Ennen kuin lähdimme kohti Itävaltaa, käväsimme vielä Bledin keskustassa kuvaamassa järven keskellä saaressa oleva kirkko.
Meni taas heti tunteisiin, kun jo klo 9 aamulla hirveät määrät autoja liikenteessä. Täytyykin sanoa, että Bled on ehdottomasti kaunis ja erittäin valokuvauksellinen kaupunki. Valitettavasti kuitenkin ainakin elokuussa aivan turkasen täynnä turisteja, mikä valitettavasti laski hieman fiiliksiä. Jäätiin vielä bensikselle parkkiin liimaamaan Itävallan vignetteä auton etulasiin, kun vieressä parkissa ollut kiinalainen turisti meinasi pakittaa vuokra-autolla meidän kylkeen. Atte istui torven päällä juuri ennen kuin olisi kolahtanut kylkeen. Se kruunasi tämän aamun vitutuksen.
Parinkymmenen kilometrin päässä Bledistä pääsimme Karawanken tunnelille. Tunnelin käyttämisen hinta oli 7,20 € ja pituutta sillä oli 7864 m. Oli varauduttu, että joudutaan jonottamaan jopa puoli tuntia tunneliin pääsyä. Pääsimme onneksi muutaman minuutin odotuksella lippuluukun ohi, joten mieliala nousi hieman. Itävallan rajallakaan ei tarvinnut näyttää passeja. Toiseen suuntaan näytti olevan enemmän jonoa. Onneksi siis meidän suuntamme on pohjoinen.
Seuraava maksullinen tunneli oli pituudeltaan 5,9 km ja se maksoi rapsakat 11,50 €. Alettiin pikku hiljaa ymmärtämään miksi Itävallan vignette oli selkeästi halvin muihin maihin verrattuna. Maisemat olivat upeita ja tunneleita oli matkan varrella niin paljon, että seottiin laskuista. Pituudet vaihtelivat kilometrista yli kuuteen kilometriin.
Tänään ajopäivän välietappina oli Hitlerin Kotkanpesä Saksan puolella Berchtesgadenin kaupungissa. Meillä kävi ihan jäätävän hyvä munkki, kun umpitäydeltä parkkipaikalta vapautui parkkiruutu kuin tilauksesta. Sen lisäksi viereisestä autosta meille myytiin kolmen euron parkkilippu eurolla. Hah. Tosin sen jälkeen kun mentiin ostamaan lippuja ylös Kotkanpesälle, niin jonossa ollessa seuraava mahdollinen bussi vaihtui klo 13:05 -> klo 13:30. Aikaa hengailuun jäi lopulta tunti ja vartti. Toisaalta päästiin bussiin nro 1, eli ylhäällä oltiin ensimmäisenä jonottamassa aikaleimaa alaspäin menevälle bussille sekä päästiin hyvissä ajoin jonottamaan hissiin.
Elikkäs Hitlerin Kotkanpesälle päästäksemme maksoimme 16 € per peppu lipusta, mikä sisälsi edestakaisen bussilipun ja hissimatkan. Bussimatka kesti noin 20 minuuttia ja sillä noustiin kapeaa tietä vuorenrinnettä pitkin 1834 metrin korkeuteen. Lopuksi mentiin vielä 124 metriä ylöspäin hissillä. Kotkanpesältä aukeni huikaisevat näkymät.
Kun jatkoimme matkaa, niin menimme useamman kilometrin 24% laskua alaspäin. Tämän reissun prosenttipohjat. Mondeo suuntasi kohti Reit im Winkl kaupunkia. Perillä majoituksella saatiin tavarat sisään ja hörppästiin tervetuliasoluet naamariin. Siinä vaiheessa ulkona alkoi yhtäkkiä tuulemaan kovasti ja sadepilvet näkyivät horisontissa. Täytyi siis pistää töppöstä toisen eteen, että keretään ravintolalle ennen kuin kastutaan.
Karu totuus selvisi meille, vasta kun päästiin keskustaan. Koko kylässä oli nimittäin sähköt poikki. Ja mitäs se tarkoittaakaan, tietenkin ei ruokaa. Eipä auttanut itku markkinoilla, joten istuttiin baaritiskille oluelle. Siinä istuessa ja sähkökatkon jatkuessa baarimikkokin alkoi kiskomaan snapseja ja lopulta kaivoi kitaran esille ja alkoi rämpyttämään. Laulutaidot olivat ehkä hieman rajalliset, mutta vallan viihdyttävää se oli! Lopulta koko henkilökunta kittaili snapseja pahimpaa murheeseen.
Puolentoista tunnin odotuksen jälkeen meidät palkittiin ja sähköt tulivat takaisin. Sen jälkeen saatiin vähintäänkin maailman parhaat schnitzelit. Oli niin kova nälkä ettei käyny mielessäkään, että olisi kuvan ottanut. Oltiin viimeksi syöty kunnolla aamupalalla, joten olo oli kuin olisi voinut syödä kokonaisen hevosen.
Tälle päivälle tuli kilometrejä 299 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti