Paniikki

Viimeinen aamu ja tylsää odottelua milloin pitää lähteä. Lopulta kello tuli puoli kaksitoista ja oli aika heittää hyvästit majoitukselle. 

Mieli oli yllättäen hieman haikea ja vähän jäi kaihertamaan se ettei viikon aikana keksitty miten ikkunoiden kaihdin systeemi toimi. Uloimmat ikkunat näyttivät siltä, että ne olivat kaihtimet joiden olisi tarkoitus aueta (jotenkin). Jokaisessa ikkunassa oli myös omat vivut. Kuitenkaan se ei auttanut vaikka vipuja pyöritti vimmalla kumpaan suuntaan tahansa, ei auttanut painaminen tai vetäminen samaan aikaan tai eri aikaan. Kaikkea testattiin ja jokaisen ikkunan kohdalla. Noh, mysteeriksi jäi. Onneksi ne sentään sai kokonaan auki.

Kuumuus oli muuten tooosi mukava juttu pitkissä housuissa. Onneksi taksitolpalle ei ollut pitkä matka eikä matka lentokentälle kestänyt kauan aikaa (hinta 15,30€). Terminaalissa emme voineet uskoa tuuriamme, kun pääsimme rullailemaan matkatavaroidemme kanssa suoraan lähtöselvitykseen. Olimme ilmeisesti juuri kerenneet ennen matkatoimiston busseja paikalle.

Turvatarkastuksen jälkeen istuimme odottelemaan tietoa lähtöportista. Lähes kaikki lennot oli merkattu Delayed. Siinä sitten istuessamme yhtäkkiä iski paniikki. Nimittäin Atte kysyi missä auton avaimet ja kotiavaimet on. Enpä osannu vastata asiaan. Muistan kun lähdettiin lauantaina tai sunnuntaina illalla syömään ja laukkua kopeloidessani ulkona totesin, että 'hitto nää avaimet on edelleen täällä'. Atte oli sulkemassa ulko-ovea ja sanoi 'anna tänne käyn heittää ne sisälle'. Sen jälkeen ei mitään tietoa tai muistikuvaa kummallakaan minne ne on laitettu. Eli totaalinen paniikkokohtaus keskellä Arrecifen lentokenttää! Koluttiin käsimatkatavarat läpi löytämättä avaimia. Joten vaihtoehdoksi jäi se, että meidän oli odotettava kun päästään Helsinkiin ja saadaan toivottavasti meidän matkalaukut ruumasta ja päästään tarkistamaan josko ne jostain niiden taskuista löytyisi. Tässä vaiheessa kerkesimme häiritä myös majapaikkamme isäntää sähköpostilla, jos olimme onnistuneet unohtamaan ne sinne.

Lento pääsi onneksi lähtemään ajallaan, mutta tuntui kestävän vähintään kaksi päivää. Ensinnäkin kone oli muutamaa paikkaa vaille täysi ja jouduttiin molemmat käytäväpaikoille. Toisekseen puolet matkustajista oli lapsia (siltä se ainakin tuntui). Kolmannekseen liikenne käytävällä oli ihan älytöntä. Hermoja raastavaa jo kaikki itsessään, mutta yhdistettynä ja se pieni avain-paniikki siihen päälle niin ei ollut kaikkein miellyttävin lentomatka...

Lento loppui kuitenkin aikanaan ja matkalaukut saapuivat. Jännitys alkoi taas nousta kun pääsimme avaamaan laukut ja etsimään avaimia. Paniikki palasi ja tuskanhiki nousi, kun ei niitä avaimia sitten löytynytkään isoista laukuista. Oltiin jo onnistuttu uskottelemaan itselle, että siellä ne on jomman kumman laukun sisätaskussa. Lopulta kaiken tämän stressin jälkeen avaimet löytyivätkin pussukasta joka käsimatkatavaralaukussa... Voi elämä ja täydellinen facepalm! Noh, hienoa että luotiin itse itsellemme tällai loman lopuksi vähän pientä ohjelman poikasta. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Lentokentällä riitti rahaa vielä auton parkkihallista pois saamiseen. Mondeo olikin kerennyt viettää siellä aikaa 7 päivää 16 tuntia ja 43 minuuttia. Kotona meitä odottivat jääkaapissa ne unohtuneet eväsleivät (Attea edelleen harmittaa hukkaan menneet aamupalajuustot) ja ihana oma sänky!