Lincoln, NE

Aamulla matka jatkui taas. Uhmattiin navigaattoria ajamalla interstaten ohi ja lähtemällä puskemaan South Dakotan pieniä teitä kohti Nebraskaa.

Pysähdyttiin vielä South Dakotan puolella Yanktonin kaupunkiin aamupalalle. Ja heti kaupungin rajalla olevan joen ylityksen jälkeen pääsimme Nebraskan puolelle.

Tästä ajopäivästä ei ole hirveesti kerrottavaa. Ensin ajettiin vähän etelään, sitten toista tietä itään, sitten seuraavaa etelään ja niin edelleen ja niin edelleen. Viljapeltoa, maissipeltoa, karjaa...

Lincolniin saavuttuamme tsekattiin itsemme sisään majoitukselle. Ja koska kello oli vasta neljä päätettiin lähteä shoppailemaan. Ajeltiin ruuhkassa Gateway ostoskeskukseen, josta löydettiin molemmat parit vaatekappaleet. Parhaat tietty oli t-paidat huomiseen Huskerssin peliin.

Sen jälkeen alkoi jo hiukomaan ja päädyttiin menemään ostoskeskuksen vieressä olevaan Granite City food & brewery ravintolaan. Jouduttiin odottelemaan melkein puoli tuntia pöytää ja tajuttiin odotellessa että tänään taitaa olla joku teinien juhlapäivä. Liittyen varmastikin huomiseen Homecoming peliin. Eli jos pokkana pitäis lähtee veikkaan niin kyseessä on ollut Homecoming tanssit. Tytöt oli pukeutuneet hienoihin mekkoihin ja jäätävän korkeisiin korkoihin. Pojilla oli kravatit tai rusetit ja kiiltävät kengät sekä hienot puvut. Kun päästiin pöytään, niin totta kai oltiin yhden ison nuorisojoukon vieressä. Eipä niistä onneksi haittaa ollut vaikka kävivätkin vähän väliä ottamassa toisistaan kuvia siinä meidän pöydän vieressä.

Juomiksi otettiin Atelle The Bennie (german bock olut) ja meitsi satsasi Quarterback Bachelorette drinkkiin mihin tuli margaritaa ja Batch 1000 (double IPA olutta). Ruokapuolelta alkuun otettiin yhteiseksi margherita flatbread, sairaan hyvää! Pääruuaksi Atte söi full rackin ribsejä ja meitsi yllätti kana-parsa-pasta valinnalla. Se ei tosin ollut ihan parasta, koska pasta oli vähän niin kuin sivuosassa siinä. Aten ribsit sen sijaan oli täydelliset, pääsinkin onneksi vähän osingoille niihin. Sen jälkeen mietittiin että voisi pieni makea tehdä ihan hyvää. Päädyttiin ottamaan yhteinen suklaakakku palanen. Se kun seilasi pöytään meinasi Atelta tippua silmät päästä. Tarjoilijakin katsoi vähän oudosti, kun Atte älähti kakun koosta. Voin kertoa että oli varmasti parasta suklaakakkua IKINÄ kera whiskey-voikastikkeen ja oikean tuoreen kermavaahdon! Voin myös kertoa sen että ei meinattu pystyä hengittämään sen jälkeen... Ei varmasti kumpikaan olla oltu ikinä näin täynnä (ei ainakaan lähimuistiin).

Nyt sit mahan viereen makaamaan ja odottamaan huomista aamua.

Mount Rushmore, SD & Mitchell, SD

Atte lähti hakemaan krapulaa Deadwoodista ja onnistui tavoitteessaan helposti. Eli aamu ei ollut kaikkein virkein. Joka tapauksessa oli ajoissa lähdettävä kohti Mount Rushmorea. Matkaa ei onneksi ollut kuin reilu tunnin verran.

Yllättäen vuori, tai siis naamat vuoressa, vaikutti jotenkin pieniltä. Nähnyt vaan leffoissa ynnä muussa ja jostain syystä oli ihmeellinen mielikuva että ne olisi isommat. Siis isothan ne on, mutta jotenkin oudon pienet.

Ja taas ei keretty edes rueta ottamaan yhteiskuvaa kun eräs mies hyökkäsi tarjoutumaan kuvanottajaksi. Eikä se raukka sit edes osannut ottaa sitä kuvaa. Tuskin puoli minuuttia sen jälkeen tuli eräs nainen juoksujalkaa paikalle ja olisi halunnut ottaa kuvaa. Hemmetti antakaa meidän ottaa rauhassa meidän typeriä selfieitä!!!

Sen jälkeen oli pakko mennä jätskille, koska oli tullut tuijoteltua kateellisena muiden jäätelöitä jo jonkin aikaa. Herkkutelun ja gift shopissa hengailun jälkeen huomattiin autolla, että aikaa oli vierähtänytkin puolitoista tuntia. Kurvattiin siis vauhdilla kohti Mitchelliä. Onneks matkaa oli enää 480 kilometriä edessä.

Lounastauon jälkeen kun matka jatkui huomattiin yhtäkkiä tienvarressa kyltit Dances With Wolves elokuvalavasteista. Pakkohan sitä oli kurvata katsomaan. Löydettiin vahingossa ihan huippu paikka! 

Elokuvalavasteiden lisäksi päästiin kiertelemään 1880-luvun kaupungissa. Kaikki rakennukset on siirretty paikalle muualta South Dakosta ja sisustettu aidoilla vanhoilla esineillä.

Tämän pysähdyksen jälkeen oli mieli taas virkeä. Tietty matkaa oli vielä 350 kilometriä jäljellä. Ja aikavyöhykekin vaihtui jossain välissä ja menetettiin taas tunti elämästämme. Loppumatkasta väsymys alkoi olla huomattavaa. Juttujen taso meni nimittäin siihen, että oltiin innoissaan jos arvasi etukäteen oikein minkä osavaltion rekisterikilvet ohitettavassa rekassa oli. Majoitukselle pääsy ei tullut siis yhtään liian aikaisin.

Syömään suunnattiin majoituksen lähellä olevaan Ruby Tuesday -ravintolaan. Alkuun otettiin shrimp fondue tortillasipsien kera. Pääruuaksi meitsi söi pienen pihvin kera lobster tailin ja Atte söi tilapia + shrimps + lobster tail. Yhteiseksi jälkkäriksi makusteltiin valkosuklaa-kirsikka-juustokakkua. Josta ei ole kuvaa, sori.

Deadwood, SD

Aamu otettiin rauhallisesti vaikka edessä olikin liki kuuden tunnin ajomatka. Oli aika väsyttäviä nuo Yellowstone päivät. Päästiin kuitenkin tienpäälle ennen yhtätoista.

Mukavaa oli ajella rauhallista pientä tietä melkein yksinään. Oli muuten ihan älyttömän paljon antilooppeja tienvarret täynnä. Onneksi yksikään ei rynnännyt missään vaiheessa tielle matkan aikana. Ikinä ei ole ajettu tuollaista raatotietä pitkin, tuntui että kilometrin välein autojen alle oli jäänyt joku eläin oravasta antilooppiin.

Atte oli katsonut etukäteen ajoreitin vaan nopeasti, että ei pitäisi olla mitään erikoista matkan varrella. Yhtäkkiä ajeltiin lähelle vuoria ja vastaan tuli Shell Creek ja maisemat vaihtui samantien.

Tie meni Bighorn National Forestin alueella ja noustiin lopulta Granite Passille joka oli 2753 metrin korkeudessa. Sen jälkeen lasketeltiin pitkän matkaa alamäkeä hienoissa maisemissa.

Vuorilta alastulon jälkeen pysähdyttiin pieneen kaupunkiin nimeltään Ranchester. Mentiin randomilla Hootin Owl kiskalle ja saatiin taas vastailla kysymykseen: "Suomesta!? Mitä ihmettä te täällä teette??". Lopulta saatiin jutustelun jälkeen todella edulliset mansikkajädet ja täti sulatti vielä suklaatakin siihen päälle.

Sen jälkeen ajeltiinkin suoraan South Dakotan Deadwoodiin.

Heitettiin tavarat äkkiä hotellihuoneeseen ja ajettiin auto parkkihalliin. Sen jälkeen suunnattiin suoraan syömään. Valitettavasti monet paikat näytti jo sulkeneen ovensa kesäkauden jälkeen. Mutta onneksi avoimiakin paikkoja riitti.

Päädyttiin Maverick nimiseen ravintolaan, jossa tilattiin alkuun yhteiset tortillasipsit ja molemmille New York Strip pihvit. Juomaksi otettiin paikalliset Knuckle House Red oluet joten tarjoilija kysyi tietenkin paperit. Ja meni samantien ihan hämilleen meidän passeista. Perinteiset ihmettelyt nimien ääntämisestä ynnä muusta ja pienet naureskelut. Sen jälkeen tarjoilija hävisi tilausten kanssa ja kohta pöytään tuli oluet sekä caesar salaatit ja vähän ajan päästä pihvit. Atte rupesi kyselemään tortillasipsien perään jolloin tarjoilija oli ihan kauhuissaan kun oli unohtanut ne. Kuulemma oli hämääntynyt meidän aksentista ja nimistä. Toi ne meille sitten boxissa mukaan otettavaksi ja ilmaiseksi. Pihvit oli aivan taivaallisen hyvät! Huomaa että nälkäisenä kerkesi taas aloittaa syömisen ennen kuin muisti että kuvakin olisi kiva.

Lasku ruokailusta ja neljästä oluesta ei ollut päätä huimaava ($68). Tarjoilija näytti laskun lopussa olevaa tekstiä, että saadaan sillä casinolle $16 pelirahaa kun liitytään clubiin. No meitsihän meni tietty liittymään ja lähdin pelaamaan ilmaisia rahoja. Ja voitin $75! Eli ilmaiset ruuat, kiitos!

Voittojen lunastamisen jälkeen mentiin tien toiselle puolelle sporttibaariin oluelle. Istuttiin baaritiskillä siemailemassa oluita ja ihmettelemässä ympärillä olevia Kevin Costner juttuja. Onneksi viereen istui pariskunta joka ihmetteli asiaa ääneen ja baarimikko kertoi Kevin Costnerin omistavan koko rakennuksen. Rakennuksessa oli alakerrassa casino, seuraavassa kerroksessa sporttibaari ja kolmannessa kerroksessa fine dining ravintola.

Oluiden jälkeen käppäiltiin takaisin hotellille mutustumaan tortillasipsejä ja kaupasta haettuja oluita sekä päivittämään blogia ja katsomaan Jimmy Fallonia. Deadwood oli varsin kiva kaupunki näin yhden illan. Vähän niin kuin mini mini Vegas, mutta kaikki turistit ovat enemmän tai vähemmän toinen-jalka-haudassa-ikäisiä.