Eesti Ringreis, päivä 3

Aamupala oli tässäkin hotellissa huippu luokkaa. Oli kaikkia mahdollisia sorttimentteja ja kahvikoneesta sai super hyvää cappuccinoa. Tämän lisäksi olisi ollut tarjolla myös kuohuviiniä ilmaiseksi! Harmillista, että matkaa jatkettiin heti aamupalan jälkeen (autolla), joten kuohuviinit jäi meidän osalta juomatta.

Tänään oli tarkoitus siirtyä Tarttosta Viljandiin. Herra Matkanjohtaja oli toki suunnitellut matkalle muutaman pysähdyksen. Elikkäs päivän ensimmäinen määränpää oli Harimägi. Otepään urheilukeskusten jälkeen keskeltä metsää löytyi Harimäen näköalatorni. Vaikutti jo ensisilmäyksellä aivan liian korkealta meikäläiselle. Pakkohan se oli kuitenkin lähteä kiipeämään. Ylöspäin meneminen oli vielä jokseenkin ok, kun muisti hengittää ja piti katseen tiukasti portaissa.

Ylhäällä avautui upeat maisemat vaikka reunalle asti ei uskaltanutkaan mennä. Nojailin ihan mieluusti tukipuihin. 

Kaikki meni hyvin siihen asti, kun piti lähteä takaisin alas. 

Meinasi mennä polvet taas lukkoon, mutta oli vaan pakotettava jalat liikkeelle. Perse edellä, toinen käsi askelmilla, toinen kaiteella ja välillä vähän silmät kiinni. Hengittäminen meinasi unohtua ja puolessa välissä matkaa jalat ja selkä oli jo ihan juntturassa jännittämisestä. Lopulta selvisin ihme kyllä hengissä alas asti.

Pienen jumppailun jälkeen jatkettiin matkaa. Nyt kohteena oli Helmen ritarilinnoituksen rauniot. Paikalle päästyämme totesin, että reidet oli niin jumissa etten uskaltanut kiivetä itse raunioita katsomaan. Ylöspäin olisi varmaan ollut ihan hyvä mennä, mutta alaspäin en olisi uskaltanut luottaa jalkoihini. Atte kiipesi raunioiden läpi.

Minä kiersin rauniot ulkokautta, jotta pääsimme luoliin. Luolat on alunperin lähteiden uurtamia ja myöhemmin ihminen on laajentanut niitä. Osa luolista on nykyään luuhistunut kasaan. Pidemmälle emme uskaltautuneet kuin mistä näki vielä luolan suulle.

Tämän jälkeen matka jatkui suoraan Viljandiin. Tämän päivän kaikki reitit oli muuten mukavia rauhallisia pieniä teitä, jotka kulkivat maaseudun läpi. Maasto oli yllättävän kumpuilevaa ja metsäisää aiempiin tasaisiin peltomaisemiin verrattuna. Hyvin vähän nähtiin muita autoja, joten sai omassa rauhassa ajella.

Grand Hotel Viljandissa saimme hotellihuoneen, jossa oli erilliset sängyt ja ilmastointi tarkoitti lattiatuuletinta. No yhden yön nukkuu missä vaan, kunhan pääsee suihkuun. Suuntasimme ensin kahville ja sen jälkeen käppäilimme ihastelemassa Viljandin vanhoja taloja ja miljöötä.

Pöytävaraus meillä oli tänään ravintola Felliniin, joka jäi viime kesän käynnillä kokeilematta. Fellini sai tänä vuonna myös Michelin maininnan. Joten odotukset ruokailulle oli kovat.

Tutkittuamme ruokalistaa päädyimme ottamaan erilaisia annoksia yhdessä jaettavaksi, jotta saimme myös sommelierin annoksille valitsemat viinit yhdessä maisteluun.
Tilauksemme: 2 alkupalaa jaettavaksi ja omat pääruoka annokset.
Saimme: 1 alkupalan ja 2 pääruokaa jaettuna kaikki.

Ravintolakokemus oli hauska ja tarjoilija aivan mielettömän ihana. Eikä jäänyt yhtään harmittamaan, että hän ymmärsi tilauksemme väärin. Annokset olivat niin suuria, että emme olisi kyllä jaksaneetkaan syödä omia kokonaisia pasta-annoksia. Viineistä saatiin kuitenkin maistaa ne mitä halusimmekin, koska sama valkkari olisi tullut alkupala kala-annoksenkin kanssa mikä yritettiin tilata. Lasku oli lopulta yhteensä 109€.

Ruokailun jälkeen tallustelimme tyytyväisinä käsikynkkää takaisin hotellille.

Eesti Ringreis, päivä 2

Hotellin kattavan aamupalan jälkeen jatkoimme innokkaina matkaa. Ensimmäisenä suunnattiin kohti Valaste vesiputousta. Matkalla sinne pysähdyttiin läheiselle Ontikan kielekkeellä. Kielekkeellä varoitettiin murtuvasta kivireunasta, joten kovin lähelle ei uskaltanut hivuttautua.

Vesiputoukselle päästyämme lähdimme innokkaina parkkipaikalta matkaan kohti rantaa. Kävi kuitenkin hyvin äkkiä selväksi etten tule selviämään alas. Alun muutamien betoniportaiden jälkeen alkoi metallihäkkyräportaat, joista siis näki läpi alas. Atte jatkoi rohkeasti alaspäin. Meikäläinen keräsi rohkeutta ja ajatteli, että kyllä nyt yhdet portaat edes seuraavalle tasanteelle pääsee. 

Lopputulema: enpäs päässyt. Kaksi porrasta alaspäin ja polvet meni lukkoon. Joutui useamman hetken tekemään hengitysharjoituksia, jotta pääsin takaisin turvallisille betoniportaille.

Valasten vesiputousta ei tähän aikaan vuodesta voi kylläkään sanoa varsinaisesti vesiputoukseksi, koska vettä ei liikkunut tipan tippaa. Kalliot olivat kuitenkin vaikuttavan näköiset ja seuraavan kerran putousta täytyy tulla katsomaan kevään sulamisvesien aikaan.

Matka jatkui seuraavaksi kohti Rannapungerjan majakkaa. Onneksi Atte oli selvittänyt majakan lähellä olevan yleisen parkkipaikan sijainnin. Google maps nimittäin olisi ohjaillut meidät ihmisten yksityismaille. Mikä muuten on vironkielellä Eramaa. Parkkikselta käppäiltiin hiekkarantaa pitkin ja yhden yksityislaiturin läpi majakalle. Peipsijärvi oli vaikuttavan näköinen, kun vastaranta ei ollut näkyvissä. Veden ja taivaan raja oli hyvin häilyvä.

Meillä kävi hyvä tuuri, koska päästyämme parkkikselta takaisin maantielle alkoi satamaan vettä. Suitsukalaa (eli savustettua kalaa) olisi tienvarrella koko Peipsijärven vierellä ajettaessa ollut myynnissä kymmenissä pienissä kojuissa. Vesisateesta johtuen otimme Peipsijärveltä matkaan satoja kuolleita ötököitä auton etuosaan. Jostain syystä ötökät nimittäin tykkäsivät pörrätä valtavissa parvissa maantien päällä.

Tarttoon saavuttiin hyvissä ajoin ja saatiin auto viimeiseen vapaaseen parkkiruutuun hotellin osoittamalle parkkialueella. Soho hotellista saimme huoneen, joka löytyi "ihanan" punaisesta kerroksesta. Ehkä vähän liian rajua meidän makuun, mutta huoneesta löytyi ilmastointi. Se on muuten kesäaikaan matkustaessa yksi valintakriteereistä majoituksia vertaillessa.

Pienen levähdystauon jälkeen lähdimme käppäilemään kävelykadulle ja lopulta kävimme syömässä läheisessä Meat Marketissa burgerit. Makustelimme myös makiat Love Potion drinkit. 

Sen jälkeen suuntasimme Pühasten kellaribaariin maistelemaan oluita. Tämä olikin se varsinainen syy miksi tulimme Tartoon.

Illalla kävimme vielä pienellä yöpalalla ja drinksuilla raatitalon lähellä olevalla terassilla. Paraatipaikalta pääsi samalla näkemään jos jonkinlaista kulkijaa illan hämärtyessä.

Eesti Ringreis, päivä 1

Tänään pitkästä aikaa päätettiin aloittaa kirjoittelemaan matkablogia. Hiljaista on ollut viime vuosina lähinnä koronan takia, koska siitä johtuen ei pidempiä ulkomaanreissuja ole voinut tehdä. Tälläkään kertaa ei matka suuntaudu pitkälle. Matkakohteenamme on naapurimaa Viro seuraavien viiden päivän ajan.

Aamulla herätys oli klo 6:15 ja suhteellisen tottuneesti saatiin kamat pakattua autoon ja startattiin kohti satamaa puoli kahdeksan aikaan. Ajomatkalla Herra Matkanjohtaja mietiskeli olikohan siellä satamassa oltava auton kanssa tuntia vai 45 minuuttia ennen laivan lähtöä. Lähtöselvitykseen kurvatessa jonoa ei ollut, vaan paikalla oli vain kaksi autoa ja kaksi polkupyörää. Pääsimme siis käytännössä ajelemaan suoraan sisään satama-alueelle. Laivaan sisäänpääsyn odotusjonoon päästessämme pelivaraa jäi kokonaiset 7 minuuttia. Siis jos lähtöselvityksessä olisi pitänyt olla 45 minuuttia ennen. Pääasia kuitenkin, että ei tarvinnut jäädä rannalle ruikuttamaan eikä myöskään odotusaika itse laivaan pääsyyn ollut montaa hetkeä.

Laivamatka meni bingoa seuratessa ja aamiaisbuffassa hengaillessa. Tallinnan satamassa kun päästiin pois laivasta, saatiin vielä satama-alueella ajella rauhassa ennen kuin liikenne tyssäsi täysin. Onneksi oli eilen ajoreittiä tutkittu hiukan tarkemmin ja huomattiin, että tänä viikonloppuna Tallinnassa järjestetään Ironman-kisat. Tietenkin kisat on järjestetty heti A-terminaalin läheisyyteen, jonka vuoksi teitä oli suljettu ja satamasta pääsi ulos vain yhtä kaistaa pitkin.

Lopulta meiltä meni vähän reipas 20 minuuttia jonotellessa ulos satamasta. Loppumatka kohti Liimalaa sujui onneksi ongelmitta. 

Perillä meitä odotti upea Liimalan ranta ja hieno Tulivee Villan majoitus. Sen verran oltiin hyvissä ajoin että ehdittiin nauttimaan majoituksen omat oluet aurinkoisella terassilla ennen kuin saatiin huone. Huoneen olimme valinneet merinäkymällä ja kyllähän sitä merta jaksaisi toljottaa päivät pitkät.

Hotellin vieressä olevaan näköalatorniin kerettiin kiivetä ennen kuin paikalle osui pieni kesäsadekuuro. 

Olimme varanneet huoneen tästä kyseisestä hotellista osittain myös siitä syystä, että ihan sen vieressä, muutaman sadan metrin päässä on ravintola. Ravintola on itseasiasiassa perustettu ennen hotellia ja on ollut Viron parhaimpien ravintoloiden listalla jo useita vuosia. 

Olimme siis tehneet varmuuden vuoksi pöytävarauksen ravintolalle klo 18:30. Ettei vaan pääse käymään niin ettei päästäkään syömän sinne. 

Aloitimme Vanilla sour drinkeillä. Ihanan kirpeää ja makeaa samaan aikaan. 

Alkupalaksi valitsimme kevyesti graavattua siikaa sekä hipsterin unelma, jossa oli vuohenjuustoa, punajuurta, balsamicoa ja salaattia. Alkupalojen kanssa toimi hyvin lasilliset kuivaa italialaista valkoviintä. 

Pääruuaksi molemmat valitsimme naudan entrecote pihvit ja otimme tarjoilijan suosituksesta pullon täyteläistä primitivoa niiden kaveriksi.

Jälkkäriksi teki mieli espressoa ja halusimme maistaa sekä juustokakkua että tiramisua.

Ilta oli vielä nuori eikä lomalla tietenkään ole kiire minnekään, joten päädyimme tilaamaan jälkkäridrinkit. Yritimme tilata mojitoja, mutta ihana tarjoilijamme sanoi niitä liian tylsiksi. Joten annoimme hänelle vapaat kädet tuoda meille kaksi hänen ehdottamaa erilaista drinkkiä. Saimme kaksi taivaallista ginipohjaista drinkkiä. Toisessa, Royale, oli Tohin lakkaginiä ja verigreippi tonicia. Ja toisessa, Rubiin, oli tuoretta vadelmaa.

Lopulta laskun maksamisen (yhteensä 160€ kaikki, siis ihan kaikki!) jälkeen suuntasimme hihitellen meren rantaan ihastelemaan auringonlaskua.