Viimeinen päivä Skopjessa

Eilen päädyttiin unohtamaan lopullisesti se auton vuokraaminen. Kuumuus vaikutti suuresti päätökseen. Ei nimittäin kiinnostanut lähteä istumaan pieneen sardiinipurkkiin useaksi tunniksi. Eli tänä aamuna suunnattiin kärppänä aamiaiselle ja tilattiin isompia miettimättä juomat ja makedonialaiset aamupalat. Ravintolan terassilla ei näyttänyt olevan vielä porukkaa ja muutenkin oli huomattavasti hiljaisempaa. Asiaan varmasti vaikutti myös se, että on lauantai ja oltiin ajoissa liikkeellä. Yllättäen saimmekin aamupalat nopeasti juomien jälkeen ja päästiin kerrankin syömään aamupalaa yhdessä kahvin kanssa.

Aamupalan jälkeen pyydettiin taas respan tätiä soittamaan meille taksi. Tällä kertaa paikalla oli se vähän nyrpeämpi tytsy. Vähän hän ihmetteli pyyntöämme, mutta soitti kuitenkin. Menimme ulos odottamaan ja taksi saapuikin paikalle samantien. Hyppäsimme kyytiin ja kuski laittoi mittarin päälle vasta nitkuteltuaan auton ympäri. Päättyvä tie millä hotellimme sijaitsee, on jotakuinkin 100 metriä pitkä ja sen alkupäässä näyttikin olevan taksitolppa. Vähän nauratti kun tajuttiin asia, ei oltu huomattu sitä edellisellä kerralla kun lähdettiin Matkalle. Ei ihme, että respan tytsy katsoi meitä vähän omituisesti. Noh, se mukavampi respan tytsy toissa päivänä mielummin tilasi meille taksin. Ettei meitä vaan rahasteta liikaa, kun huomaavat meidän olevan turisteja.

Joka tapauksessa olimme taksissa ja menossa kohti Vodno vuorta, ja paikkaa josta lähtee kaapelivaunu ylös Millennium ristille. Taksikyyti ylös maksoi 220 MKD (3,59 €). Kaapelivaunun aikatauluja kyylätessä huomasimme sen kulkevan aina puoli tuntia tasatunnilta eteenpäin ja sen jälkeen sen olevan puoli tuntia suljettuna. Kerrankin kävi hyvä tuuri ja olimme sopivasta viisi minuuttia ennen tasaa portilla, eli ei jäänyt pitkä aika notkua auringossa odottelemassa. Kaapelivaunumatka kesti noin 8 minuuttia ja minua saattoi ehkä taas vähän jännittää. Korkeat paikat ei vaan ole mun juttu.

66 metriä korkea risti rakennettiin Vodno-vuoren päälle vuonna 2002 juhlistamaan 2000-vuotista kristinuskoa Makedoniassa. Itse vuori on 1066 metriä merenpinnasta. Huipulta oli upeat näkymät joka suuntaan ja koska tuuli puhalteli mukavasti, viihdyimme kierrellen, varjossa istuen ja katsellen maisemia useamman tunnin ajan.

Lopulta laskeuduttiin kaapelivaunulla takaisin alas. Piipahdettiin Hotel Vodnon terassilla olusella ja sen jälkeen lähdettiin metsästämään taksia joka veisi meidät takaisin alas vuorelta. Ei taasen ihme, että passissa ollut taksi sanoi ensimmäiseksi hinnaksi 500 MKD. Suostui kuitenkin tiputtamaan hinnan 400 MKD (6,52 €). Tällä kertaa ei jaksannut miekkailla enempiä hinnasta. Päästiin kuitenkin kohtuulliseen hintaan alas.

Makedonia-aukiolla käytiin syömässä pientä suolaista panimoravintola Kollektivissa. Naposteltiin puoliksi ravintolan nimikko pizza panimon oluiden kera.

Seuraavaksi suunnattiin hotellille viettämään siestaa. Ensin jäätiin respaan varmistamaan seuraavan aamun kuljetusta lentokentälle. Paikalla oli harmiksemme vielä se ei-niin-avulias tytsy, mutta onneksi se kaikkein mukavin tytsy hyökkäsi takavasemmalta pelastamaan tilanteen. Saimme hotellin maksettua, kuljetuksen varmistettu ja hän lupasi hoitaa meille aamupalaksi club sandwichit, koska lähdemme niin aikaisin emmekä pääse aamiaiselle. Tyytyväisinä hyvästä palvelusta hengailimme ilmastoinnin viileydessä pähkäillen minne menisimme illalla syömään.

Illan viileydessä päätimme lähteä turistikeskittymästä ihan toiseen suuntaan. Käppäilimme parin kilometrin päähän paikallisten suosimaan Gostilnica Dukat nimiseen ravintolaan, jossa oli kattava lista paikallisia viinejä. Alkuun maistelimme makedonialaista salaattia kera juustoisen paistetun kotileivän ja vasikan prosciutton. Aivan mielettömän hyviä kaikki. Varsinkin vasikka oli suolaista ja kuivaa. Hieman makea paikallinen rosee kävi täydellisesti näiden kylkeen.

Pääruuaksi maistelimme possua paikallisen Muchkalica Dukat uuniruuan ja pekoni-juusto-rullan muodossa. Namskis!

Viinin nauttimisen ja seurustelun jälkeen jaksoi vielä espresson lisäksi ottaa laavakakkua ja baklavaa.

Ystävällinen tarjoilija soitti meille taksin, niin ei tarvinnut kävellä takaisin pimeässä. Taksin mittarissa oli perillä 87 MKD (1,42 €), mutta iskettiin kuskille rehvakkaasti satanen kouraan ja kiitettiin kyydistä.

Ennen huoneeseen menoa käytiin vielä tuhlaamassa loppuja dinaareja majoituksen ravintolassa, ja vähän myös sen takia että piti käydä lopulta hyödyntämässä -15 % alennus drinkeistä hotellin asukkaille. Makustelimme mansikka mojitot 600 MKD (9,79 €) yhteishintaan, josta siis lähti 90 MKD pois hinnasta.

Tämän jälkeen kiivettiin tyytyväisinä hotellihuoneeseen suihkuun ja pakkaamaan tavarat valmiiksi. Respan tätikin kävi tuomassa meille aamupala sandwichit. Niistä kuvaa huomenna. Nyt nukkumaan ja herätys klo 3:30. Ai niin ja mitä tapahtui viimeisen päivän kunniaksi? No tietenkin meitsi paloi auringossa!

Patsaita patsaita patsaita

Aamulla kun jaksoimme raahautua aamupalalle, oli paikalla taas sama tarjoilija kuin eilenkin. Hänen mukaansa ruuhka-aika oli mennyt onneksi juuri ohi. Salissa olikin useampi seurue, jotka olivat lopettelemassa syömistä eikä ruokia odottavia seurueita näyttänyt olevan yhtään. Teimme tilauksen, molemmat valitsimme tänä aamuna tortilla aamiaisen. Juomat saimmekin nopeasti pöytään, mutta sen jälkeen eilinen kuvio toistui. Kolme eri tarjoilijaa kävi notkumassa keittiön luukulla ja kantoi ruokia muualle ravintolaan. Meillä ei oikeasti ollut kiire mihinkään, mutta jostain syystä vähänkin pidempään aamupalan odottelu alkaa äkkiä ketuttamaan. Lopulta 25 minuutin odottelun jälkeen saimme annokset. Maittavat, ei siinä mitään. Kuitenkin päätimme, että huomenna satsataan molemmat makedonia aamiaiseen, jossa ei ole ollenkaan lämpimiä tai paljon valmisteluja kaipaavia komponentteja.

Käytiin taas hotellihuoneessa kääntymässä ja tekemässä sotasuunnitelma päivän varalle. Ensimmäisenä suunnattiin Mother Teresa Memorial House -muistomerkille. Eipä tiedettykään, että hän on syntynyt Skopjessa.

Sen jälkeen käppäiltiin Park Woman Warrior puistolle. Jostain syystä puistossa ei kuitenkaan ollut ainuttakaan patsasta naisista, ainoastaan miehistä.

Täytyy muuten tässä välissä sanoa, että Skopjessa on varmaan enemmän patsaita kuin missään muussa kaupungissa. Asukkaiden mielestä kuulemma patsaita on enemmän kuin itse asukkaita. Täällä ei voikaan kulkea missään näkemättä yhdellä silmäyksellä koko ajan useita patsaita. Osa patsaista on hienoja, osa taasen hiukan vähemmän hienoja ja jopa aika omituisia. Syy miksi täällä on näin paljon patsaita on valtion lanseeraama Skopje 2014 -projekti, jolla haluttiin vuoden 2008 maan talouden romahduksen jälkeen maahan lisää turisteja. Projektiin budjetoitiin rahaa ilmeisesi jotain 500 miljoonan euron luokkaa. Tuolla rahalla voisi kuvitella saaneen aikaiseksi jotain omalle kansalle hyödyllisempääkin. Toki turismi tuo elinkeinoa monille. Tässä muutamia patsaskuvia piristämään kaikkien päivää.

Seuraavaksi kävimme museossa Holocaust Memorial Center for the Jews of Macedonia. Sisäänpääsy maksoi 100 MKD (1,63 €) per peppu. Valitettavasti sisällä ei saanut ottaa valokuvia. Ajateltiin ettei paikan läpikäyminen varmaan kauaa kestä, mutta yllättäen viihdyttiinkin ilmastoinnin viileydessä reilusti yli tunti. Museossa oli paljon videoita liittyen natsien nousuun ja holokaustista selvinneiden juutalaisten haastatteluita. Makedonian juutalaisista selvisi vain 163 ihmistä, 98 % maan juutalaisväestöstä tapettiin Treblinkassa.

Pakkohan sitä oli lopulta lähteä takaisin helteeseen ja suuntasimme seuraavaksi Vanhalle basaarille. Söimme lounaaksi Shopska salaattia ja joimme paikallista olutta. Basaarin pieniä kujia käppäillessä päivittelimme sitä kuinka monia kultaliikkeitä siellä oli. Yhdellä pienellä kadun pätkällä niitä oli kymmeniä ja pieniä kadun pätkiä oli paljon. Mistähän heille kaikille löytyykään asiakkaita. Timanttisormuksia ihaillessa huomio kiinnittyi myös kerjäläisiin, joita tällä puolella jokea oli selkeästi enemmän.

Lopulta kuumuus alkoi tykyttää otsalohkossa sen verran kovasti, että käännyttiin ympäri ja suunnattiin takaisin hotellihuoneen ilmastointia ja jääkaapissa odottavaa kylmää valkoviinipulloa kohti. Matkalla tarttui mukaan paikallista pientä makeaa naposteltavaa.

Ilmastoinnin ihanasta viileydestä nauttimisen jälkeen suuntasimme kohti perjantain iltarientoja. Pysähdyimme Makedonia-aukion vieressä olevalle terassille viinilasilliselle.

Siitä suuntasimme aiemmin internetistä löydettyä suosittua ravintolaa kohti.

Stara Kuka (Old City House) -ravintola sijaitsi hieman turistikeskittymän ulkopuolella.

Ravintolan miljöö oli rento, mutta kuitenkin hieno. Henkilökunta oli erittäin mukava ja ystävällinen. Ruoka oli erinomaista. Kaiken kaikkiaan ihan mielettömän hieno ravintolakokemus. Niin ja taas meni yli kolme tuntia istuessa ja nauttiessa. Hintaa tälle upealle illalliselle tuli huikeat 3530 MKD (57,67 €).

Kaiken ruokailun jälkeen pyörimme vatsat täynnä hotellille päin. Jäimme hetkeksi istumaan Aleksanteri Suu... eikun siis The Great Warrior -patsaan juurelle ja katselimme ihmisvilinää ja vesisuihkuissa leikkiviä lapsia.

Ilmeisesti oli tosiaan tullut syötyä kunnolla, koska yhtäkkiä kävi näin....