tiistai 2. syyskuuta 2014

Norwegian, vain pakki puuttuu

Selvittiin hienosti AirLink bussilla takaisin lentokentällekin. Eikä ketään kiinnostanut meidän käsimatkatavaroiden jäätävät kilomäärät. Tosin turvatarkastuksessa toinen kassi meni kaksi kertaa läpivalaistuksesta. Meni hetki tajuta miksi. Oltiin pakattu sinne mun viimeisimmät ostokset; silikoniset kaapimet ja kauha. Ei ne varmaan kauheen vaarallisia lopulta onneksi olleet.

Meitsi meni taas sekaisin lentokentän lehtikioskilla. Taisi tarttua kuusi lehteä mukaan. Onpahan taas hetkeksi lukemista. Ärsyttävää kun Suomeen ei voi tilata mitään hyviä lehtiä ulkomailta.

Aika ennen lennon lähtöä meni mukavan nopeasti. Ja sitten kävi vielä niin hassusti että oltiin ihan ihka ensimmäisiä koneessa. Muut suomalaiset jäi epäilemään boarding kutsua joten jouduttiin avaamaan peli ja menemään ensimmäisiksi jonoon. Nopeasti kyllä Norwegian toimii, kun kone oli maassa alle tunnin ajan. Siinä ajassa kerettiin purkaa ja lastata uudet matkatavarat sekä matkustajat.

Dublinista vielä lyhyesti. Ranskalaiset oli joka paikassa paksuja ja vähän raakoja sekä suolattomia. Pubiruoka oli todella hyvää ja edullista! Kaikki vessat oli aina kellarissa. Ihmiset oli todella ystävällisiä, mutta puheen ymmärtäminen oli paikoitellen todella vaikeaa. Oli tosin hieman vaikeata saada "oikeata" kuvaa kaupungista, kun paikalla oli niin paljon jenkkejä muiden turistien lisäksi. Voisimme matkustaa uudestaan Irlantiin, mutta lähtisimme mielummin seuraavalla kerralla tutustumaan pienempiin kaupunkeihin.

Ei enää kovin pitkä aika kun ollaan takaisin kotona (tällä kertaa onneksi vähän pidemmäksi aikaa). Jos siis osataan pyytää taksikuskia ajamaan oikeaan osoitteeseen...

maanantai 1. syyskuuta 2014

Bye bye Dublin

Aamulla sai rauhassa nukkua ja pakkailla tavaroita, koska huoneen luovutus oli vasta klo 11:30. Käsimatkatavaroita oli kertynyt ihan mukavasti, mut kuka niitä kentällä jaksaa punnita. Ainakaan toivottavasti ei punnitse...

Huoneenluovuttamisen ja matkalaukkujen säilöön viemisen jälkeen suunnattiin aamupalalle. Ja tosiaan eilisestä viisastuneina mentiin tuttuun sandwich kahvilaan.

Sen jälkeen olikin vähän tekemisen puutetta. Hengailtiin ensin pelihallissa kuluttamassa kerääntyneitä kolikoita. Sitten eksyttiin taas Carroll'sille näpläämään kaikenmaaliman irlantilaisia lahjatavaroita. Jotain tietty matkaan tarttui. Kuten myös seuraavasta kohteesta, kirjakaupasta. Jännä nähdä sitten majoituksella mihin kaikki uudet tavarat saadaan mahtumaan.

Odottavan aika on kyllä pirun pitkä. Kello tuntui oikein hidastelevan ihan kiusallaan. Käytiin kahvilla ja saatiin taas hetki kulumaan eteenpäin. Sen jälkeen jatkettiin shoppailua. Lisättiin siis omaa tuskaa matkatavaroiden kanssa.

Lopulta kello oli niin paljon, että pystyi menemään lounaalle. Käytiin testaamassa ne kuuluisat fish & chipsit. Eipä kyllä ollut erikoista. Kala ei maistunut millekään, ei kyllä suuria luuloja turskan suhteen ollutkaan. Yritettiin itse lisätä suolaa ja sitruunaa sekä tartar-kastiketta, lopputulos edelleen mauton. Ranskalaisetkin oli puoliraakoja, niin kuin tällä reissulla joka paikassa. Vissiin joku tyypillinen irlantilainen juttu. Tosin se että ne tulee aina suolattomina, eli saa itse määritellä minkä verran laittaa suolaa on positiivinen asia. Vatsa tuli kuitenkin täyteen, joten eiköhän tällä kotiin asti pärjää.

Lopulta päätettiin lähteä hakemaan matkalaukut hotellilta. Käsimatkatavaroihin tulevassa matkalaukussa oli kyllä vielä tilaa, mutta kilot vaan lisääntyi. Sit ei ku kentälle jännittämään kuin käy.

Lovely day for a Guinness

Eilen tehtiin sotasuunnitelma tälle aamulle, että lähdetään suoraan bussilla Natural History Museumille. Onneksi Atte tarkisti aamulla mihin aikaan se aukesikaan ja sehän olikin vasta klo 14. Joten päätettiinkin lähteä Guinness Storehouselle.
 
Mentiin kuitenkin ensin aamupalalle, tällä kertaa pubiin. Bacon & eggs oli kyllä sellanen rasvapommi, että huomenna mennään takaisin hyväksi havaittuun ja varmasti terveellisempään Blu Apple kahvilaan.
 
Sitten suunnattiin läheiselle raitiovaunupysäkille, josta ajeltiin Guinness Storehousen lähistölle. Kun tallusteltiin kulman takaa Storehousen pääovelle, meinasi jo epätoivo iskeä nähdessämme bussien määrän. Pääsylippujakin (jotka oltiin ostettu etukäteen netistä) jouduttiin jonottomaan. Sitten Atte vielä erehtyi ottamaan espanjankieliset ohjelappuset, jotka tietenkin huomattiin liian myöhään. Joten siinä se meinasi mennä päivä lopullisesti pilalle.
 
 


 





 
 
Asiasta päästiin onneksi lopulta yli. Viimeistään siihen saattoi auttaa Gravity baarissa tarjoillut tuopit Guinnessiä, jotka kuuluivat pääsylipun hintaan.. Ainoastaan muuten nössöt aloittaa oluen juomisen lagereilla. Oikea tapa on aloittaa suoraan stoutista! Mut hei, Guinness maistuu Irlannissa ihan nestemäiselle tummalle suklaalle. Ja kuka voi väittää että nestemäinen tumma suklaa olisi pahaa!?
 
 








 
 
 
 
Shoppailtiin tietty Guinness kaupassakin ja sen jälkeen lähdettiin jalkapelillä kohti tutumpia kulmia, toisin sanoen Temple Barin aluetta. Matkalla piti tietty kostuttaa kurkkua ja bongattiinkin ensimmäinen vastaan tullut pubi johon kurvattiin. Kun astuttiin sisään ja Atte näki hampaattoman tervehdyshymyn ja vanhat kasikymppiset patut puvut päällä baaritiskillä nojaamassa Guinness tuoppeihin, tuli kuulemma sellainen olo että nyt ollaan tultu oikeaan paikkaan. Kävipä vielä haikailemassa sitä sormi-perunamuussiakin, mutta sain suostuteltua yhden tuopin jälkeen jatkamaan matkaa.
 
 
 
 
Käppäiltiin rauhallisesti eteenpäin ja oltiin onnellisia ettei tarvinnut ihmisruuhkassa kulkea. Ilmakin oli todella ihana, aurinko paistoi lämpimästi eikä ollut peruukki-lähtee-päästä-tuulta.
 
 
 
 


 
 
Lopulta päästiin Temple Barin alueelle. Missä oli mahdottoman paljon rauhallisempaa kuin edellisinä päivinä. Mahduttiin jopa sisään itse Temple Bar nimiseen pubiinkin.
 
 


 
 
Ilta alkoi jossain vaiheessa tulla vastaan, joten päätettiin yrittää hotellin lähistöllä olevaan ravintolaan johon ei eilen mahduttu sisään. Tänään oli onni ja rauhallinen sunnuntai-ilta puolellamme ja päästiin maistelemaan trendikkäämpiä versioita pubiruuasta. Atte otti Irish Stewn ja minä Beef & Guinness Casserolen. Kuvissa ei ole kehumista, mutta jaan ne silti. Maku taasen oli vähintäänkin taivaallinen! Tosin yhteinen jälkiruoka juustokakku hävisi parempiin suihin ennen kuin muistettiin kuvaaminen. Joudutte valitettavasti kuvittelemaan miten hyvältä se näytti ja maistui tuoreiden punaviinimarjojen kera.
 
 
 

 
 
Tämän päivän pubisaldo 5 plus parit ravintolat, tai kuka niitä ny jaksaa laskee.

lauantai 30. elokuuta 2014

13 kuukauden odotus palkittiin

Tänä aamuna otettiin oppia eilisestä ja tsekattiin ilma myös verhojen välistä. Vettä ei onneksi satanut, eikä toivottavasti sada päivälläkään. Aamupalalle piti mennä samaan paikkaan kuin eilenkin, koska se oli niin hyvä. Tänään otin parit salakuvatkin.
 
 


 
 
Temple Barin alueelle piti taas suunnata kaikkien jenkkien keskelle. Kerettiin onneksi sopivasti yhteen pubiin istumaan ennen kun kaikki istumapaikat kerkesi loppua. Päivän ensimmäinen olut ja siideri klo 10:45. Lomapeukku! Pubissa tuli muuten hyvin äkkiä sellainen olo, että on paremminkin jenkeissä kuin Irlannissa. Katseltiin meininkiä Fanzonella vielä hetken aikaan, jonka jälkeen suunnattiin ilmaiselle bussikuljetukselle. Jonottamaanhan siinä joutui. Ei kovin yllättävää kun kyseessä tällainen ihmismäärä.
 
 




 
 
Lopulta aikaa rupesi kulumaan siihen malliin että mietittiin keretäänkö ollenkaan perille. Ja tietenkin bussi jätti väärälle puolelle stadionia. Ihme paikkaan kyseinen Croke Park stadioni ylipäätään rakennettu, kun se jouduttiin kiertämään kahden korttelin päästä ympäri päästäksemme omalle portille. Sisälle kuitenkin lopulta päästiin, ja yllättävästi laukkuja ei tarkastettu kertaakaan missään. Aikaakin jäi vielä vessareissulle ennen pelin alkua.
 
Peli oli todella huikea! Ensimmäinen puoliaika aika vaisu, mutta varsinkin viimeinen neljännes oli uskomaton jännitysnäytelmä! Lopulta 3 sekuntia peliaikaa jäljellä ja kotijoukkue UCF johtaa 24 - 23, mutta Penn State on maalipotkun päässä ja onnistuu! Penn State voittaa!! Loppulukemat UCF 24 - 26 Penn State. Katsojamäärä pelissä oli 53 304.
 
 


 

 
 


 

 



 
 
Pelin loputtua otettiin yhteiskuvaa stadionin ulkopuolella, kun takaa tuli kaksi kaveria jotka halusivat myös kuviin. Ettei vaan unohdeta heitä koskaan. Enää pitäis tietää keitä he ovat. Kuva nyt kuitenkin on todisteena.
 
 
 
 
Talsittiin stadionilta suoraan hotellille lepuuttamaan jalkoja ennen illan rientoja. Onneksi muuten vettä ei satanut! Viileä tuuli hieman häiritsi, mutta muuten oikein onnistunut pelipäivä. Oli kaiken vaivan ja odotuksen arvoinen.

Mi lucky charms

Aamu valkeni, mutta ilmasta ei ollut tietoa lähtiessämme hotellihuoneesta. Meidän huoneen korkeus on nimittäin reipas 4 metriä ja ikkuna on myös melkein kattoon asti. Joten illalla oli pieni tekeminen että saatiin verhot kiinni. Eli tyhmänä ei tullut edes yritettyä katsoa paksujen verhojen raosta millainen ilma ulkona on. Luotettiin sokeasti Accuwheatheriin joka väitti ulkona olevan puolipilvistä. No ei ollut. Vettähän siellä satoi.
 
Kurvattiin nopeasti sateensuojaan aamupalalle läheiseen sandwich mestaan. Paikka olikin astetta parempi ja saatiin isot suolaiset piirakkapalat kera kahden salaatin, cappuccinon ja mehun hintaan 13 euroa. Sadekin kerkesi syömisen aikana vähentyä lähes nollaan.
 
Suunnattiin kuitenkin shoppailemaan, koska tuuli oli aika viileä ja ilma kostea. Ensimmäisenä kierrettiin Penneys josta tarttui kassillinen vaatteita mukaan. Sen jälkeen etsittiin Atelle huomisen pelin fanikamaa. Ja sain minäkin tuhlata vähän itseeni uusien korujen muodossa. Ostoskasseja olikin sitten siinä määrin kertynyt, että oli pakko kävästä hotellilla tiputtamassa ne pois. Meitsi pääsi kans vaihtamaan kastuneet kengät tuliteriin 9 euron popoihin.
 
 
 
 
Seuraavaksi otettiin riski ja lähdettiin Temple Barin alueelle. Siellä käytiin kyyläämässä molempien joukkueiden Pep Rally tapahtumat.
 
 


 
 
Ei käynyt epäselväksi kumman kannattajia on saapunut enemmän paikalle. Pelkästään Penn Staten kannattajia oli tänään tapahtumassa paikalla epävirallisen arvion mukaan 10 000. Upea kokemus, mutta rupesi aika äkkiä ahdistamaan jäätävä väkimäärä. Baareihin ei kannattanut edes yrittää mahtua sisään.
 
 
 
 
 
 
Joten suunnattiin takaisin joen toiselle puolelle ja päädyttiin uudelleen alkanutta sadetta karkuun Dublinin pienimpään pubiin - The Lottsiin.
 
 
 
 
Sen jälkeen lähdettiin etsimään pubiruokaa. Aten mielestä pubin pitää olla elämää nähnyt ja nukkavieru jotta se voi olla aito. Ruuassa pitää maistua kokin karvaiset kädet ja tarjoilijan peukku perunamuussissa kruunaa autenttisen kokemuksen.
 
 


Päädyttiin lopulta sivukaduille, josta kuitenkin onnistuttiin löytämään se mesta missä ainoa pariskunta jotka eivät olleet jenkkejä meidän lisäksi oli tietenkin suomalaisia. Ja tietenkin meidän viereiseen pöytäänhän heidät istutettiin.
 
 
 
 
Vielä yhdet ja sitten odottamaan huomista. Tämän päivän saldo vain 5 pubia.

torstai 28. elokuuta 2014

Baile Átha Cliath

Zoomailtiin lentokentältä bussilla majoituksen lähistölle. Koska oltiin sen verta ajoissa niin päädyttiin tietenkin oluelle ja siiderille yhteen tuhansista Irkku pubeista. Tai täällä ne vissiin on vaan pubeja.
 
 
 
 
Sen jälkeen käytiin viemässä matkalaukut hotellille ja lähdettiin etsimään ruokaa. Täytyy tässä vaiheessa mainita, että piru miten ahdistavan paljon täällä on ihmisiä joka paikassa. Vaikka jalkakäytävät on todella leveitä, niin silti tuntuu että ihmiset yrittää väkisin törmätä toisiinsa. Ja kiire kiire kiire. Toki ihmismassaan saattaa vaikuttaa vähintään 20 000 jenkkiä jotka ovat tulleet katsomaan lauantain peliä. Tai siltä se ainakin tuntuu, kun niihin meinaa kompastella vähän väliä.
 
Päästiin sitten syömään KFC:lle ensimmäisen kerran Puolan ulkopuolella. Huvittaa, että pari kertaa jenkeissäkin ollaan yritetty päästä sinne syömään siinä kuitenkaan koskaan onnistumatta.
 
Hotellilla pyörähdettyämme suuntasimme joen toiselle puolelle. Siellä kerkesimme juuri ja juuri "katsomaan" ihmisten keskeltä lauantain pelin joukkueiden huutosakkien esiintymistä.
 
 
 

 
 
Käppäilimme myös St. Stephen's Green puistossa.
 
 
 

 
 
Sekä pyörähdimme Trinity Collegen alueella.
 
 
 

 
 
Sitten olikin jalat jo niin muussina kävelystä ja nilkat liekeissä kun ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sukat jalassa, että oli pakko suunnata Irish Coffeelle. Tilattiin vielä iltasapuskaksi edulliset Irish Lamb Stew -annokset, jonka jälkeen oli pakko suunnata hotellille sänkyä kohti. Ollut pitkä päivä takana muutaman tunnin unien voimalla.