Perheloma Berliiniin

Aamu sarasti kun perhe Pietikäinen suuntasi kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää takapenkillä kanssamatkustajina juuri edellisenä päivänä 60 vuotta täyttänyt Eija Kaarina (äippä) sekä eläkkeellä oleva Eero Olavi (iskä).

Älykkäänä ihmisenä herra Pietikäinen oli hyvissä ajoin ostanut Mondeolle edullisen paikan parkkihallista, josta tähtäimenä olevaan terminaali ykköseen oli ulkona olevan mainoksen mukaan vain 30 askeleen pituinen matka. Tosin tämän mainoksen todisti vääräksi seurueen eläkeläinen laskemalla askeleensa joita kertyi lopulta vähintäänkin 50 terminaalin ulko-oville.

Turvatarkastuksesta suoriuduttiin taas kunnialla. Eine pääsi "satunnaistarkastukseen" ja Eijan rautajalka piippasi. Ou jee!

Lento pääsi matkaan ajallaan ja Berliiniin saavuttiin jopa hieman etuajassa. Bussilla sitten matkattiin Zoologischer Gartenin pysäkille, mistä oli vajaan kilometrin käppäily hotellille. Heitettiin matkatavarat huoneisiin ja sen jälkeen suunnattiin etsimään sapuskaa. Currywurst is the best! Tosin ei ehkä niin kauhean kuvauksellinen..

Seuraavaksi suunnattiin East Side Gallerya kohti metrolla. Sieltä löytyi noin 1,5 kilometrin verran vanhaa muuria, jonka taiteilijat olivat koristelleet upeasti.

Puolessa välissä matkaa törmättiin pieneen kioskiin missä myytiin glühweiniä. Innoissaan suunnattiin luukulle, missä myyjä torkkui. Kaverilla oli niin makoisat unet menossa, että Atte joutui kaksi kertaa kutsumaan ennen kuin sai myyjän hereille. Glühwein lämmittikin mukavasti ja sen jälkeen loppumatka meni joutuisasti vaikka vesisade yllättikin matkailijan juuri ennen muurin loppua.

Seuraavaksi ajeltiin junalla Alexanderplatzin asemalle. Siellä päädyttiin Brauhaus Lemke panimoravintolaan.

Muutaman juoman jälkeen siirryttiin viereiseen italialaiseen ravintolaan, missä happy hour drinkit kustansi huimat 5,50€ koko päivän. Prosecco mojitojen kyytipojaksi makusteltiin yhteistuumin vähän pientä suolaista.

Kaiken tämän jälkeen oli aika suunnata etsimään jonkunlaista markettia, mistä voisi ostaa juomavettä hotellihuoneeseen. Junalla päästiin taas kätevästi eteenpäin ja markettikin löytyi sopivasti suoraan meidän asemalta. Nyt jaksaa taas huomiseen päivään.

EWT 2018 - Loppusanat ja tilastoja

Saksalaisista autoilijoista on pakko sanoa, että he olivat varmuudella niitä jotka noudatti prikulleen nopeusrajoituksia. Hollantilaisia autoilijoita oli koko Eurooppa täynnä. Jossain vaiheessa kävi jo mielessä, että onkohan Hollannissa ollenkaan hollantilaisia jäljellä. Oikeastaan varmin keino päästä hollantilaisia autoilijoita karkuun oli mennä ajelemaan maksullisille teille.

Pahimmiksi autoilijoiksi tällä reissulla nousi kaikki Latviasta Unkariin. Pienillä teillä ja nopeuksilla ohiteltiin ihan hulluissa paikoissa. Sitten taas moottoritiellä varsinkin unkarilaisilta menohalut hävisi samantien, eli joutui painamaan vilkku päällä niistä uudelleen ohitse.

Parasta tässä reissussa oli päästä tutustumaan erilaisiin viinialueisiin. Pääsimme tutustumaan moniin pieniin viinitiloihin ja aivan mielettömiin ihmisiin, joista kaikista huokui se miten intohimoisesti he suhtautuvat viiniin ja viinin tekemiseen. Maisemat olivat myös upeita, varsinkin viiniviljelmiä voisi tuijotella aina aamukahvia juodessa.

Virheet mitä tehtiin (note to yourself):
Ei otettu omia tyynyjä mukaan. Tyynyjen taso vain laski reissun edetessä. Se aiheutti turhaa vitutusta, huonosti nukuttuja öitä ja niskakipuja.
Ei muistettu ihan joka päivä juoda tarpeeksi vettä. Eikä sitä pientä järkevää naposteltavaa muistettu myöskään pitää mukana. Lähinnä Kotkanpesällä käydessä meinasi energiat loppua.
Saattoi myös mennä välillä liikenteessä vähän liikaa tunteisiin.
Käytännössä siis rikottiin kaikkia etukäteen laadittuja sääntöjä. Way to go us!

Mistä pidimme TOP 5
1. Viineistä
2. Maisemista
3. Majoitukset ja niiden henkilökunta
4. Kaikkialla ihmisten ystävällisyys
5. Ravintolaruuat
Extrana. Mondeo on kuin tehty moottoritielle. Varsinkin Saksan nopeusrajoitoituksettomat autobaanat.

Mistä emme pitäneet TOP 5
1. Kaikkien majoituksien tyynyt
2. Suurimman osan majoituksien sängyt
3. Mondeon ilmastoinnin kondensiovesien nouseminen auton sisälle
4. Edelleenkään Puolan ns. valtatiet eivät houkuta
5. Ranskan pienten kylien läpiajaminen meidän taistelulaivalla
Extrana. Sveitsin ei-moottoritiet

Vignetet
Unkarin vignette 12,08 € (3175 Ft) / 10 pv (etukäteen netistä)
Slovenian vignette 15,93 € / 7 pv
Itävallan vignette 9 € / 10 pv

Tullitiet
Kroatia 6,48 € + 1,51 €
Ranska 8,80 € + 0,70 €

Maksulliset tunnelit
Karawanken 7,20 €, pituus 7864 metriä
Katschbergtunnel 11,50 €, pituus 5900 metriä
Arlbergtunnel 10 €, pituus 15508 metriä

Laiva- / lauttamatkat
Tallink: Helsinki - Tallinna 67 €
Stena Line: Rostock - Trelleborg 63 €
Tallink/Silja: Tukholma - Turku 50 €

Dieselin hinta
- Halvinta, alle 1,20 € Latvia, Liettua ja Puola
- Sen jälkeen yli 1,20 € maita olivat Viro, Slovakia, Unkari, Itävalta ja Saksa
- Yli 1,30 € maita olivat Kroatia ja Slovenia
- Selkeästi kalliimpaa kuin Suomessa 1,50 € - 1,80 € maat olivat Italia, Ranska, Liechtenstein, Sveitsi ja Ruotsi

Kilometrejä tuli kokonaisuutena reissun aikana tauluun 5357 km. Noista kilometreistä Eine ajoi täydet 0 kilometriä.

Viinejä tuotiin kotiin riittävästi. Lopuksi vielä kuvaa kaikesta muusta kivasta mitä tarttui mukaan matkalta.

Kotona

Sisälle laivaan ajamisen jälkeen suoriuduimme suorinta reittiä hyttiin. Pää tyynyyn ja unta kaaliin. Oli nimittäin sen verran väsy, että meinas jo ehkä vähän alkaa kiukuttamaan. Meitsi sai ehkä sellasen nelisen tuntia nukuttua ja Atte pari tuntii sen päälle. Siinä sitten pienessä vessassa suihkulla, minkä lämpötilasäädin pyöri mielin määrin ympäri sen isommalti lämpötilaan vaikuttamatta, suihkuttelu auttoi vähän avaamaan silmiä. Myös puhtaiden vaatteiden tuoksu auttoi ymmärtämään, että kyllä, hytissämme haisi vieno urea. Muutenkin siisteyden ja kunnon puolesta voisi kuvitella laivan olevan huomattavasti vanhempi kuin sen 10 vuotta.

Nälkä alkoi olemaan ja pakkohan se oli satsata laivalla syömiseen. Muuten saattaisi syttyä kolmas maailmansota ennen kotiin pääsyä. Suuntasimme laivan Steakhouse ravintolaan. Ruoka oli maittavaa, mutta palvelun taso ja erityisesti henkilökunta alkoi loppua kohdin ihan tosissaan ärsyttämään. Ruokia pöytiin kuljettava täti puhui todella töykeästi ja huokaili avoimesti väsyneen oloisena ravintolassa kulkiessaan. Niin ja se vesipullo (0,7 litraa) maksoi 5,50 €. Ei jatkoon tämä mesta!

Syömisen jälkeen käytiin häviämässä loput rahat pelikoneisiin ja rulettiin. Pyörähdettiin aikaa kuluttaaksemme myös Taxfree myymälän kautta päivittelemässä hintoja ja vertailemassa niitä Rostockin hintoihin. Laivalla ei onneksi ollut hirveästi ihmisiä, joten aika rauhassa saatiin pyöriä.

Sitten seuraava jännitys oli Turkuun tuleminen. Meidän auto oli tällä kertaa sellasessa blokissa parkissa, että oltiin varmoja pääsevämme vasta viimeisinä pois laivasta. Säikähdettiin ihan, kun jonkin onnenkantamoisen johdosta oltiinkin ensimmäisiä laivasta pois pääseviä autoja. Tämä johtui siitä, että oltiin jääty ainoana henkilöautona alimmalle kannelle ja meidän jonossa oli kaikki laivaan tulleet matkailuautot. Muuten alimmalla kannella oli vain rekkoja. Eli meidän jono päästettiin ensimmäisenä pois, kun laivan luukut avautuivat tällä kertaa edestä.

Täytyy sanoa, että aikamoinen pulla kävi tällä reissulla kaikkien lauttamatkojen suhteen. Siinä sitten heiteltiin ensin pienet ylävitoset, jonka jälkeen ajelleltiin iskarit pohjassa vihellellen tullin läpi. Siitäkin ohi päästyämme viattomasti hurrattiin. Kunnes. Helsinki-tienviittoja seuratessa huomattiin olevamme Raisiossa. Mitä hittoa. Ei menny tunteisiin, tietenkään.

Lähikaupan kautta oltiin kotona pikkasen ennen ysiä. Auton tyhjentämiseen meni sellanen vartti tunti. Loppuviikoksi on hommia.

Viimeiset kilsat olivat 132 km.