Berliini lauantaina

Päivä valkeni taas ihanan aurinkoisena. Aamupalan jälkeen suunnattiin ensimmäisenä kohti Nollendorfplaztia, jossa tiedettiin olevan lauantain perinteiset Winterfeldplatzin markkinat. Kirpsakan viileässä mutta auringoisessa säässä oli mukava kierrellä saksalaisella torilla. Myynnissä oli upeita vihanneksia, leipiä, juustoja, lihoja, kaloja, makeita tuotteita, syömisiä, juomisia, kukkia jne jne. Maisteltiin yhteistuumin lämmintä punssia, pinaatti-juusto täytteisiä lettuja sekä savulohi sämpylät. Mukaan tarttui myös Einelle uusi kaulaliina ja macaroneja.

Seuraavaksi metroiltiin Aleksanderplatzille. Katsastettiin ensin tv-tornin tilanne, jossa jonotusaika oli mukavat 2 tuntia. Jatkettiin siis tyytyväisenä matkaa kohti DDR museota. Myös sen ovella oli tietenkin niin pitkä jono, että todettiin ettei kiinnostus pientä museota kohtaan ollut niin suuri, että kannattaisi lähteä menettämään hermoja ihmismassan keskelle. Matka siis jatkui taas.

Päädyttiin Nikolaiwiertel kortteliin, josta löytyi useita baareja ja ravintoloita. Pieni orastava vitutuskin kaikkosi irlantilaisten kahvien myötä ja seuraavassa panimoravintolassa irtosi jo seurueelta vienoja hymyjä.

Löysimme matkalla takaisin tv-tornille päin pienen kahvilan, missä pääsimme juomaan terästettyä glühweiniä mukavasti helmikuisessa säässä.

Tv-tornille päästyämme jonotusaika olisi ollut rapsakkaat kolme tuntia. Joten luovutettiin sen suhteen ja suunnattiin lähijunalle, jolla puksutettiin takaisin tutulle Zoologischer Gartenille. Pienen kierroksen jälkeen päädyttiin italialaiseen ravintolaan nimeltä Luardi. Henkilökunta vaikutti aidoilta italiaanoilta ja palvelu oli sen mukaisesti letkeää. Yhteisenä kielänä toimikin sopivassa määrin englannin ja saksan sekä italian sekoitus. Alkuun seurueemme makusteli Hugo nimiset drinksut ja carpazoa. Pääruuaksi valkattiin kaikki vähän erilaiset pizzat. Loistavan ruuan päälle jälkkäriksi valikoitui tietenkin italialaisittain limoncelloa.

Lopuksi vielä random kuvia tältä päivältä.

Aurinkoinen päivä Berliinissä

Reissun toinen päivä valkeni hieman tuulisena, mutta ihanan kirkkaana. Sääennustekin lupasi koko päiväksi vähintään puolipilvistä ja aurinkoista keliä. Maittavan ja runsaan aamiaisen jälkeen ryhmä rämä suuntasi kohti metroa ja Checkpoint Charlieta.

Lähellä sijaitsi myös jo ennalta internetin ihmeellisestä maailmasta löydetty Trabi Museo. Trabanteja ja niistä kaikenlaista tietoutta sisältävä pieni museo oli ehdottomasti koko 2,50€ arvoinen, minkä se per peppu kustansi.

Museon jälkeen käppäiltiin Brandenburgenin portille, jossa pidettiin myös pieni kahvipaussi. Turisteja sen ympäristössä oli kyllä kiitettävä määrä. Myös yllättävän paljon ympäri kaupunkia nähtiin kulkemassa isoja turistiryhmiä oppaan kera.

Seuraavaksi pienen arpomisen jälkeen käveltiin juutalaisten muistomerkille. Se olikin erikoinen paikka, kun ensisilmäyksellä paikka ei vaikuttanut oikein miltään. Kuitenkin tarkemmin kun lähti tutustumaan, niin betonipilarit (tai miksi noita nyt nimittäisi) olivatkin oikein kuvauksellisia.

Muistomerkin jälkeen jatkettiin matkaa eteenpäin. Jonkusen kadun jälkeen löydettiin päättyvältä tieltä yksi säilynyt DDR:n aikainen vartiotorni.

Seuraavaksi taas paistateltiin vähän päivää ja pohdittiin mistä lähdetään etsimään sapuskaa. Päädyttiin metroilemaan Nollendorfplatzin asemalle. Siellä käppäillessä löydettiin sattumalta Amrit niminen intialainen ravintola. Paikka oli lähes tupaten täynnä, mutta päästiin änkeämään itsemme sisään. Rohkeita ihmisiä näytti myös syövän, tai ainakin juovan kahvia ja happy hour drinksuja myös terassilla auringonpaisteessa. Alkuun mekin makusteltiin drinksut, vähän niin ku nälän kohottamiseksi. Ja sen jälkeen syötiin kaikki lammasta (naiset pinaatin, valkosipulin ja inkiväärin kera sekä miehet pähkinöiden ja kotijuuston kera). Kyytipojaksi nautittiin kaksi karahvia punaviiniä. Koko lysti kustansi huimat 68 €. Oli muutenkin kaiken kaikkiaan ihan loisto mesta. Ihan mielettömän hyvät sapuskat ja makoisat juomat. Vessatkin olivat kuin mini-palatseja. Suosittelen ja menisin toistekin!

Vatsat täynnä ja tyytyväisinä suunnattiin hotellille. Siellä miehet pukivat lisää lämmintä päälle ja lähtivät kohti Union Berlin vs. Arminia Bielefeld jalkapallomatsia. Matsissa oli kuulemma hieno tunnelma ja se päättyi lopulta tasapeliin 1-1. Ottelu pelattiin pakkassäässä, mutta herrat olivat onneksi hyvin valmistautuneet sietämään vilakkaa säätä.

Samaan aikaan toisaalla naiset shoppailivat ensin joulukaupassa ja sen jälkeen askartelukaupassa. Molemmat olivat aika huimia paikkoja. Olisi voinut vaikka koko päivän viettää tutkimassa kaikkea kivaa.

Shoppailun jälkeen käppäiltiin vielä Europa Centerille (pienille) jäätelöille ja drinksuille.

Perheloma Berliiniin

Aamu sarasti kun perhe Pietikäinen suuntasi kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää takapenkillä kanssamatkustajina juuri edellisenä päivänä 60 vuotta täyttänyt Eija Kaarina (äippä) sekä eläkkeellä oleva Eero Olavi (iskä).

Älykkäänä ihmisenä herra Pietikäinen oli hyvissä ajoin ostanut Mondeolle edullisen paikan parkkihallista, josta tähtäimenä olevaan terminaali ykköseen oli ulkona olevan mainoksen mukaan vain 30 askeleen pituinen matka. Tosin tämän mainoksen todisti vääräksi seurueen eläkeläinen laskemalla askeleensa joita kertyi lopulta vähintäänkin 50 terminaalin ulko-oville.

Turvatarkastuksesta suoriuduttiin taas kunnialla. Eine pääsi "satunnaistarkastukseen" ja Eijan rautajalka piippasi. Ou jee!

Lento pääsi matkaan ajallaan ja Berliiniin saavuttiin jopa hieman etuajassa. Bussilla sitten matkattiin Zoologischer Gartenin pysäkille, mistä oli vajaan kilometrin käppäily hotellille. Heitettiin matkatavarat huoneisiin ja sen jälkeen suunnattiin etsimään sapuskaa. Currywurst is the best! Tosin ei ehkä niin kauhean kuvauksellinen..

Seuraavaksi suunnattiin East Side Gallerya kohti metrolla. Sieltä löytyi noin 1,5 kilometrin verran vanhaa muuria, jonka taiteilijat olivat koristelleet upeasti.

Puolessa välissä matkaa törmättiin pieneen kioskiin missä myytiin glühweiniä. Innoissaan suunnattiin luukulle, missä myyjä torkkui. Kaverilla oli niin makoisat unet menossa, että Atte joutui kaksi kertaa kutsumaan ennen kuin sai myyjän hereille. Glühwein lämmittikin mukavasti ja sen jälkeen loppumatka meni joutuisasti vaikka vesisade yllättikin matkailijan juuri ennen muurin loppua.

Seuraavaksi ajeltiin junalla Alexanderplatzin asemalle. Siellä päädyttiin Brauhaus Lemke panimoravintolaan.

Muutaman juoman jälkeen siirryttiin viereiseen italialaiseen ravintolaan, missä happy hour drinkit kustansi huimat 5,50€ koko päivän. Prosecco mojitojen kyytipojaksi makusteltiin yhteistuumin vähän pientä suolaista.

Kaiken tämän jälkeen oli aika suunnata etsimään jonkunlaista markettia, mistä voisi ostaa juomavettä hotellihuoneeseen. Junalla päästiin taas kätevästi eteenpäin ja markettikin löytyi sopivasti suoraan meidän asemalta. Nyt jaksaa taas huomiseen päivään.