torstai 28. elokuuta 2014

Matkalla jälleen!

Herätys soi aamulla klo 4:00. Silmät ristissä piti lähteä matkaan ja oli vähintäänkin sellainen olo, että jotain jäi. Varsinkin kun matkalaukut oli purkanut viimeksi vasta toissa päivänä. Eikä tavarat ja vaatteet uudessa kodissa ole vielä siellä missä niiden pitäisi olla, joten kaiken etsimiseen menee ainakin tuplamäärä aikaa. Senkin takia oli aikas pöllähtänyt olo.

Kentällä iski karu totuus vasten kasvoja, kun ei saatu kummallekaan lennolle viereisiä paikkoja. Ah, sitä hampaiden kiristelyn määrää.. Haha.

Ensimmäisestä lennosta selvittiin kuitenkin hengissä Kööpenhaminaan. Päätettiin käydä syömässä jotain, niin ei tarvitse sitten perillä etsiä ensimmäisenä ruokaa. Suuntasimme kahvilaan ja mentiin samantien sekaisin vieraasta valuutasta. Noh, otettiin joka tapauksessa tuoreet täytetyt patongit ja mehut. Kassalla meinattiin molemmat saada sydäri, kun korttilaite kysyi kummalla valuutalla haluat maksaa. Eli näkyi myös eurohinta mikä olikin mukavat 30,96€. Kaksi sämpylää ja kaksi mehua... Tuli snadisti ikävä Samosta jossa kaksi alkuruokaa, kaksi pääruokaa ja litra viiniä sai samaan hintaan.

Sämpylät olivat kuitenkin tuoreet, todella hyvänmakuiset ja ennen kaikkea täyttävät. Joten maleksittiin porvarimahat pystyssä tyytyväisenä kohti seuraavaa lentoa. SAS:n koneessa odottikin iloinen yllätys, kun kerrankin jalkatilaa olisi ollut vaikka muille jakaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti