tiistai 13. elokuuta 2013

KIA ELÄÄ!

Matka jatkui aamulla Bianzonesta kohti muutaman kilometrin päässä olevaa Sveitsin rajaa. Jänskättiin onko Kian iskarit niin pohjassa, että tullimiehiäkin kiinnostaa. Mutta eipä tarvinnut edes passeja näyttää.
 
 
 
 
Tiranosta (2 km Sveitsin rajalle) Italian puolelta kun lähdettiin, niin noustiin tasaisesti sellaiset 34 kilometriä. Piti pari kertaa pitää taukoa, että Kia sai vähän levähtää. Tuoksahtikin nätisti... Maisemat oli kyllä niin henkeäsalpaavat, että pienet pysähdykset eivät haitanneet.
 
 
 

 

 

 

 
 
Lopulta selvittiin ylös asti. Passo del Berninan ylityskohta on 2330 metriä merenpinnan yläpuolella. Upea jäätikkö näkyi lähistöllä. Ja nyt voi sanoa, että oli ihan oikeasti kylmä!
 
 
 

 
 
 
 
Sen jälkeen lasketeltiinkin mukavasti alaspäin.
 
 
 

 
 
Kia joutui kuitenkin äkkiä uudestaan koville viimeisessä kunnon nousussa. Se olikin vielä jyrkempi kuin edellinen ja ei enää kaikista mutkista päässyt kakkosvaihteella.
 
 
 

 
 
Lopulta kuitenkin selvittiin Flüelapass ylityskohtaan, mikä on 2383 metriä merenpinnan yläpuolella. Siitäpä sitä oli taas kiva lasketella alaspäin kohti taukoa Davosin kaupungissa.


 
 
 
 
Sveitsin ja Liechensteinin raja oli hauskasti keskellä nurmikenttää, missä oli vain lippusalot eikä muuta.
 
 

 
 
Tiedettiin kyllä, että meidän majoitus on vuorenrinteellä. Mutta tuli pienenä yllätyksenä miten monta kilometriä taas saatiin kiduttaa Kiaa neulansilmämutkissa. Näkymät laaksoon ja Sveitsiin on kyllä sen arvoiset.
 
Hotelliin kirjautumisen ja tavaroiden huoneeseen raahamisen jälkeen päätettiin lähteä käymään Hofkellerei viinitilalla. Päädyttiin tietenkin lisäämään Kian ahdistusta ostamalla 6 pulloa lisää viiniä takakonttiin. Yksi viineistä oli sellainen mitä pullotetaan vain 1400 pulloa vuodessa.
 
 
 

 
 
Järkevinä tyyppeinä ajettiin sen jälkeen vielä meidän hotelliakin ylemmäksi vuorenrinnettä. Ihan vaan katselemaan maisemia ja haistelemaan Kian moottorin hajuja. Haha.
 
 
 
 
Kian kärsimys sunnuntaina 186,9 km.
Kian todellinen kärsimys maanantaina 202,8 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti