tiistai 19. elokuuta 2014

Pythagorio Day 1

 
 
Tuskallisen tylsän lentomatkan jälkeen saavuttiin lämpimälle Samoksen saarelle. Saatiin laukut ensimmäisten joukossa, joten päästiin kurvaamaan hyvissä ajoin taksijonoon. Taksimatka majoitukselle maksoi huimat 8 euroa.
 
Puhelimesta tuttu majatalonpitäjä otti meidät lämpimästi vastaan. Esitteli peräti kolmea eri huonetta meille. Lopulta päädyttiin valitsemaan ensimmäiseksi yöksi isompi huone ilman näköalaa ja lopuiksi öiksi saamme samasta kerroksesta pienemmän, mutta kunnon näköalallisen huoneen.
 
Vaatteiden vaihdon jälkeen suunnattiin kohti rantabulevardin ravintoloita. Koska emme halunneet tuhlata rahoja lentokoneruokaan olimme tosissaan nälkäisiä. Iskimme siis itsemme ensimmäiseen aidolta kreikkalaiselta ravintolalta näyttävän paikan terassille. Tarjoilija otti ihmeissään vastaan tilauksen kahdesta moussakasta ja pullosta paikallista valkoviiniä Retsinaa. Jälkimmäinen vissiin se ihmetyksen aihe. Tosin saatiin kulmakarvojen kohotus siitäkin tiedosta, että ollaan saavuttu Suomesta juuri tunti sitten.
 
 
 
Ruoka oli todella hyvää. Ja tämä paikallinen erikoisuus viini oli juuri sitä mitä siitä oltiin etukäteen luettu. Maistui melkein kuin pilaantuneelta ja multaiselta. Ei ollut kuitenkaan pahaa ja päädyttiin siihen tulokseen, että täytyy sitä toisenkin kerran täällä ollessa maistaa.
 
Ruokailun jälkeen lähdimme kiertelemään ja löysimme rannan rantatuoleineen. Joten pienen hotellireissun jälkeen päädyimme varjon alle lukemaan kirjaa. Tosin aurinkorasva jäi tietysti hotellille, joten parin tunnin päästä olo oli kuin keitetyllä ravulla. Varjo ei tainnut olla kaikkein auringonpitävin.
 
Suuntasimme siis rantabaariin oluelle ja drinksuille. Life is good.
 
 
 
 

 

3 kommenttia:

  1. Ooooo aivan mahtavaa että ootte perillä ja on lämmin! Heinihän vannoo retzinan nimeen, et sitä vaan nassuun. Nauttikaa!!!! T. Kateellinen pikkusisko

    VastaaPoista
  2. Nautitaan ja ehdottomasti testataan Retsinaa vielä uudestaankin. 😊 Ja eikös meidän blogiteksteistä tule ihan sellainen olo kuin olisit itse paikalla? 😉

    VastaaPoista