keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pythagorio Day 2. Part 2.

Tänään tehtiin kyllä henkilökohtainen ennätys rannalla hengailulle. Rojahdimme rantatuoleille puolen päivän aikaan ja lähdimme takaisin hotellille vasta vaille kuusi illalla. Whaaaat...???
 
Ei siis tietenkään oltu auringossa koko aikaa. Mähän olisin palanu karrelle ensimmäisen tunnin jälkeen (Aten mielestä vartissa). Siinä ei paljon 30 suojakertoimet olisi auttanut. Saimme siis rannalla mennessä paikat niiden kahden ainoan varjon alta mitkä oikeasti blokkasi auringonvalon. Eli pystyimme rauhassa loikoilemaan lukemassa ja nauttimassa elämästä. Grillattiin tosin itseämme auringossakin loppuajasta.
 
 
 
Ensimmäisen (minulle, Atte kävi jo eilen uimassa) uintikerran jälkeen tulin siihen tulokseen että sijoitan rahani uimakenkiin. Ne maksoikin huimat kahdeksan euroa kappale. Mutta kylläpä oli helppoa käydä sen jälkeen uimassa, kun ei tarvinnut välittää kivikosta. Tosin toisella kerralla sain kannustusta ruotsalaiselta turistilta "sisu" ja "perkele", kun vesi tuntui aluksi hiukka viileältä. Haha.
 
Hotellilla päästiin sitten testaamaan uutta suihkua. Edellisen huoneen wc oli ihan hyvän kokoinen, mutta suihkuverhoa ei ollut. Joten koko lattia lainehti. Eihän tässä toisessakaan ollut suihkuverhoa (täällä ei vissiin tunneta semmosia), mutta wc:n koko on huomattavasti pienempi. Olisi hyvin voinut istua pöntöllä suihkuttelemassa. Lattia siis tosissaan lainehti. Sellainen lattialasta olisi aika kova sana, mutta jospa tuo tuosta jossain vaiheessa kuivaa...

Nyt maistellaan eilen ostettua Samoksen laatuviiniä. Ja tämä ei ollut sarkasmia! Pullo maksoi oikeasti 12 euroa! Tässä nautiskellessa ihailemma auringon hiljaista laskeutumista vuorien taakse ennen syömään lähtöä.
 
 
 
 


 

2 kommenttia:

  1. Oliko hyvä samos viini???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Ihan Mielettömän Hyvää! Täytyy ehdottomasti ostaa kotiinviemisiksikin.

      Poista