin lopulta samaan ravintolaan kuin ensimmäisenä iltanakin. Tällä kertaa istuttiin ravintolassa oikein pitkän kaavan mukaan viinien, oluiden ja kaikkien syömisten kera.

Kuumuutta, turistinähtävyyksiä ja Tool

Aamupalan jälkeen käväistiin järkevinä tyyppeinä supermarketista hakemassa vesipullot matkaan ennen ratikalle suuntaamista. Tämän päivän ensimmäinen kohde oli Prahan linnan aukio. Sinne saatiin ratikkapysäkiltä kiivetä lähes suoraa nousua useampi sata metriä. Onneksi kuitenkin kipuamisen pystyi tekemään varjon puolella, mikä teki siitä vesipullon kera suhteellisen siedettävää.

Lopulta kun selvittiin puuskuttamalla ylös asti, oli aukiolla vastassa turistimeri kaikkien selfietikkujensa kanssa.

Prahan keskustaan avautui kyllä upeat maisemat.

Turvatarkastuksen jälkeen linnan piha-alueella oli vastassa lisää turisteja ja pitkä jono Vituksen Katedraaliin. Sisään meneminen ei niin kovasti kiinnostanut, että olisi jaksettu jäädä jonottamaan.

Jatkettiin käppäilyä eteenpäin ja lopulta päästiin Svatováclavská vinicelle.

Kyseessä on yksi Bohemian alueen vanhimmista viinitarhoista, joka on perustettu 900-luvulla. Viinitarhan alueella sijaitsevalla Villa Richterillä on kaksi ravintolaa. Panorama terassilla oli onneksi tilaa, joten pääsimme maistelemaan oluen sijasta välillä viiniä. Olisi tehnyt mieli maistaa viinitilan omaa viiniä, mutta reilu 50 € pullosta vaikutti vähän liian korkealta hinnalta sokkomaisteluksi. Päädyimmekin valitsemaan listalta viinitalon tuottaman raikkaan proseccon, jonka kylkeen otettiin sekä juusto- että leikkelelautanen. Kyllä kelpasi istua varjossa ja katsella maisemia kylmän kuoharin kera.

Mukavan hengailutuokion jälkeen jatkoimme matkaa virkistyneinä.

Ratikoitiin ja käppäiltiin John Lennon Wall:ille. Ei se ollut mikään erikoinen ilmestys, mutta tulipahan nähtyä. Kyseessä siis seinä johon alkoi ilmestyä piirroksia vuonna 1980 John Lennonin murhan jälkeen. Prahalaiset nuoret pitivät Lennonia sankarinaan ja seinä täyttyi Lennonin teksteistä ja piirroksista hänestä. Viranomaiset yrittivät pitää seinää puhtaana, mutta piirroksia ilmestyi aina uudestaan. Seinä on nykyään nähtävyys ja se muuttuu jatkuvasti uusien piirrosten myötä.

Siitä matka jatkui Kaarlen sillan kautta toiselle puolelle Vltava jokea.

Meinattiin käydä testaamassa Prahan Ice Bar, mutta sisäänpääsymaksun lisäksi sinne olisi pitänyt jaksaa jonottaa. Eipä se lopulta niin kovasti kiinnostanut, joten jatkoimme matkaa joen varren terassille. Huomaa kyllä hyvin, miten aivotoiminta kuumuudessa hidastuu. Ei paljon muuhun kykene kuin olemiseen ja kylmästä juomasta haaveiluun. Ruokailemaan päädyttiin majoituksen lähellä sijaitsevaan rentoon Meatcraft nimiseen ravintolaan, jossa molemmat söimme Reuben sandwichit.

Pienen vesitankkauksen ja hotellihuoneen ilmastoinnissa viilentymisen jälkeen suuntasimme metrolla kohti O2-areenaa. Siellä illan tapahtumana oli Tool yhtyeen keikka, jota Herra Pietikäinen on odottanut viimeiset 13 vuotta. Viime syksynä lippuja ostaessa yritettiin päästä Berliinin keikalle, mutta liput loppuivat muutamassa minuutissa. Onneksi tälle Prahan keikalle Atte sai liput ostettua. Einehän on mukana lähinnä solidaarisuuden ja tapahtumaan liittyvien muiden asioiden tutkailun vuoksi. Lähinnä kovat odotukset oli nähdä mitä keikan aikana valokuvia ottaville ihmisille tehdään. Internetin ihmeellinen maailma nimittäin kertoi, että edellisellä Prahan keikalla Tool:ia kuvanneet olivat saaneet vesipyssyistä. Mitään niin hauskaa ei tänään päässyt näkemään. Kaikenlaista muuta sekoilua sitäkin enemmän. En pysty ymmärtämään kuinka vaikeaa se oman paikan löytäminen voikaan olla. Lisäksi jengi hyppi vähän väliä hakemassa lisää olutta tai muuten vaan. Sen lisäksi meidän takana olevalla rivillä istui kolme tanskalaista miestä, jotka huutaa mongersi jokaisen biisin välissä. Penkit olivat myös hyvin epämiellyttävät ja jalkatilaa oli ainakin 20 senttiä liian vähän. Visuaalisesti keikka oli upea ja bändi soitti täydellisesti. Siis Aten sanojen mukaan soitti täydellisesti, Eine tunnisti ainoastaan encoren vikan biisin. Sen aikana sai lopulta bändin luvalla ottaa valokuviakin.

Kokonaisuutena keikka kesti kaksi tuntia, johon sisältyi 15 minsan väliaika. Hyökättiin heti vikan biisin jälkeen pihalle, mutta missattiin just metro. Eipä tuo haitannut, kun lopulta oltiin takaisin majoituksella ja suihkun raikkaana ennen puolta yötä. Onneksi huomenna ei ole vielä kotimatkan aika.