Tähän väliin sen verran kommentoitava unkarilaisia autoilijoita, että vaikka he ajavat järkyttäviä ylinopeuksia ja tekevät hulluja hasardi-ohituksia jopa kaupunkialueella, niin omituisesti menohalut häviävät moottoritiellä, missä saisi ajaa 130 km/h. Noh, meillä oli sitäkin mukavampaa ajellessa moottoritietä. Siihen asti, kunnes tajusimme olevamme Budapestissa. Siis kaupungin keskustassa. Voi vit.. Mr. Burns! Viattomasti taas luotettiin vanhaan höppänään. Pikkasen meinas kiehahtaa tunteet, mutta tulipahan nähtyä Budapestin keskusta lähietäisyydeltä. Mr. Burns joutuu kyllä jäähylle tästä hyvästä. Varmaan puoli tuntia saatiin tuhrattua aikaa kaupungin läpi ajaessa, mutta lopulta oltiin taas takaisin moottoritiellä.
Tämän päivän välietapiksi oli suunniteltu Balaton järven rannalla sijaitseva Siófokin kaupunki. Pistettiin Mondeo parkkiin pienelle parkkikselle ja suunnattiin turistikaupungin ravintolakeskittymään rannan läheisyyteen. Nopean Gyros pitaleipä-lounaan jälkeen oli ajatus käydä kurkkaamassa miltä ranta näyttää. Kävi äkkiä selväksi, että rantaan ei pääse maksamatta. Joten tyydyttiin palaamaan autolle. Parkkikselta saatiin meidän laiva onneksi nitkuteltua myös pois ja päästiin eroon ärsyttävän painavista kolikoista parkkimaksua maksaessa.
Saatiin muuten ajaa Tallinnasta Kroatian rajalle asti ennen kuin tarvitsi näyttää ensimmäisen kerran passeja. Unkari-Kroatia rajalla molempien maiden rajavirkailijat käytännössä nojasivat toisiinsa ja molempien kohdalla pysähdyttiin näyttämään passit. Eipä onneksi tarvinnut kuin about vartin verran jonotella ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa. Rajavirkailijat näyttivät poimivan autojonosta ainoastaan kaikki Ukrainalaiset autot tarkempaan passintarkastukseen.
Rajan ylityksen jälkeen taakse jäi Unkarin loputtomat auringonkukkapellot ja tilalle tuli kumpuileva ja vehreä maasto. Ensimmäinen maksullinen tullitie oli 72,5 km pitkä ja kustansi 6,40€. Mutta kylläpä se olikin pirukseen hyvässä kunnossa ja nopeata ajaa. Paljon siltoja ja tunneleita. Ollut aikoinaan varmaan tuhottoman hidasta ajaa kaikkien pienten kylien läpi ja ylös sekä alas vuonoja ja notkelmia. Joten mielellään maksaa vähän rahaa, että pääsee ajamaan rauhassa ilman hampaiden kiristelyä ja nytkytystä.
Toista maksullista motaria ajettiin vain 20,7 km verran ja se kustansi hurjat 1,50€. Käytiin ostamassa matkalla valmiiksi Slovenian puolelle vignette huomista varten. 7 päivää ajolupaa Slovenian teillä kustansi 16€. Sen jälkeen suuntasimme kohti tämän päiväistä majoitusta. Majoitus sijaitsee vuoren rinteellä, jonne vievä tie oli viimeisen kilometrin verran pelkästään yhden auton levyistä tietä. Pikkasen apukuskia taas ahdisti, vaikka maisemat upeat olivatkin. Ehjänä kuitenkin selvittiin perille, eikä tarvinnut onneksi olla kenenkään kanssa nokikkain tiellä ja väitellä siitä kumpi peruuttaa.
Majoituksella meidät otettiin iloisesti vastaan ja huoneen saatuamme kyselimme ruokailumahdollisuudesta. Majatalonpitäjä kertoi, että heiltä saa kolmen ruokalajin illallisen, joka kustantaa 10€ per henki. Tartuimme diiliin sen enempiä miettimättä. Tämän jälkeen majatalonpitäjä tarjosi meille tervetuliaisdrinkiksi lasilliset viinitilan omaa rieslingiä.
Ennen ruokailua kävimme roudaamassa tavarat huoneeseen ja asetimme ihanan ilmastointilaitteen viilentämään huonetta rapsakkaan +18 asteeseen. Ruokailimme upeassa miljöössä samalla maistellen lisää viinitilan omia viinejä. Alkuun saimme erinomaista liha-nuudelikeittoa. Pääruuaksi meille tarjoiltiin grillilautanen ja oman kasvimaan salaattia. Jälkkäriksi saimme lettuja mansikkahillolla. Kaikki ruuat olivat ihan täydellisiä yhdistettyinä viineihin sekä miljööseen.
Illan pimennyttyä raahauduimme huoneeseemme. Oli kuin olisi jääkaappiin kävellyt. Täydellistä! Tänä yönä luulisi nukuttavan.
Päivän kilometrit olivat tasan 600 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti