torstai 21. elokuuta 2014

Pythagorio Day 3. Part 1.

Aamu valkeni yhtä kirkkaana kuin edellinenkin. Nyt kun tarkemmin ajattelen niin en ole tainnut näiden päivien aikana nähdä yhtäkään pilveä taivaalla...

Tällä kertaa suuntasimme kohti isompaa rantaa. Löysimme helposti perille, vaikka meillä ei ollutkaan mitään hajua miten sinne pääsee. Löysimme vielä vapaat paikat ison puun varjosta, mutta tällä kertaa jouduimme maksamaan aurinkotuoleista. Huimat kaksi euroa kappaleelta. Ranta vaikutti jo heti alkuun kivemmalta kuin se pienempi missä oltiin kaksi edellistä päivää hengailtu. Jo pelkästään siitä syystä että tilaa oli enemmän, joten ei tarvinnut olla ihan kiinni muissa ihmisissä. Vaikkakin uimassa käydessä huomasi miten suurin osa ihmisistä oli miehittänyt kaikki puiden varjopaikat. Uiminenkin oli kivempaa koska rannan kiviröykkiöiden jälkeen oli hiekkapohja!
 


Lopulta nälkä ajoi meidät pois rannalta löhöilemästä. Käytiin testaamassa majoituksen lähellä oleva kotiruokaa tarjoava ravintola. Atte sai upeita lihapullia tomaattikastikkeessa ja minä halloumia yllättäen voissa ja rusinoiden kera. Molemmat olivat todella hyvää. Ja maalaissalaatin fetassakin oli kunnolla makua.

Tässä vielä maisemia matkalta takaisin hotellille.
 
 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti