maanantai 11. marraskuuta 2013

Etna KUVAT

Tässäpä "muutamat" kuvat Etnalta.

 

 

 

 

 

 

 

 
 
 

 

 
 
Sitten muutama kuva matkalta alaspäin.
 
 

 
 
Lopuksi vielä pari kuvaa Catanian beachiltä.
 
 
 

 

Etna

Tänään olikin kotiinlähtöpäivä. Oli jätetty Etnalla käynti tälle päivälle, koska lento kotiin lähti vasta klo 17.55.

Aamulla siis herättiin ajoissa ja syötiin reissun kattavin aamupala. Ihana italialainen B&B:n pitäjä olisi mielellään jutellut meidän kanssa, mutta italia meillä pidemmälle keskustelulle hieman ruosteessa ja tädin englanninkielen taidot oli nolla. Hän sitten tyytyi hääräämään meidän ympärillä esitellen mitä kaikkia hilloja ja hunajoita sun muuta hän oli itse tehnyt. Eli ihana majoituskokemus jälleen kerran.

Lopulta päästiin suuntaamaan Etnalle klo 9 aikaan. Ja koska oltiin jo Nicolosissa, niin ylhäälle kesti ajaa vain puolisen tuntia. Oltiin eilisestä asti jännitetty todenteolla millainen ilma on. Oli nimittäin jo aamupäiväksi luvattu mahdollisesti vesisadetta. Onneksi kuitenkin aurinko paistoi vielä täydeltä terältä, kun saatiin auto ylhäälle parkkiin.

Cabel carille kun mentiin ostamaan lippuja tuli vastaan viesti, että viranomaiset ovat kieltäneet kaikkia Etnan tämän hetkisten purkausten takia menemästä pidemmälle kuin 2500 metrin korkeuteen. Joten saimme liput vain cabel cariin eikä jeeppiin siitä eteenpäin. Cabel car olikin hauska kuuden istuttava pieni malli. Kaikki aikaisemmat millä ollaan matkustettu ovat olleet sellaisia missä on seisottu.

Ylhäällä avautui upeat maisemat alhaalla oleviin kaupunkeihin. Päästiin onneksi jatkamaan cabel carilta vielä vähän matkaa ylöspäin jalkaisin. Joten päästiin näkemään Etnan huippukin, tosin vähän kauempana. Sinä aikana kun pyörimme ylhäällä Etna päästelikin kunnon savupilviä useaan otteeseen. Todella mielettömän näköistä! Yhdellä kerralla oikein jyrähti.

Lopulta ei siis ollut ollenkaan sellainen olo, että olisi harmittanut kun ei päästy ylhäälle asti. Varsinkin kun jatkoimme autolla alas, niin pääsimme ajelemaan pilven sisällä. Epätodellisen näköistä kaiken muun maaston lisäksi.

Lopulta meille jäi vielä niin hyvin aikaa, että käytiin autoilemassa Catanian beachin lähellä. Ei välttis mikään rantalomakohde tämä kaupunki...

Nyt onnellisesti takaisin kotona! Ja eikun seuraavaa reissua suunnittelemaan.

Kuvia laitan huomenna kun olen hieman virkeämpi.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Etnan ympäri

Ragusasta meidän oli tarkoitus ajella suoraan Nicolosin majoitukselle. Mutta matkalla tulimme siihen tulokseen että kaahataankin Puntolla ympäri Etnan. Nimittäin mitään erikoisempaa ohjelmaa ei tälle illalle enää ollut. Joten päätettiin keretä ajaa ennen pimeän tuloa koko juttu.
 
Olikin muuten yksi hienoimmista teistä mitä on koskaan ajeltu. Ja Etnan pohjoispuolelta vuoren näki paljon paremmin kuin Catanian puolelta! Päästiin näkemään pieni savun pöllähdyskin! Eli varsin kannattava reissu, kun saatiin tuhlattua maksettuja bensojakin pois. Niin ja perille majoitukselle kerettiin juuri ennen illan hämärtymistä. Peukut meille!
 
 
 


lauantai 9. marraskuuta 2013

Ragusa Ibla

Matka jatkui taas aamulla. Tällä kertaa cruisailtiin ensin läheiseen Ragusan kaupunkiin. Tai tarkemmin Ragusa Ibla, eli kaupungin vanhaan osaan. Kaupunki jakautui kahteen osaan vuoden 1693 maanjäristyksen jälkeisen uudelleenrakentamisen aikana. Ja meillä oli jo edellisenä iltana vaikeuksia päätellä netin avulla, että kumpi on kumpi. Lähdettiinkin aamulla ihan random koordinaateilla liikkeelle.
 
Pienen säätämisen ja pähkäilyn jälkeen päädyttiin jättämään auto parkkiin vanhaakaupunkia kiertävän tien varrelle. Ja tietenkin portaita sitä taas päädyttiin puskemaan ylhäällä olevaan kaupunkiin. Italialainen jäätelö onneksi taas helpotti hieman asiaa. Sen jälkeen jaksoi taas kävellä lisää portaita ensin kirkolle ja siitä vielä pienelle näköalatasanteelle. Tosin kaupungin kahta osaa erottavaa rotkoa ei päästy näkemään ennen kuin autosta matkan jatkuttua.
 
 
 

 

 

Modica osa 3

Kiva ilta taas takana! Täällä ei kyllä välttämättä tarvitsisi iltaisin edes mennä syömään. Riittää kun tilaa 3,50€ maksavan valkoviinilasillisen niin mukana tulee kunnon lajitelma pientä syötävää.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Modica osa 2

Aloitimme "kevyesti" nousemalla, ne (miljoonat) portaat mitkä tultiin illalla alaspäin, San Giorgion kirkolle. Sen portailla oli mukava ensin paistatella aamuauringossa.
 
 
 
 
 
Kävimme ihastelemassa upeaa rakennusta myös sisäpuolelta. Ja siinä sitten kirkonpenkillä istuessa meitä lähestyi keski-ikäinen italialainen mies. Hän kertoi meille ensin itsestään tarinoita ja sen jälkeen siirtyi kertomaan Sisilian ja Modican historiasta. Lopuksi hän kertoi kirkon koko historian, sen merkityksen ja kaikki arkkitehtuuriset käännökset sekä maalausten vuosiluvut että tekijät, sun muut suunnittelijat ja taiteilijat. Kirkon lattialla olevaa matemaattista aurinkokelloa tuijoteltiin pidemmän aikaa, siitä näkee kuinka monen tunnin päästä aurinko laskee keskipäivän jälkeen. Onneksi meillä ei ollut mihinkään kiire niin kerettiin rauhassa kuunnella historiaa lähes tunnin ajan.
 

 
 
Mies ohjasi meidät vielä ulos ovesta ja pyysi mennä kirkon vieressä olevaan kahvilaan. Kävimme maistamassa siinä Modican hot chocolatea, mikä oli kuin olisi juonut kuumaa suklaakiisseliä. Terassilla istuessamme meille tuli hauska vanha ukkeli juttelemaan italiankielellä. Eipä siitä juuri mitään ymmärretty, mutta ilmeisesti kun pappa ymmärsi että ollaan Suomesta niin selitti kovasti Venäjästä ja kommunismista. Ja lopuksi vielä polleasti kertoi olevansa 78-vuotias ja näin hyvässä kunnossa. Hahaa. Niin ja Atte kun kävi maksamassa juomat niin kahvilan pitäjä kertoi Mika Häkkisen olevan kaikista paras...
 
Sen jälkeen olikin pelkkää ylöspäin puskemista. Ensin jäätävä määrä eri kokoisia rappusia. Lopuksi seikkailtiin kapeaa autotietä ylöspäin. Kaikki tämä vaiva oli kyllä sen arvoista kun näimne mitkä maisemat maisematerassilta aukeni! Ja kylläpä tuli muutenkin tyytyväinen olo itseensä. Pieni askel modicalaiselle oli sata rappusta meikäläiselle. Laskettiin että lopulta tehtiin matkaa ylöspäin pienien hengähdystaukojen kera yhteensä noin tunnin verran.






Alaspäin tullessa pysähdyttiin jälleen kerran parhaille pizzoille ikinä!


 

Modica LISÄKUVIA

Suklaapuoti.
 

Kuvia matkalta ylöspäin.



 
 
San Giorgion kirkko.


Alas tultiin suorinta tietä (siis vähintään) miljoonat portaat suoraan majoituksen eteen.

 

Matka jatkuu KUVAT

Ensin kuvia Notosta.
 
 

 
 
 

 
 
Seuraavaksi kuvia Modican majoitukselta.
 





 
 
Maisemaa parvekkeelta.
 
 

 

Huomenta

Ongelmat mahdollisesti selvitetty. Joten myöhemmin tänään luvassa kuvia eiliseltä ja tietenkin tältä päivältä. Seuraavana vuorossa vuoren valloitus. Tässä vielä kuva minkälaiseen näkymään aamulla silmämme avasimme.

torstai 7. marraskuuta 2013

Modica

Hetken aikaa majoituksella voimia kerättyämme lähdettiin taas liikkeelle. Ensin etsimme sen kuuluisimman suklaapaikan (Antica Dolceria Bonajuto), missä vielä tänäkin päivänä valmistetaan suklaat vanhan atsteekkien aikaisen reseptin mukaan. Sen jälkeen piti taas kerätä voimia hetken ajan kuoharilla.

Oli ajateltu jättää kukkulalle (kaupungin ylempään osaan) kiipeäminen kokonaan huomiselle, mutta tylsyyden puuskassa lähdettiinkin hiljakseen matelemaan ylöspäin. Ihmeellisiä sivukatuja ja miljoonia rappusia myöhemmin puuskutettiin lopulta San Giorgion kirkon portaille. Illan hämärtymistä kaupungin ylle olikin mukava seurata ja odottaa hengityksen tasaantumista.

Kirkolta laskeuduttiin piiitkän pitkät portaat suoraan majoituksen eteen ja pähkäiltiin miten jaksetaan samaiset (Vähintään miljoonat) portaat huomenna vetää ylöspäin. Onneksi on koko päivä aikaa päästä vuoren päälle ihailemaan maisemia.

Seuraavaksi hengailtiin parissa eri paikassa alkudrinkeillä kunnes yritettiin löytää ravintolaa minne mennä syömään. Lopulta luovutettiin ja mentiin irkkupubiin, että Atte pääsi juomaan reissun ensimmäisen oluen. Tilattiinkin siinä sitten pizzat, mitkä osoittautui yhdeksi parhaista pizzoista ikuna. Varsinkin Aten bresaola pizza oli ihan mahtava! Jälkkäri mojitojen (jotka kassasetä unohti laskuttaa) jälkeen pyörittiin pienessä tuiskeessa takaisin majoitukselle.

Muita kuvia ehkä luvassa huomenna, jos saadaan tabletin nettiyhteys toimimaan. Muussa tapauksessa myöhemmin.

Matka jatkuu

Aamulla haikein mielin jätettiin jäähyväiset B&B Nike:lle ja Siracusalle. Atte starttasi Punton ja kaahattiin "hurjaa vauhtia" kohti Noton kaupunkia. Kyseisessä kaupungissa olikin sitten kunnon korkeuserot ja rakennukset enemmän kuin lähellä toisiaan. Väliin mahtui yksisuuntaisia yksisuuntaisten perään ja meitsi sai taas pieniä ahdistuskohtauksia kapeilla ja jyrkillä teillä. Mutta onneksi Aten hermot kesti ja saatiin auto taskuparkkiinkin.

Noto oli ihan kiva kaupunki. Päästiin maistamaan jälleen upeaa italialaista jäätelöä Dolceria Costanza nimisessä kahvilassa. Sen jälkeen pyörittiin kävelykadulla ja yritettiin etsiä lounaspaikkaa, mutta kaikki avoinna olevat paikat olivat vain pelkkiä kahviloita. Joten lopulta päädyttiin takaisin autolle ja päätettiin jatkaa matkaa Modicaan.

Modicassa saatiin auto parkkiin lähelle majoitusta. Ja suunnattiinkin ekana syömään lähellä olevaan osteriaan. Syötiin maistuvien yhteisten antipastien jälkeen molemmat perinteistä pastaa tomaatti-munakoiso kastikkeella. Puoli litraa paikallista viiniä ja jälkkäri cappuccino tuli kaikkiaan kustantamaan hurjat 30,50€.

Läheisessä suklaapuodissa piipahtamisen jälkeen kirjauduttiin sisään majapaikkaamme Palazzo Il Cavaliere B&B De Charme. Täältä olikin varattu oikein sviitti kahdeksi yöksi.

Kuvia tulossa myöhemmin!

Ötökän syömää osa 2

Kutina vaan pahenee ja paiseet kasvaa. Onneksi paikallisesta apteekista löytyi Zirtec tabletteja. Jos ne jossain vaiheessa auttaisi. Saas nähdä mitä ensi yö tuo tullessaan.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Siracusa osa 3

Kuva maisemista meidän partsilta.
 
 
 
Alkuillasta suunnattiin taas kohti Ortigian saarta. Italialainen jäätelö on muuten niiiiin hyvää, että jo pelkästään sen takia tänne matkustaminen kannattaa. Kapeita ja ei lähelläkään suoria kujia pitkin kävely on myös mahdottoman mukavaa.
 
 
 

 

 
 
Illalla syömään suunnattiin ihan randomina. Päädyttiin pieneen ravintolaan missä menu oli vain italiaksi. Joten ruoatkin tilattiin enemmän tai vähemmän arvailun mukaan. Minä sain alkuun mustaa risottoa ja pääruoaksi katkarapuja sekä miekkakalaa (hotellilla tarkistettu). Atte söi paikallista herkkua alkuun eli spaghetti alla norma ja pääruoksi hammasahventa (hotellilla tämäkin todettu). Vatsat tuli vähintäänkin täyteen, varsinkin kun maistettiin jälkkäriksi sekä paikallista canelonia että jotain marsipaani systeemiä. Ja maistoimme myös marsalaa, mistä ei edes laskutettu.
 
Korjaus edelliseen päivitykseen arancio = appelsiini ja arancini = riisipallero.

Siracusa osa 2

Olipa ihana huomata ikkunasta aamulla pelkkää sinistä taivasta ja auringonpaistetta. Suunnattiinkin iloisesti hektisen liikenteen sekaan Puntollamme määränpäänä Parco Archeologico. Parkkiin meidät ohjasi mukavalta vaikuttava mafiatyyppi jolle ei ensin riittänyt 1,50€ avusta, mutta 2,50€:lla irtosi kiitollinen hymy.
 
Liput alueelle kustansi 10€ per tyyppi. Aamupäivän aurinko oli vielä mukavan lämpöinen ja päästiin rauhassa kiertelemään, kun muita turisteja paikalle oli saapunut vasta kourallinen. Ensimmäiseksi käytiin katsastamassa Orecchio di Dioniso eli Ear of Dionysius. Luolassa, mikä ei lattiapinta-alaltaan ollut kamalan suuri, tuli hieman pelottava "I am Legend-fiilis".
 

 



 
 
Vieressä oli sitten Greek Theatre, joka on rakennettu ilmeisesti 2500 vuotta sitten. Katsomoon mahtuu hurjat 15 000 ihmistä.





 
Zeukselle rakennettu alttari on reilu 2200 vuotta vanha.



 
Roman Amphitheatre valmistui 300-luvulla ja on edelleen vaikuttava kokonsa puolesta.



 
Keskipäivän lämpö alkoi tehdä tehtävänsä oli lähdettävä etsimään suolaista syötävää. Pitsan ja taivaallisten riisipallukoiden (Arancia) jälkeen käytiin vielä katsastamassa erikoinen kirkko.