maanantai 25. elokuuta 2014

Pythagorio Day 5. Part 2.

Ennen syömään lähtöä illalla törmättiin majatalon pitäjään, joka oli pahoillaan koska ei ollut löytänyt kuin 35 euron auton meille. Saimme ohjeet mihin liikkeeseen meidän piti mennä ja käskyn sanoa tulevamme hänen majatalostaan. Näin siis teimme ja saimme varattua itsellemme erittäin pienen Hyundai Atoksen huomiseksi. Odotamme siis innolla vuoristoteitä.
 
Kävimme rantabulevardin kautta herättelemässä ruokahalua drinksuilla. Atelle Samos mojito ja minulle Thomas special. Nami nami!!!
 
 

 

 
 
Sen jälkeen syömään suunnattiin ravintolaan nimeltä Tavern Symposium. Alkuun testattiin uutta hyvältä kuulostavaa Bouyiourdi nimistä ruokalajia. Oli muuten ihan mielettömän hyvää! Tomaattia, punasipulia (ei ole muuten nähty missään keltasipulia), vihreää paprikaa ja murennettua fetaa ihanan tulisilla mausteilla keraamisessa vuo'assa. Ja tämä kaikki oli siis kuumaa mutta mikään kasviksista ei ollut kypsynyt tai feta sulanut. Kaikki oli tuoreen ja raikkaan makuista. Aivan mielettömän hyvää ja sopivan tulisia mausteita mukana! Kuva unohtui ottaa kun oli niin nälkä...
 
Pääruuaksi otimme molemmat testiin lampaasta tehdyn Souvlakin. Eikä tarvinnut siinäkään pettyä! Upea annos missä oli kunnolla tikussa grillaantuneen lihan lisäksi tuoreita kasviksia, kunnon itsetehtyjä ranskalaisia, pitaleipää ja tsatsikia. Iso annos minkä jaksoi hyvin sillä varjolla että tänään sattui jäämään lounas väliin.
 
 

 
 
Lopuksi maisteltiin taas Samoksen jälkkäriviiniä. Ja laskuksi saatiin sillä hurjat 48,70€! Järkyttävän kallista! Eikä ollut sarkasmia. Eilinen ennätys (41,30€) millä päästiin ensimmäisen kerran yli 40€ murskaantui iloisesti. Eipä tuo tosin haitannut, koska kaikki oli todella hyvää! Ja saatiin taas kunnon jälkiruoka ilmaiseksi. Tällä kertaa vaniljamousse. Useimmiten tosin laskun kanssa tulee reilusti vesimelonia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti