Lopulta laskeuduttiin vuorelta lähelle Slovenian rajaa. Google maps ohjasi pienen koukun kautta pienelle rajanylityspisteelle. Aiemminkin olisi päässyt motarille ja kerettiin jo hetken miettiä pitäisikö mennä siitä, koska se olisi ollut suorempi reitti. Luotettiin kuitenkin googleen ja jatkettiin pikkuteitä rajalle. Täälläkin molempien maiden kopit olivat vierekkäin. Kroatialainen rajavirkailija vilkaisi passeja nopeasti, mutta slovenialainen virkailija ei suostunut niitä edes ottamaan käteen vaikka Atte yritti passeja hänelle tarjota. Sormi vain heilui laiskasti liikkeen jatkamiseksi eteenpäin.
Kaasuteltiin siis eteenpäin. Motarille yhdistyttiin ison sillan kautta, mistä nähtiin se isompi rajanylityspaikka. Näytti nopealla vilkaisulla olevan järkyttävän pitkät jonot. Eli peukut googlelle. Kuulimmekin vähän myöhemmin radion traffic infosta, että kyseisellä rajanylityspaikalla oli 45-60 minuutin jono.
Tämän päivän ensimmäiseksi välietapiksi oli suunniteltu Postojnska jama tippukiviluola. Oli onneksi etukäteen tiedossa, että paikalla on järkyttävät määrät turisteja ja pelkästään lippuja saattaa joutua jonottamaan tunnin verran. Joten koska molemmat tykkäämme ihmisistä niin kovasti, päätimme umpitäydet parkkipaikat nähtyämme kääntää Mondeo takaisin paluusuuntaan. Tullaan joskus sellasena aikana takaisin, kun ei ole ihan niin kamalasti turisteja liikkeellä (eli ei ainakaan elokuussa).
Seuraava etappi oli Lepa Vida viinitila. Olemme aiemmin maistaneet ainoastaan kahta slovenialaista viiniä ja toinen niistä tulee tältä tilalta. Matkalla tilalle tajuttiin, että se aukeaakin vasta klo 14 ja tippukiviluolan väliin jättäminen oli aikaistanut reippaasti aiemmin suunniteltua aikataulua. Kurvasimme kuitenkin viinitilan pihaan tsekkaamaan onhan se ylipäätään auki, eikä ole lomalla niin kuin useat paikat matkamme varrella ovat olleet. Vastaan tulikin iloinen viinitilan pitäjä, joka otti meidät vastaan vaikka paikan olisi pitänyt aueta vasta puolen tunnin päästä. Päätimme ottaa noin tunnin kestävän seitsemän viinin maistelun johon kuului myös paikallisia suolaisia naposteltavia. Alla olevasta kuvasta näette nämä pienet suolaiset. Kaikki tuotteet ovat omia (kinkut on heidän itsensä kuivattamia), ainoastaan juuston hän käy ostamassa viereisestä kylästä.
Maistelu aloitettiin ja tarinaa alkoi samalla tulemaan. Nainen kertoi laakson historiasta, viinin tekemisen historiasta Sloveniassa, oman perheensä historiasta ja siitä millaisella filosofialla he tekevät viiniä miehensä kanssa sekä miten hän päätyi sittenkin seuraamaan isänsä ammattia. Kolmannen viinin kohdalla paikalle tuli kaksi muuta viininystävää. Toinen miehistä oli Kanadasta ja toinen Englannista. He ottivat saman setin kuin me, mikä oli hyvä, koska meille tuli hetkellisesti hieman taukoa viinin maistelussa.
Kokonaisuutena viinin maistelu oli upea kokemus. Jokaiseen viiniin liittyi oma tarinansa. Kaikki viinit olivat erinomaisia ja niistä maistoi kaiken sen rakkauden mitä viinin valmistukseen ja pullojen etikettien ynnä muiden tekemiseen oli laitettu. Saimme lopulta maistaa yhteensä yhdeksää eri viiniä, joista yksi oli suoraan tynnyristä jota ei tulla koskaan edes pullottamaan. Saimme myös hauskan polaroid kuvan meille passelisti sopivien viinilasien kanssa.
Kuusi mukaan ostettua viinipulloa ja melkein kolme tuntia myöhemmin jatkoimme matkaa kohti seuraavaa majoitusta. Matka ei ollut pitkä, vaikka harhaannuimme hieman Italian puolella. Majatalonpitäjäkin ajeli meitä vastaan, kun hän oli menossa Italiaan ja me takaisin Slovenian puolelle. Tämä selvisi meille, kun pääsimme majatalolle missä ei ollutkaan ketään ottamassa meitä vastaan. Eipä tuo haitannut näissä maisemissa hieman odotella.
Tavaroiden sisäänraahaamisen jälkeen pulahdimme uima-altaaseen. Ah, miten raukea olo siitä tulikaan.
Majatalon yhteydessä oleva ravintola on auki vain viikonloppuisin ja niinpä meidät opastetiin muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Kruh in Vino -ravintolaan (tarkoittaa leipä ja viini). Pihaan ajettaessa meinasi tulla hetkellisesti alipukeutunut olo kun katseli puitteita. Pääsimme maistelemaan paikan erikoisuutta Pogača nimistä leipää, jonka valmistus kestää 30 tuntia. Se oli ulkoa rapea ja sisältä pehmeä ja päällisiksi valitsimme tuoreen mozzarella, peston ja tomaatit. Erinomainen ja todella täyttävä makuelämys.
Takaisin majoitukselle päästyämme oltiin ihan finaalissa. Huoneessa oleva ilmastointi oli ihan susi, joten Atte pisti sen kiinni ja avasi ikkunan. Silläkin uhalla, että meitsi on aamulla ihan ötökän syömä.
Tänään kilometrejä kertyi 280 km. Alkaa vähän pelottaa nää tasalukemat. Miten tää on edes mahdollista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti