Badass Mini Cooperilla tuulta päin

Aamu valkeni harmaana ja me olimme innoikkaina heti klo 9 hakemassa eilen varattua Mini Cooperiamme. Pieni jännitys nipisteli mahanpohjassa, koska navigaattori oli jätetty kotiin. Ajatuksella: eihän me vuokrata kuin yhdeksi päiväksi auto (eli silloin ei tartte navia?). Meitsillä oli siis apukuskin paikalla saaren kartta ja pari screenshottia kännykässä siitä miten päästään takaisin autovuokraamolle. Matkaan lähdettiin ja selvittiin hienosti alta aikayksikön pois kaupungista. Niin ja tässä välissä pitänee ehkä kertoa, että Puerto del Carmen on täynnä pelkästään yksisuuntaisia katuja, joiden suuntia ei tietenkään ole merkitty edes kaupungin omaan karttaan.

Suuntasimme Mini Cooperilla ensimmäisenä kohti saaren pohjoiskärkeä ja tarkemmin Mirador del Rio -näköalapaikkaa. Tarkoituksena ei ollut mennä välttämättä sisään, koska se maksaa, vaan pysähtyä ennen sitä kahdelle ilmaiselle näköalapaikalle. Ennen kuin sinne asti päästiin, niin yhden vuoren ylityksellä oli aika usvainen meininki. Vaikka tuuli oli kova ja usva liikkui vauhdikkaasti tien yli, oli näkyvyys silti aika huono. Maisemia ei ainakaan näkynyt yhtään.

Ensimmäinen näköalapaikka meni tietenkin ohi, koska sitä ei oltu merkattu mitenkään tiellä mitä ajoimme, mutta toiselle päädyimme vanhan Tropical Park kylttien ohjeistamana. Usva hellitti meren äärellä sen verran, että saatiin paikasta muutamat hyvät kuvat räpsäistyä.

Mirador del Rion parkkipaikalla käytiin kääntymässä, mutta sisään ei viitsitty maksaa hintaa 4,50 € per peppu. Usvakin oli sen verran tiheää, että ei sieltä välttämättä edes olisi nähnyt kunnolla mitään.

Mini Cooperin nokka osoitti seuraavaksi takaisin etelään ja tarkemmin Cueva de Los Verdes -luolastoa. Matkan varrella oli mielenkiintoisia maisemia ja runsaasti laavakiveä silmänkantamattomiin. Maasto oli erikoista kyllä saaren pohjoisosassa huomattavasti vehreämpää eteläosan kuivuuteen verrattuna.

Luolastolle saavuimme sopivaan aikaan, koska seuraavan kierroksen alkuun oli vain 5 minuuttia. Luolastoon pääsi tutustumaan ainoastaan opastetulla kierroksella hintaan 9 € per peppu ja se kesti noin 50 minuuttia. Kierrokselle meidän lisäksi osallistui vähän reilu 50 ihmistä, mikä oli kyllä aivan liikaa. Noin suuren ihmismäärän vieminen läpi luolaston missä joutui välillä kävelemään kyyryssä ja suurimmaksi osaksi aikaa yksi ihminen kerrallaan oli jokseenkin typerää. Kierroksen aikana ei päässyt rauhassa ottamaan kuvia ja tutkimaan näkymiä, vaan joutui juoksemaan ryhmän mukana. Niin ja opastusta kierroksella oli aika vähän, joten senkin olisi hyvin voinut järjestää eri tavalla. Tietty ajatellen sitä miten paljon vaarallisia paikkoja luolastossa on, niin ymmärrän opastuksen tarpeen. Tosin opas meni edellä ja yli 50 ihmistä tuli omaan tahtiin jonossa perässä, niin aika turhanpäiväinen se opas turvallisuuden kannaltakin oli. Tämän paasaamisen jälkeen tässä kuitenkin pari onnistunutta kuvaa luolastosta.

Luolastolta ajelimme Arrietan kaupunkiin ja sen rannalla sijaitsevaan Casa de la Playa -ravintolaan, josta Atte oli käynyt etukäteen lukemassa. Paikan piti olla kaupungin kalaravintoloiden parhaimmistoa, eikä todellakaan tarvinnut pettyä! Päivän kala -annos. jonka söimme yhdessä oli aivan mielettömän.

Vatsat täynnä oli hyvä jatkaa matkaa kohti Jardin de Cactus -puutarhaa. Paikka vaikutti ensisilmäyksellä suht pieneltä, mutta aikaa kaktuksia ihaillen meni yllättäen yli tunti.

Jardin de Cactukselta suuntasimme pienelle kiertoajelulle ja kohti saaren länsiosaa. Tarkoituksena oli käydä ajelemassa Parque Nacional de Timanfayan kautta. Eli kansallispuisto, joka on syntynyt tulivuorenpurkauksien johdosta joskus 1700- ja 1800-luvuilla. Kartturi tosin sattui olemaan vissiin väärällä kartalla, koska emme päässeetkään haluamallemme tielle, vaan löysimme yllättäen itsemme saaren viinialueelta. Otimme asian illolla vastaan, koska päivän aikana aiemmin ei oltu onnistuttu vielä yhtäkään viinitilaa bongaamaan. Pysähdyimme kolmella eri tilalla ja mukaan tarttui 5 pulloa viiniä.

Seuraavaksi suuntasimme vielä sinne länsirannikolle. Rannikkoa pitkin ajaessa näimme ihan mielettömiä aaltoja.

Sekä tarkoitettu määränpäämme El Golfo Lago de los Clicos -laguuni oli myös upea.

Tässä vaiheessa alkoi jo olla mehut siinä määrin meikäläisistä puristettu, että seuraavaksi suuntasimme tankkaamaan uskollisen Mini Cooperin ja palauttamaan haikein mielin sen avaimet hauskalle autonvuokraaja Lancelle. Heppu oli muuten mahdottoman mukava ja hänen äänensä oli sellainen, että sitä olisi voinut kuunnella vaikka tunnin. Päivän aikana saatiin kasaan 174 km ja dieseliä meni tankkiin 15 euron verran.

Tässä välissä pakko varmaan kertoa asiasta kirjaa pitävillä Einen ja auringon yhteenottamuksista. Eli palopaikat tällä hetkellä: lauantaina vasen polvi, sunnuntaina päälaki sekä tänään päälaki lisää, otsa, nenä, rintalasta ja niska. Huomenna tarkoitus mennä jatkamaan kirjan lukemista rannalle, eli katsotaan mitä seuraavaksi. Päälaen palovammat on muuten harvinaisen inhottavia täällä, koska tuuli on ollut niin kova koko ajan. Varsinkin tänään joka paikassa tuuli todella kovaa ja olo on kuin puolet hiuksista olisi jäänyt ympäri Lanzaroten saarta, joten kipeää päänahkaa ei tuuli tosiaankaan hellinyt ja helpottanut.

Illalla oli muuten taas hyvä idea lähteä syömään jotain pientä. Eli pihviravintolaan alkuruokineen: chorizo chimichurrilla ja baby squids sekä pääruuaksi naudan entrecote ja naudan sisäfilettä kolmella eri pippurikastikkeella.