maanantai 12. elokuuta 2013

Voi Kia raukka

Pieniä teknisiä ongelmia taasen ollut. Tässä sunnuntaista.
 
Tänään oli aika poistua tasaiselta maalta kohti Alppeja. Aamupäivä aloitettiin koukkaamalla Soncinon kaupungin kautta. Siellä kävimme katsastamassa Rocca Sforzescan linnoituksen. Linnoitus on pistetty kasaan pelkästään tiilistä kolmessa vuodessa ja valmistui vuonna 1473. Vaikuttavan näköinen!
 
 

 
 
 
 
Kyllä jaksaa muuten ihmetyttää millaisia teitä täälläkin nuo säiliörekat puskee menemään. Juuri ja juuri mahtuu risteyksissä kääntymään.
 
 
 
 
Seuraava siirtymä olikin kohti Zone nimistä kylää. Matkalla meinasi taas stressitaso nousta taivaisiin, kun navigaattori ohjasi vaikka minkälaisten peltoteiden kautta. Jännitti taas pikkasen. Mutta olipa kiva päästä taas vuoristoon. Siellä ne jo siintää!
 
 
 
 
Zoneen päästyämme pyörähdettiin ensin lounaalla ja lähdettiin sitten katselemaan kalliomuodostelmia. Sinne piti mennä joku luontopolku, jonka pituus oli ehkä pari kilometriä. Mutta noin puolen kilometrin jälkeen Birkenstockit kääntyi takaisin. Vähän liian jyrkkää ja kivistä meininkiä. Lähdettiin autolla takaisin alaspäin mistä löydettiin heti tien vieressä oleva näköalapaikka. Siitä sai todennäköisesti paljon parempia kuvia, kuin jos olisi pyöritty solan pohjalle. Ja sinne jos olisi selviydytty hengissä, niin en tiedä miten sieltä olisi takaisin ylös raahauduttu... Saatiin kuitenkin upeita kuvia!
 
 
 

 
 
Samaisen vuoren vieressä sijaitsee Lago di Iseo, josta pääsi myös ottamaan kivoja kuvia. Järvi on neljänneksi suurin Italiassa.
 
 
 
  
Zonesta matka jatkui kohti lopullista kohdetta, Bianzonea. Matkalla oli taas niin paljon tunneleita, että navigaattori ei löytänyt signaalia 30 kilometriin. Pisin tunneli oli huimat 5094 metriä. Matkan viimeinen pätkä oli ensin kunnon nousua pieniä teitä pitkin ja Kia rukka ei jaksanut enää edes kakkosvaihteella koko aikaa nousta. Välillä tuntui, että ihan kuin pystysuoraa seinämää noustaisi.
 
 
 

 

 
 
Tosin alaspäin oli taas vaikeampaa. Ainakin minulla. Lähinnä sen takia, että liikennettä oli melkein ruuhkaksi asti. Ja tiet oli todella kapeita koska kuljettiin parin kunnon kylänkin läpi. Niin ja ne hullut italialaiset tulee vastaan kaarteissa keskellä tietä isoilla uusilla Audeillansa. Niin mikä jarrupoljin!? Minä kyllä vähän jo varoisin jos sellaisella autolla ajelisin noita teitä. Hui...
 
Illalla käytiin syömässä läheisessä Trattorio Altavilla ravintolassa, joka oli arvosteltu 4,5/5 tähteä 164 arvostelijan toimesta. Paikan erikoisuus: yli 500 eri viinin kellari. Juotiin ruoan kanssa erikoista sekoite viiniä, missä oli 60% nebbiolo, 30% merlot ja 10% syrah rypäleitä. Oli outoa, mutta hyvää! Ruokakin oli erinomaista, varsinkin jälkkäri tiramisu sekä paikallinen jälkiruokaviini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti