Skopjen loppujorinat

Tällä reissulla tuli nähtyä enemmän patsaita kuin laki sallii.

Kaupungissa oli todella paljon eri rakennusprojekteja kesken, mutta yhdelläkään työmaalla ei näkynyt työntekijöitä. Eli joko rahat olivat loppuneet, kaikki olivat lomalla tai yksinkertaisesti oli liian kuuma työskennellä. Sen lisäksi oli myös paljon rempalleen jätettyjä entisiä kahviloita/ravintoloita.

Kaikkialla; baareissa, ravintoloissa ja yleisöalueilla soi pelkästään parhaat kasari ja ysärihitit. Richard Marxin Right Here Waiting -biisi kuultiin reissun aikana vähintään kerran päivässä.

Tupakkaa polttivat kaikki ja joka paikassa. Kovimmat sauhuttajat olivat varautuneet ravintolassa iltaa varten kahdella röökiaskilla. Vähän sitä ihmeteltiin, mutta vauhdista päätellen ihan oikealla määrällä iltaan oli varauduttu.

Käytettiin taksia enemmän kuin millään reissulla aiemmin. Oli se kyllä niin halpaakin, ettei ollut mitään järkeä lähteä miettimään bussilla kulkemista. Muita yleisiä kulkuneuvoja Skopjessa ei ole.

Matkan aikana juotiin myös enemmän pieniä viinipulloja kuin aiempina vuosina yhteensä. Viinirintamalla Pohjois-Makedonia yllätti roseeviinien puolesta erittäin positiivisesti. Kolmen viinitilan ja neljän eri roseen maistelun jälkeen voimme lämpimästi suositella Pohjois-Makedoniaan matkustavalle maan roseeviinejä.

Kaikki ihmiset olivat ystävällisiä ja todella avuliaita. Myös hieman yllätti kuinka hyvin ihmiset osasivat puhua englantia. Jopa vanhempien ihmisten kanssa pystyi helposti kommunikoimaan.

Roskaa oli joka paikassa muualla paitsi Makedonia-aukiolla. Roska-astiat olivat ylitse vuotavia ja tien pientareet sekä pusikot ynnä muut olivat täynnä roskia. Makedonia-aukio oli tosiaan ainoa siisti paikka ja sen roska-astiat tyhjennettiin säännöllisesti, joten senkin vuoksi aukio vaikutti jopa kliiniseltä.

Maa on edullinen matkustuskohde. Majoittuminen sekä eläminen oli erittäin huokeata. Paikallinen ruokakulttuuri oli tuoreita kasviksia ja selkeitä makuja suosiva. Erittäin maukasta ja hyvää ruokaa sai joka paikasta. Kaupungissa oli myös paljon sekä turisteille suunnattuja ravintoloita että paikallisten suosimia hienoja ravintoloita.

Wizz Air, Skopje - Turku

Kello soi 3:30. Oli pikkasen väsy fiilis muutaman huonosti nukutun tunnin jälkeen. Muistin ihme ja kyllä viime hetkellä ottaa kuvan meille erikseen valmistetusta aamiaisesta.

Väsymyksestä huolimatta tavarat oli äkkiä kasassa ja kyyti oli onneksi paikalla 5 minuuttia ennen sovittua määräaikaa. Kuskimme myös ajeli hippasen nopeampaa vauhtia ja ruuhkattoman kellonajan avustuksella olimme lentokentällä yhdessä huijauksessa. Toisin sanoen 20 minuutissa.

Suunnattiin passin tarkastukseen, josta pääsi kapeaa käytävää suoraan turvatarkastukseen. Jono olikin mukavan mittainen ja vähän jo mietittiin, kuinkahan kauan tässä menee. Lopulta oltiin lähtöportilla klo 5:15. Viisi minuuttia myöhemmin portti avautui. Hyökättiin jonoon ja hyvin äkkiä tajuttiin ettei erikseen ostetulla Wizz Prioritylla ollut tällä lentokentellä minkään sorttista hyötyä. Jonon vieressä kulki kaksi lentokenttätyöntekijää jotka tarkastivat passit ja portilla yksi työntekijä näytti tietokoneelle matkaliput. Tämän jälkeen ihmiset jakautuivat kahteen karsinaan sen mukaan millä rivillä paikka lentokoneessa on. Me olimme rivillä 26 eli menimme kauempaan karsinaan. Oven vieressä oleva karsina oli koneen etuosan ihmisille. Siinä vaiheessa, kun oli jäljellä alle 10 ihmistä joita ei oltu tsekattu sisään, ovet ulos avautuivat ja ihmiset alkoivat siirtyä ulkona odottavaan bussiin. Samaan aikaan myös meidän karsina vapautettiin. Joten ulko-ovelle muodostui äkkiä kauhea härdelli. Useampi työntekijä yritti ohjata ensimmäiseen bussiin koneen etuosan ihmisiä ja toiseen bussiin takaosan ihmisiä. Joiltakin tarkastettiin tässä vaiheessa istuinpaikkoja lipuista, kun yrittivät nousta bussiin, toisilta ei. Pikkasen huvittavaa ja vähintäänkin sekavaa toimintaa. Lentokoneeseen päästyämme nauratti myös se ettei ketään kiinnostanut myöskään ihmisten laukut. Ei siis sillä, että niitä olisi pitänyt alkaa punnitsemaan tai mittaamaan. Vaan sillä, että meillä olisi voinut käsimatkatavaroina olla laukut ilman Wizz Priorityakin.

Lentokone lähti parkista liikkeelle aikataulun mukaan tasan klo 6:00. Mikä oli ehkä aavistuksen yllättävää siihen nähden miten sekavasti kentällä toimittiin. Kun lentoa oli mennyt puoli tuntia, lentokapteeni ilmoitti että joudumme laskeutumaan Budapestin lentokentälle tarkastamaan jotain lentokoneesta. 20 minuuttia tämän tiedon jälkeen lentokapteeni ilmoitti ettemme voikaan laskeutua Budapestin lentokentälle, koska emme voi uudelleen nousta sieltä painon vuoksi, joten jatkamme Vilnan lentokentälle. Edelleenkään ei tietoa tarkastuksen laadusta. Tässä vaiheessa jo pähkäiltiin onkohan meidät kaapattu?

Vähän ennen Vilnan lentokentälle laskeutumista kuulimme, kun takana ihmiset puhuivat siitä, että lentokone olisi ilmeisesti nousun yhteydessä lentänyt lintuparven läpi ja tästä johtuisi ylimääräinen tarkastus. Laskeuduttiin Vilnan lentokentälle klo 9:10. Alle tunti olisi ollut enää matka-aikaa Turkuun.

Lopulta tarkastuksessa ei löydetty mitään ja lentokone lähti takaisin liikenteeseen klo 10:05. Vähän ennen Turkuun saapumista kapteeni kertoi syyn miksei voitu tulla suoraan Turkuun, koska Turussa ei ole mekaanikkoja ja huoltohenkilökuntaa.

Laskeuduttiin Turun lentokentälle klo 11:10. Passin tarkastukseen jonottamisessa meni lähes puoli tuntia ja sitten pääsi vihdoinkin omalla autolla kohti kotia.

Viimeinen päivä Skopjessa

Eilen päädyttiin unohtamaan lopullisesti se auton vuokraaminen. Kuumuus vaikutti suuresti päätökseen. Ei nimittäin kiinnostanut lähteä istumaan pieneen sardiinipurkkiin useaksi tunniksi. Eli tänä aamuna suunnattiin kärppänä aamiaiselle ja tilattiin isompia miettimättä juomat ja makedonialaiset aamupalat. Ravintolan terassilla ei näyttänyt olevan vielä porukkaa ja muutenkin oli huomattavasti hiljaisempaa. Asiaan varmasti vaikutti myös se, että on lauantai ja oltiin ajoissa liikkeellä. Yllättäen saimmekin aamupalat nopeasti juomien jälkeen ja päästiin kerrankin syömään aamupalaa yhdessä kahvin kanssa.

Aamupalan jälkeen pyydettiin taas respan tätiä soittamaan meille taksi. Tällä kertaa paikalla oli se vähän nyrpeämpi tytsy. Vähän hän ihmetteli pyyntöämme, mutta soitti kuitenkin. Menimme ulos odottamaan ja taksi saapuikin paikalle samantien. Hyppäsimme kyytiin ja kuski laittoi mittarin päälle vasta nitkuteltuaan auton ympäri. Päättyvä tie millä hotellimme sijaitsee, on jotakuinkin 100 metriä pitkä ja sen alkupäässä näyttikin olevan taksitolppa. Vähän nauratti kun tajuttiin asia, ei oltu huomattu sitä edellisellä kerralla kun lähdettiin Matkalle. Ei ihme, että respan tytsy katsoi meitä vähän omituisesti. Noh, se mukavampi respan tytsy toissa päivänä mielummin tilasi meille taksin. Ettei meitä vaan rahasteta liikaa, kun huomaavat meidän olevan turisteja.

Joka tapauksessa olimme taksissa ja menossa kohti Vodno vuorta, ja paikkaa josta lähtee kaapelivaunu ylös Millennium ristille. Taksikyyti ylös maksoi 220 MKD (3,59 €). Kaapelivaunun aikatauluja kyylätessä huomasimme sen kulkevan aina puoli tuntia tasatunnilta eteenpäin ja sen jälkeen sen olevan puoli tuntia suljettuna. Kerrankin kävi hyvä tuuri ja olimme sopivasta viisi minuuttia ennen tasaa portilla, eli ei jäänyt pitkä aika notkua auringossa odottelemassa. Kaapelivaunumatka kesti noin 8 minuuttia ja minua saattoi ehkä taas vähän jännittää. Korkeat paikat ei vaan ole mun juttu.

66 metriä korkea risti rakennettiin Vodno-vuoren päälle vuonna 2002 juhlistamaan 2000-vuotista kristinuskoa Makedoniassa. Itse vuori on 1066 metriä merenpinnasta. Huipulta oli upeat näkymät joka suuntaan ja koska tuuli puhalteli mukavasti, viihdyimme kierrellen, varjossa istuen ja katsellen maisemia useamman tunnin ajan.

Lopulta laskeuduttiin kaapelivaunulla takaisin alas. Piipahdettiin Hotel Vodnon terassilla olusella ja sen jälkeen lähdettiin metsästämään taksia joka veisi meidät takaisin alas vuorelta. Ei taasen ihme, että passissa ollut taksi sanoi ensimmäiseksi hinnaksi 500 MKD. Suostui kuitenkin tiputtamaan hinnan 400 MKD (6,52 €). Tällä kertaa ei jaksannut miekkailla enempiä hinnasta. Päästiin kuitenkin kohtuulliseen hintaan alas.

Makedonia-aukiolla käytiin syömässä pientä suolaista panimoravintola Kollektivissa. Naposteltiin puoliksi ravintolan nimikko pizza panimon oluiden kera.

Seuraavaksi suunnattiin hotellille viettämään siestaa. Ensin jäätiin respaan varmistamaan seuraavan aamun kuljetusta lentokentälle. Paikalla oli harmiksemme vielä se ei-niin-avulias tytsy, mutta onneksi se kaikkein mukavin tytsy hyökkäsi takavasemmalta pelastamaan tilanteen. Saimme hotellin maksettua, kuljetuksen varmistettu ja hän lupasi hoitaa meille aamupalaksi club sandwichit, koska lähdemme niin aikaisin emmekä pääse aamiaiselle. Tyytyväisinä hyvästä palvelusta hengailimme ilmastoinnin viileydessä pähkäillen minne menisimme illalla syömään.

Illan viileydessä päätimme lähteä turistikeskittymästä ihan toiseen suuntaan. Käppäilimme parin kilometrin päähän paikallisten suosimaan Gostilnica Dukat nimiseen ravintolaan, jossa oli kattava lista paikallisia viinejä. Alkuun maistelimme makedonialaista salaattia kera juustoisen paistetun kotileivän ja vasikan prosciutton. Aivan mielettömän hyviä kaikki. Varsinkin vasikka oli suolaista ja kuivaa. Hieman makea paikallinen rosee kävi täydellisesti näiden kylkeen.

Pääruuaksi maistelimme possua paikallisen Muchkalica Dukat uuniruuan ja pekoni-juusto-rullan muodossa. Namskis!

Viinin nauttimisen ja seurustelun jälkeen jaksoi vielä espresson lisäksi ottaa laavakakkua ja baklavaa.

Ystävällinen tarjoilija soitti meille taksin, niin ei tarvinnut kävellä takaisin pimeässä. Taksin mittarissa oli perillä 87 MKD (1,42 €), mutta iskettiin kuskille rehvakkaasti satanen kouraan ja kiitettiin kyydistä.

Ennen huoneeseen menoa käytiin vielä tuhlaamassa loppuja dinaareja majoituksen ravintolassa, ja vähän myös sen takia että piti käydä lopulta hyödyntämässä -15 % alennus drinkeistä hotellin asukkaille. Makustelimme mansikka mojitot 600 MKD (9,79 €) yhteishintaan, josta siis lähti 90 MKD pois hinnasta.

Tämän jälkeen kiivettiin tyytyväisinä hotellihuoneeseen suihkuun ja pakkaamaan tavarat valmiiksi. Respan tätikin kävi tuomassa meille aamupala sandwichit. Niistä kuvaa huomenna. Nyt nukkumaan ja herätys klo 3:30. Ai niin ja mitä tapahtui viimeisen päivän kunniaksi? No tietenkin meitsi paloi auringossa!