KIA ELÄÄ!

Matka jatkui aamulla Bianzonesta kohti muutaman kilometrin päässä olevaa Sveitsin rajaa. Jänskättiin onko Kian iskarit niin pohjassa, että tullimiehiäkin kiinnostaa. Mutta eipä tarvinnut edes passeja näyttää.

 

 

 

 

Tiranosta (2 km Sveitsin rajalle) Italian puolelta kun lähdettiin, niin noustiin tasaisesti sellaiset 34 kilometriä. Piti pari kertaa pitää taukoa, että Kia sai vähän levähtää. Tuoksahtikin nätisti... Maisemat oli kyllä niin henkeäsalpaavat, että pienet pysähdykset eivät haitanneet.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lopulta selvittiin ylös asti. Passo del Berninan ylityskohta on 2330 metriä merenpinnan yläpuolella. Upea jäätikkö näkyi lähistöllä. Ja nyt voi sanoa, että oli ihan oikeasti kylmä!

 

 

 

 

 

 

 

Sen jälkeen lasketeltiinkin mukavasti alaspäin.

 

 

 

 

 

Kia joutui kuitenkin äkkiä uudestaan koville viimeisessä kunnon nousussa. Se olikin vielä jyrkempi kuin edellinen ja ei enää kaikista mutkista päässyt kakkosvaihteella.

 

 

 

 

 

Lopulta kuitenkin selvittiin Flüelapass ylityskohtaan, mikä on 2383 metriä merenpinnan yläpuolella. Siitäpä sitä oli taas kiva lasketella alaspäin kohti taukoa Davosin kaupungissa.

 

 

 

 

Sveitsin ja Liechensteinin raja oli hauskasti keskellä nurmikenttää, missä oli vain lippusalot eikä muuta.

 

 

 

 

Tiedettiin kyllä, että meidän majoitus on vuorenrinteellä. Mutta tuli pienenä yllätyksenä miten monta kilometriä taas saatiin kiduttaa Kiaa neulansilmämutkissa. Näkymät laaksoon ja Sveitsiin on kyllä sen arvoiset.

 

Hotelliin kirjautumisen ja tavaroiden huoneeseen raahamisen jälkeen päätettiin lähteä käymään Hofkellerei viinitilalla. Päädyttiin tietenkin lisäämään Kian ahdistusta ostamalla 6 pulloa lisää viiniä takakonttiin. Yksi viineistä oli sellainen mitä pullotetaan vain 1400 pulloa vuodessa.

 

 

 

 

 

Järkevinä tyyppeinä ajettiin sen jälkeen vielä meidän hotelliakin ylemmäksi vuorenrinnettä. Ihan vaan katselemaan maisemia ja haistelemaan Kian moottorin hajuja. Haha.

 

 

 

 

Kian kärsimys sunnuntaina 186,9 km.
Kian todellinen kärsimys maanantaina 202,8 km.

*#@:¥#¿

No niin, pikku palleroiset siellä. Taaskaan ei toimi wifit. Eikä tablettiakaan saa lataukseen, koska täällä on jotku ihmeelliset liian pienet reiät seinässä. Joten päivitellään tämän päivän huippumaisemia toivottavasti huomenna. Terveiset joka tapauksessa Liechtensteinistä! Ja KIA ELÄÄ!

Voi Kia raukka

Pieniä teknisiä ongelmia taasen ollut. Tässä sunnuntaista.

 

Tänään oli aika poistua tasaiselta maalta kohti Alppeja. Aamupäivä aloitettiin koukkaamalla Soncinon kaupungin kautta. Siellä kävimme katsastamassa Rocca Sforzescan linnoituksen. Linnoitus on pistetty kasaan pelkästään tiilistä kolmessa vuodessa ja valmistui vuonna 1473. Vaikuttavan näköinen!

 

 

 

 

 

 

Kyllä jaksaa muuten ihmetyttää millaisia teitä täälläkin nuo säiliörekat puskee menemään. Juuri ja juuri mahtuu risteyksissä kääntymään.

 

 

 

 

Seuraava siirtymä olikin kohti Zone nimistä kylää. Matkalla meinasi taas stressitaso nousta taivaisiin, kun navigaattori ohjasi vaikka minkälaisten peltoteiden kautta. Jännitti taas pikkasen. Mutta olipa kiva päästä taas vuoristoon. Siellä ne jo siintää!

 

 

 

 

Zoneen päästyämme pyörähdettiin ensin lounaalla ja lähdettiin sitten katselemaan kalliomuodostelmia. Sinne piti mennä joku luontopolku, jonka pituus oli ehkä pari kilometriä. Mutta noin puolen kilometrin jälkeen Birkenstockit kääntyi takaisin. Vähän liian jyrkkää ja kivistä meininkiä. Lähdettiin autolla takaisin alaspäin mistä löydettiin heti tien vieressä oleva näköalapaikka. Siitä sai todennäköisesti paljon parempia kuvia, kuin jos olisi pyöritty solan pohjalle. Ja sinne jos olisi selviydytty hengissä, niin en tiedä miten sieltä olisi takaisin ylös raahauduttu... Saatiin kuitenkin upeita kuvia!

 

 

 

 

 

Samaisen vuoren vieressä sijaitsee Lago di Iseo, josta pääsi myös ottamaan kivoja kuvia. Järvi on neljänneksi suurin Italiassa.

 

 

 

  

Zonesta matka jatkui kohti lopullista kohdetta, Bianzonea. Matkalla oli taas niin paljon tunneleita, että navigaattori ei löytänyt signaalia 30 kilometriin. Pisin tunneli oli huimat 5094 metriä. Matkan viimeinen pätkä oli ensin kunnon nousua pieniä teitä pitkin ja Kia rukka ei jaksanut enää edes kakkosvaihteella koko aikaa nousta. Välillä tuntui, että ihan kuin pystysuoraa seinämää noustaisi.

 

 

 

 

 

 

Tosin alaspäin oli taas vaikeampaa. Ainakin minulla. Lähinnä sen takia, että liikennettä oli melkein ruuhkaksi asti. Ja tiet oli todella kapeita koska kuljettiin parin kunnon kylänkin läpi. Niin ja ne hullut italialaiset tulee vastaan kaarteissa keskellä tietä isoilla uusilla Audeillansa. Niin mikä jarrupoljin!? Minä kyllä vähän jo varoisin jos sellaisella autolla ajelisin noita teitä. Hui...

 

Illalla käytiin syömässä läheisessä Trattorio Altavilla ravintolassa, joka oli arvosteltu 4,5/5 tähteä 164 arvostelijan toimesta. Paikan erikoisuus: yli 500 eri viinin kellari. Juotiin ruoan kanssa erikoista sekoite viiniä, missä oli 60% nebbiolo, 30% merlot ja 10% syrah rypäleitä. Oli outoa, mutta hyvää! Ruokakin oli erinomaista, varsinkin jälkkäri tiramisu sekä paikallinen jälkiruokaviini.