lauantai 3. elokuuta 2013

Mahtavia maisemia ja maukkaita struudeleita

Tänään olikin sitten reissun ensimmäinen päivä millon ei tarvinnut siirtyä toiseen kaupunkiin. Kia ei kuitenkaan saanut täyttä välipäivää. Suuntasimme sillä heti aamupalan jälkeen kohti Nordkettenbahnin ensimmäistä tasoa Hungerburgia, mikä on 860 metriä merenpinnan yläpuolella. Sieltä ostettiin liput kaapelivaunuhissiin millä noustiin toiselle tasolle Seegrubeen 1905 metrin korkeuteen.


 

 
 
 
 
Maisemat oli mitä mahtavimmat! Käytiin käppäilemässä panoramic hiking trail -kierros. Reitille oli annettu patikointiajaksi 25 minuuttia, mutta me puuskuteltiin sitä varmaan tunnin verran. Tosin pysähdeltiin ottamaan pari sataa kuvaakin välillä. Niin ja vaelluskengät on nössöille! Mä vedin kierroksen uusissa Birkenstockin läpökkäissä. Ne nyt vaan sattuu olemaan ainoat millä pystyn tällä hetkellä rakkoineni kävelemään. Haha.
 
 
 

 

 
Ja sitten parit maisemakuvat...


 

 

 

 

 

 

Ohops. Taisi sinne yksi kuva Atestakin eksyä sekaan. Päivä alkoi kyllä mukavissa alppitunnelmissa ja sen jälkeen suunnattiinkin takaisin hotellille. Josta jatkoimme bussilla matkaa keskustaan. Siitäkin voisi muuten mainita vähän. Eli oli mielenkiintoinen yllätys eilen kun suunnattiin hotelliin kirjautumisen jälkeen kohti keskustaa. Atte oli katsonut valmiiksi ratikan mikä kulkee hotellin läheltä keskustaan. Ja pysäkille kävellessä tajuttiin, että siinä olikin linjan päättäri vielä lähempänä hotellia kuin odotettu pysäkki minne oltiin menossa. Siinäpä sitten heiteltiin taas ylävitosia ja tapeltiin lippuautomaatin kanssa. Lopulta istuttiin pysäkille odottamaan ratikkaa. Meni vissiin vartti ennen ku tajuttiin, että ei ne varmaan tulekaan. Niiden olisi pitänyt nimittäin 10 minuutin välein kulkea. Siitä vierestähän ne bussit sit kulki, koska ratikkalinjat oli kuulemma kuukauden remontissa. Ja kyllä, me nähtiin ne bussit sillon kun heiteltiin niitä ylävitosia....

Tänään keskustassa eksyttiin kunnon kiinalais-zonelle, nimittäin Swarkovskin myymälään. Niitä oli ihan järkyttävinä ryppäinä joka paikassa. Kimeä selittäminen, sekoilu ja kuvien ottaminen (???). Huh huh... Muutamat ostoksetkin saattoi lähteä mukaan...




Ruokailukin täytyy mainita. Käytiin nimittäin Strudel-Cafe Kröll nimisessä kahvilassa maistamassa neljää eri suolaista struudelia, joista kuva. Sekä kahta makeaa, kirsikka ja luumu-saksanpähkinä.


 

Kian hurjat kilometrit tänään oli 17,5 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti