Eesti Ringreis, päivä 1

Tänään pitkästä aikaa päätettiin aloittaa kirjoittelemaan matkablogia. Hiljaista on ollut viime vuosina lähinnä koronan takia, koska siitä johtuen ei pidempiä ulkomaanreissuja ole voinut tehdä. Tälläkään kertaa ei matka suuntaudu pitkälle. Matkakohteenamme on naapurimaa Viro seuraavien viiden päivän ajan.

Aamulla herätys oli klo 6:15 ja suhteellisen tottuneesti saatiin kamat pakattua autoon ja startattiin kohti satamaa puoli kahdeksan aikaan. Ajomatkalla Herra Matkanjohtaja mietiskeli olikohan siellä satamassa oltava auton kanssa tuntia vai 45 minuuttia ennen laivan lähtöä. Lähtöselvitykseen kurvatessa jonoa ei ollut, vaan paikalla oli vain kaksi autoa ja kaksi polkupyörää. Pääsimme siis käytännössä ajelemaan suoraan sisään satama-alueelle. Laivaan sisäänpääsyn odotusjonoon päästessämme pelivaraa jäi kokonaiset 7 minuuttia. Siis jos lähtöselvityksessä olisi pitänyt olla 45 minuuttia ennen. Pääasia kuitenkin, että ei tarvinnut jäädä rannalle ruikuttamaan eikä myöskään odotusaika itse laivaan pääsyyn ollut montaa hetkeä.

Laivamatka meni bingoa seuratessa ja aamiaisbuffassa hengaillessa. Tallinnan satamassa kun päästiin pois laivasta, saatiin vielä satama-alueella ajella rauhassa ennen kuin liikenne tyssäsi täysin. Onneksi oli eilen ajoreittiä tutkittu hiukan tarkemmin ja huomattiin, että tänä viikonloppuna Tallinnassa järjestetään Ironman-kisat. Tietenkin kisat on järjestetty heti A-terminaalin läheisyyteen, jonka vuoksi teitä oli suljettu ja satamasta pääsi ulos vain yhtä kaistaa pitkin.

Lopulta meiltä meni vähän reipas 20 minuuttia jonotellessa ulos satamasta. Loppumatka kohti Liimalaa sujui onneksi ongelmitta. 

Perillä meitä odotti upea Liimalan ranta ja hieno Tulivee Villan majoitus. Sen verran oltiin hyvissä ajoin että ehdittiin nauttimaan majoituksen omat oluet aurinkoisella terassilla ennen kuin saatiin huone. Huoneen olimme valinneet merinäkymällä ja kyllähän sitä merta jaksaisi toljottaa päivät pitkät.

Hotellin vieressä olevaan näköalatorniin kerettiin kiivetä ennen kuin paikalle osui pieni kesäsadekuuro. 

Olimme varanneet huoneen tästä kyseisestä hotellista osittain myös siitä syystä, että ihan sen vieressä, muutaman sadan metrin päässä on ravintola. Ravintola on itseasiasiassa perustettu ennen hotellia ja on ollut Viron parhaimpien ravintoloiden listalla jo useita vuosia. 

Olimme siis tehneet varmuuden vuoksi pöytävarauksen ravintolalle klo 18:30. Ettei vaan pääse käymään niin ettei päästäkään syömän sinne. 

Aloitimme Vanilla sour drinkeillä. Ihanan kirpeää ja makeaa samaan aikaan. 

Alkupalaksi valitsimme kevyesti graavattua siikaa sekä hipsterin unelma, jossa oli vuohenjuustoa, punajuurta, balsamicoa ja salaattia. Alkupalojen kanssa toimi hyvin lasilliset kuivaa italialaista valkoviintä. 

Pääruuaksi molemmat valitsimme naudan entrecote pihvit ja otimme tarjoilijan suosituksesta pullon täyteläistä primitivoa niiden kaveriksi.

Jälkkäriksi teki mieli espressoa ja halusimme maistaa sekä juustokakkua että tiramisua.

Ilta oli vielä nuori eikä lomalla tietenkään ole kiire minnekään, joten päädyimme tilaamaan jälkkäridrinkit. Yritimme tilata mojitoja, mutta ihana tarjoilijamme sanoi niitä liian tylsiksi. Joten annoimme hänelle vapaat kädet tuoda meille kaksi hänen ehdottamaa erilaista drinkkiä. Saimme kaksi taivaallista ginipohjaista drinkkiä. Toisessa, Royale, oli Tohin lakkaginiä ja verigreippi tonicia. Ja toisessa, Rubiin, oli tuoretta vadelmaa.

Lopulta laskun maksamisen (yhteensä 160€ kaikki, siis ihan kaikki!) jälkeen suuntasimme hihitellen meren rantaan ihastelemaan auringonlaskua. 

AMSTERDAM 6: Lähtöpäivä

Aamulla makoiltiin sängyssä niin pitkään kun pystytiin, kunnes oli aika lopulta luovuttaa huone yhdeltätoista. Muistettiin laittaa astianpesukone hyrräämään lähtiessämme, niin ei tule jälkikäteen sanomista ja saadaan toivottavasti maksettu 100 € takuusumma takaisin.

Tihkusateessa kävelimme juna-asemalle päin. Olimme jo aiemmin päättäneet, että tänään aamupala tullaan nauttimaan mieluummin ravintolan puolella. Alkoi Sparista ostetut leivät ja vähän muutkin tulemaan korvista ulos, eikä se kahvikaan ollut päivien edetessä paremmaksi muuttunut.

Sloterdijkin aseman edustalla on ravintola Grand Café Hermes. Sinne kolistelimme sisään matkalaukkujen kanssa. Oli hassua huomata, että kaikki muutkin paikalla olevat asiakkaat olivat vetolaukkujen kanssa. Söimme sen verran isot sandwich lautaset kahvien kera, että niillä pärjättiinkin helposti Suomeen asti.

Automaatista ostetut junaliput lentoasemalle kustansivat 4,80 € per henkilö. Matka taittui sinne kymmenessä minuutissa.

AMSTERDAM 5: Haarlem

Aamulla alkoi matkaväsymys sen verran painaa, että kiinnostus meinasi olla koetuksella. Varsinkin kun edellisenä iltana oli alkanut satamaan vettä ja sen piti jatkua pitkälle tiistaihin asti. Onneksi tarkemmin verhojen välistä ulos kurkkimisen ja sääennusteen uudestaan tarkastamisen jälkeen todettiin, ettei vettä taidakaan sataa ihan koko päivää. Joten ei muuta kuin aamupala naamariin ja kohti tuttua Sloterdijkin juna-asemaa.

Ostettiin menopaluu junaliput naapurikaupunki Harlemiin. Hintaa sille tuli 9,60 € per henkilö. Junamatka ei kestänyt kuin 10 minuuttia. Perille päästyämme huomasimme iloksemme, ettei ainakaan välittömästi ollut sateesta pelkoa. Niinpä lähdimme reippain mielin kävelemään kaupungin keskustaa kohden.

Koska kahvihammasta jo kolotti melkoisesti, niin ensimmäisen pysähdys oli kahvila. Sattumalta vastaan tullut Chocolate Company Café osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Cappuccino ja latte olivat erittäin maukkaita, samoin kuin pekaanipähkinäkakku sekä schwarzwaldin kakku.

Rentouttavan kahvituokion jälkeen kävelimme kohti Grote Marktia, jossa piti olla maanantaisin markkinat. Noh, olihan sinne jokunen koju pystytetty, mutta ei niitä kovin kummoisiksi markkinoiksi voinut kehua. Matkamme jatkui varsin nopeasti kohti joenrantaa.

Sitä pitkin kävellessä päätimme ottaa suunnaksi tuulimyllyn Molen De Adriaan. Alkuperäinen oli rakennettu 1778, mutta se tuhoutui vuoden 1932 tulipalossa. Vuosien pähkäilyiden ja rahankeruun jälkeen tuulimyllyä alettiin rakentamaan lopulta uudelleen vuonna 1999. Ongelmana vaan oli, että rakennuspiirustuksia ei ollut tallella, myös rakennusosaamisessa oli omat haasteensa. Lopulta kolme vuotta myöhemmin tuulimylly avasi ovensa yleisölle.

Tuulimyllyn edustalla tapasimme eteläafrikkalaisen pariskunnan, lähinnä sen takia että Eine joutui ottamaan heistä yhteiskuvan. He suuntasivat kohti tuulimyllyn sisäänkäyntiä joten päädyimme seuraamaan heidän esimerkkiään. Sisällä selvisi, että ensimmäinen kierros olisi kymmenen minuutin päästä klo 13. Hintaa kierrokselle tulisi 5 € per henkilö. Ennen maksun suorittamista kyseltiin, että minkälaiset portaat ylös mahtavat olla. Saatiin nopeasti selville, että parit viimeiset on vähän jyrkempiä, mutta myös vakuuttelut että 20 vuoden aikana ei ollut sattunut yhtään onnettomuutta ja kaikki kierrokselle osallistuneet ovat aina päässeet ylös asti.

Samaiselle noin tunnin kierrokselle lähti aiemmin tavattu eteläafrikkalainen pariskunta. Kierros osoittautui yllättäen paljon odotettua mielenkiintoisemmaksi. Oppaana toiminut mies oli itsekin ollut aiemmin töissä tuulimyllyssä, joskin toisella puolen Hollantia. Hän osasi kertoa elävästi tuulimyllyjen historiasta ja siitä millä tavalla tuulimyllyt toimivat sekä miten niitä ohjaillaan.

Seuraavaksi suuntasimme takaisin vanhan kaupungin syövereihin etsimään lounaspaikkaa. Päädyimme meksikolaiseen ravintolaan nimeltä Popocatepetl. Naposteltiin juomien kera nachoja kanalla ja jalopenõ-juusto Bitterballeneita.

Lounaan jälkeen käppäilimme vielä vanhassa kaupungissa hetken aikaa, kunnes suuntasimme takaisin juna-asemalle. Puksuttelimme junalla takaisin Sloterdijkin asemalle, jossa ostimme automaatista neljä kappaletta tunnin kertalippuja raitiovaunuun. Suuntasimme siis raitiovaunulla kohti Foodhallenia. Vesisadekin osui lopulta juuri mukavasti kohdallemme ja kasteli meidät, kun pyyhällettiin raitiovaunupysäkiltä eteenpäin. Foodhallenilla vietettiinkin sitten koko loppu ilta. Aten vanha opiskelukaveri kävi hetken aikaa istumassa ja vaihtamassa kuulumisia meidän kanssamme. Oli mielenkiintoista kuulla millä tavalla muutaman vuotta Amsterdamissa työn puolesta asunut ihminen kokee Amsterdamissa asumisen verrattu Suomeen. Hän myös kuunteli mielenkiinnolla mitä kaikkea me olimme Amsterdamissa tehneet.